Matkasuunnitelmia 2018

lauantai 23. joulukuuta 2017

Tänä vuonna on tullut matkapäiväkirjan mukaan matkusteltua aika hyvin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, ja vuoden matkojen ollessa nyt paketissa ja vuoden lähestyessä loppuaan onkin hyvä hetki suunnata katseensa tulevaan vuoteen!

Mitä siis luvassa vuodelle 2018?
riika riian vanhakaupunki latvia matkailu matkustus matkustaminen vecriga
Riian vanhakaupunki, kesäkuu 2017

Vuosi 2018 tulee painottumaan kotimaanmatkailuun.

Vaikka mä haaveilen yhä siitä, että pääsisin jonkin ihmeen kautta lähtemään Müncheniin kavereiden kanssa, on ensi vuodelle luvassa paljon ihan 100% varmojakin reissuja. Tammikuussa mua odottaa Pori, helmi-maaliskuussa Tampere, ja kesä-heinäkuussa Oulu. Lisäksi ajattelin ensi kesälle mahduttaa myös reissun Naantaliin Muumimaahan, sekä reissun jonnekin Itä-Suomen suuntaan ainaisen lännen sijaan. Myös joku pieni roadtrip olisi pienellä porukalla aivan mahtava päästä toteuttamaan!

Ulkomaille suuntaavia matkoja ei sen sijaan juurikaan ole. Tallinnan ja Tukholman lisäksi näyttää siltä, että ulkomaita ei tänä vuonna tule nähtyä. Münchenin reissu on itselläni vielä vakavan harkinnan alla, vaikka lentoihin ja hotelliin neljältä päivältä ei menisikään kuin 250 euroa.

Matkojen pituuksia ja nähtävyyksiä?

Porinreissu tulee olemaan pitkä viikonloppu, jolle ei ole mitään ihmeellisempiä suunnitelmia. Tampereelle ollaan keväästä lähdössä viikonlopuksi, ja ollaan suunniteltu ainakin yhtä museokäyntiä. Oulun reissusta on tulossa pidempi, sillä paikallinen ystäväni on lupautunut majoittamaan meitä ja esittelemään meille kaupunkia keskustan ulkopuoleltakin.

Tallinna ja Tukholma olisivat suunnitelmissa kesälle; en ole käynyt kummassakaan kesällä vuosikausiin, vaan kaikki reissut ovat ajoittuneet kevääseen ja talveen. Myös Naantaliin ja mahdolliselle roadtripille olisi tarkoitus keksiä aikaa kesäksi, ja mahdollinen Müncheninreissu ajoittuu huhtikuulle.

Tukholma ruotsi stockholm sverige sweden matkailu matkustus matkustaminen
Tukholma, toukokuu 2017

Lyhyesti,


  • kotimaan matkakohteina ovat varmasti Pori, Tampere, Naantali ja Oulu, ja jos kaikki menee hyvin, myös mahdollisesti Itä-Suomesta kaupunki tai pari. Roadtrip kiinnostaisi myös.
  • Ulkomaille en lähde Tallinnaa ja Tukholmaa kauemmas, ellen sitten päätä kuitenkin lähteä mukaan Müncheniin. Englanti saa näillä näkymin jäädä tältä vuodelta.

Tässä siis meikäläisen reissusuunnitelmia ensi vuodelle! Minkälainen matkavuosi 2018 on teille, vai pysyttelettekö ihan kotosalla?

oulu suomi matkustus matkustaminen matkailu
Oulu, elokuu 2017
Tän vuoden reissuista voitte lukea ainakin näistä:

Q&A: vastaukset kysymyksiinne

lauantai 9. joulukuuta 2017

Ihan liian pitkä tovi on vierähtänyt siitä, kun oli edellisen kysymyspostauksen aika. Lupailin tehdä niistä videon, mutta pimenevät päivät ovat vaatineet veronsa, enkä yksinkertaisesti ole ehtinyt kuvaamaan videoita. Kevääseen asti ei kuitenkaan tarvi vastauksia odottaa, sillä saatte ne nyt! Ken tietää, ehkä kevään koittaessa teen uuden kysymyspostauksen, jonka vastaukset saatte oikeasti videolla!

Oon jakanut saamani kysymykset vähän ympäripyöreisiin aihealueisiin, joten älkää ihmetelkö hieman hassua otsikointia - aihealueiden rajaukset ovat todella ympäripyöreitä.



Arvokysymyksiä

Mikä on sun sydämenasia? Sellanen asia siis et oisit valmis marssimaan, kampanjoimaan ja osoittamaan mieltä sen puolesta?
Tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat tietysti lähellä sydäntä, mutta erityisen tärkeänä pidän koulutusta. Suomessa asiat ovat siinä mielessä hyvin, että meillä on vielä toistaiseksi mahdollisuus maksuttomaan koulutukseen, ja vaikka Sipilä ja kumppanit ovat tehokkaasti leikanneet koulutuksesta, on meillä loppupeleissä asiat varsin hyvin, kun vertaa moneen muuhun paikkaan maailmassa.

Jos saisit muuttaa yhden vääryyden maailmassa, mikä se olisi?
Mä poistaisin epätasa-arvon. Kun ihmiset lakkaisivat keskittymästä siihen, kenen elämä on toista arvokkaampi, ja kenen kuuluu saada enemmän ja kenen vähemmän. Kun kaikki olisivat samalla viivalla ja kohtelisivat toisiaan sen mukaan, voisivat ihmiset käyttää energiansa muiden ongelmien ratkaisemiseen. Epätasa-arvon poistaminen johtaisi myös suoraan monien konfliktien päättymiseen, sillä jos epätasa-arvo olisi kokonaan poistettu, ei olisi ihmisiä, jotka tavoittelevat vain omaa etuaan.

Asia, josta haluat puhua enemmän, muttet ole saanut aikaiseksi?
Mä haluaisin kirjoittaa kehopositiivisuudesta, koulutuksen tärkeydestä, kantaa oman korteni kekoon mielenterveysongelmien stigman poistamiseksi, ja puhua ihmisoikeuksista. Mä oon avannut jo aiemmin täällä blogin puolella syitäni olla kirjoittamatta asioista, mutta olen pikkuhiljaa kastanut varpaitani tärkeämpien asioiden jääkylmissä vesissä, ja aion tulevaisuudessa kirjoittaa enemmän muun muassa edellä mainitsemistani aiheista.



Tyyli ja muoti

Jos sun olisi nyt valittava yksi tyylisuunta (ei se nykyinen mihin pukeudut), mikä se olisi?
Mä olen niin tylsä, että valitsisin varmaankin tumblr-hipsterin, sillä se on niin lähellä nykyistä tyyliäni, ettei minun tarvitsisi etsiä mitään uutta vaatekaappiini. Jos sen taas pitäisi olla jotain vähän kauempaa haettua, haluaisin varmaankin kokeilla pastel goth -tyyliä.

Jos saisit 1000€ ihan mihin tahansa kauppaan, mikä se olisi?
Monki, ehdottomasti! Vaatteet ovat tyyliltään niin mua, koot ovat useimmiten reiluja, ja vaatteet ovat kestäviä ja mukavia päällä. Hinnat ovat vähän korkeammat, kuin saman konsernin muissa liikkeissä, eli Henkkamaukassa, mutta sen näkee kyllä laadussa aivan selkeästi.


Matkustelu ja asuminen

Jos saisit matkustaa minne tahansa ja tehdä siellä mitä tahansa, minne matkustaisit ja mitä tekisit? Mä haaveilen reissusta Jenkkeihin, ja kliseisesti kuuluisasta Route 66 -roadtripistä lähes koko Amerikan halki! Oon ahimnut netistä erilaisia reissublogeja, jotka kyseisen reitin ovat ajaneet, ja mua syyhyttää päivä päivältä enemmän vain lähteä, mutta ehkä sitten joskus tulevaisuudessa.
Mun ykköslemppari blogi aiheesta on Route 66!
Jos et asuisi Suomessa, missä haluaisit asua?< Oon varmaan tylsä, mutta sanon, että Englannissa, ihan vaan siksi, että osaan kielen, pidän maasta ja sen kulttuurista, julkinen liikenne on hyvää ja halpaa, ja lentämällä pääsee melkein mihin tahansa.

Blogi

Mikä on blogin kirjoittamisessa parasta? Entä huonointa?
Parasta blogissa on ehdottomasti se, kuinka blogin avulla olen onnistunut yhdistämään niin monta harrastusta toisiinsa, ja saanut itselleni kiinnostavan ja hauskan vapaa-ajan aktiviteetin. Mä saan valokuvata ja kirjoitella niitä näitä, ja jakaa elämän iloja muiden kanssa. Mä olen tavannut blogin kautta aivan uskomattoman mahtaviin tyyppeihin, joita en olisi varmaan ikimaailmassa tavannut, jollen olisi alkanut pitää blogia vuosia sitten.

Huonointa blogin pitämisessä on varmaankin tätä nykyä se, että bloggaamisesta pyritään tekemään koko ajan ammattimaisempaa ja ammattimaisempaa. Pinnalle pomppaa jatkuvasti uusia, toinen toistaan kaupallisempia ja ammattimaisempia blogeja, joista puuttuu persoona ja joiden ainoa tarkoitus tuntuu olevan tehdä mahdollisimman paljon blogiyhteistyötä yritysten kanssa. Huonoa on myöskin se, että bloggaaminen tuntuu olevan tosi monesta so last season, ja monet blogit, joita olen seurannut vuosia, ovat siirtyneet Youtuben puolelle.



Minä ja muuta sellaista

Missä olet kymmenen vuoden päästä?
Kymmenen vuoden päästä mä olen tekemässä vakituisesti oman alani töitä joko Oulussa tai Tampereella. Mä olen naimisissa, ja me asustellaan joko omakotitalossa jossain keskustan tuntumassa, tai vuokrakämpässä keskustassa. Meillä on muutama kissa, mahdollisesti koiranpentu - Pepe on kymmenen vuoden kuluttua jo varmaankin siirtynyt vihreämmille niityille.

Suurin haaveesi?
Oman alan työt tietenkin! Folkloristien voi olla hankala löytää työpaikkoja, mutta onneksi mulla on museologian opinnot tukemassa työnhaussa. Museotyö on siis sellainen, mikä minua kiinnostaa.

Mihin olet tällä hetkellä tyytyväinen omassa elämässäsi?
Mun terveys on paranemaan päin, enkä ole enää loputtoman väsynyt koko aikaa. Mulla on katto pääni päällä, rakastava kumppani, kaksi pientä karvalasta. Mä saan opiskella rakastamaani alaa, mulla on hyvät välit mun vanhempiini, ja mulla on aikaa kirjoitella blogia vuodesta toiseen.

Mitä opiskelet?
Mä opiskelen Helsingin yliopistossa folkloristiikkaa, eli kansanperinteen tutkimusta. Oon kirjottanut folkloristiikasta täysin oman blogimerkinnän, jonka löydätte täältä!

Minkälainen olisi sun unelmapäivä? Mistä sun hyvä päivä koostuu?
Mun hyvä päivä on aika samanlainen, kuin mun unelmapäivä: aamulla saa nukkua pitkään, ja aamulla ei ole kiire mihinkään. Koiraa käyttäessä ei ole tuulista tai sateista, vaan mielellään vähän auringonpaistetta. Jääkaapissa on maitoa aamuteehen, ja Netflixistä löytyy jotain hyvää katsottavaa. Oon edellisenä iltana rullaillut pari sushirullaa ruuaksi, illalla voidaan sytyttä muutama kynttilä, ja illemmalla pääsee aikaisin nukkumaan.

Kolme lempitekstuuria?
Kostea ruoho, kaarna, ja tuore multa.

Minkä leffan pystyt katsomaan aina uudelleen ja uudelleen?
Taru sormusten herrasta! Oon nähnyt kaikki leffat niin monta kertaa, että mun vanhat VSH-kasetit eivät enää pyöri kunnolla, ja osaan leffat ulkoa. Mä rakastan rakastan rakastan niitä leffoja!



Mikä on mielestäsi kaunein sana?
Vapaus, sekä itse sanana että sanan merkityksenä.

Mikä kirja olisit jos saisit valita? Entä ruoka?
Mä olisin kirjana varmaan Pasilasta tuttu kuvitteellinen kirja Mies seuraa ruohon kasvua. Ruokana mä olisin varmaan kantarellikeitto.

Olisitko mieluummin loppuelämäsi käymättä suihkussa vai pesemättä hampaita?
Mä olisin varmaan käymättä suihkussa, koska omasta hygieniastaan voi huolehtia vaikkapa kylpemällä (heh heh), tai kosteuspyyhkeiden ja pesulappujen avulla. Lisäksi hiustenpesu on modernin ihmisen keksintöä, ja nykyään on yhä yleisempää ja yleisempää elää pesemällä hiuksensa pelkällä vedellä.

Millä kolmella biisillä kuvailisit itseäsi?


Uskotko horoskooppeihin? Entä yliluonnolliseen?
Horoskoopit muodostuvat ylimalkaisista lauseista, joille on helppo löytää vastineita omasta elämästä, jos niitä alkaa oikein kunnolla ajattelemaan. Esimerkiksi, minun horoskooppini lupasi, että elämääni astuu tumma muukalainen samaisella viikolla, kun päätimme ottaa Peetan - pienen, mustan koiranpennun. Kyseessä ei siis ole mitään ihmeellistä, vain joukko tulkinnanvaraisia lausahduksia.

Yliluonnolliseen mä taas uskon, mutten siinä perinteisimmässä merkityksessä. Mä en usko "kummituksiin", vaan mä uskon jäännösenergiaan. Mä uskon siihen, että voimakkaat tunteet ja jotkin tapahtumat voivat jättää jälkensä johonkin paikkaan. Mä uskon, että ihmisen kuollessa voivat ajatukset ja tunteet jäädä elämään jossain muodossa. Mä en kuitenkaan usko fyysisiin olentoihin, jotka pystyvät jollain tavalla vahingoittamaan ketään, tai kilistelemään kahleita.

Mikä on sun MBTI-tyyppi?
Mun MBTI-tyyppi on ISFP (Introversion, Sensing, Feeling, Perception), eli seikkailija.

Mikä on tärkeintä elämässäsi juuri nyt?
Perhe, koti ja ystävät.

Mitä tekisit, jos heittäisit pelkosi sivuun?
Mä pelkään aivan kuollakseni korkeita paikkoja, joten benji-hyppy olisi varmaankin se "The Juttu", jos en enää pelkäisikään.




Lisää musta voitte lukea näistä:

Olenko ainoa, joka...

torstai 7. joulukuuta 2017

...ei voi syödä sinappia ja omenaa ollenkaan, tai perunaa muuten kuin ylikypsänä allergioiden takia?
...ei ole ikinä pelannut Spyroa tai Crash Bandicoottia?
...ei voi sietää romanttisia komedioita (paitsi Himoshoppaajan salaisia unelmia)?
...rakastaa syksyä, pimeyttä ja vesisadetta?

kuusi lumi lumisade aurinko talvi

...purkaa hampurilaiset osiin ennen syömistä, ja syö sämpylät, pihvin ja salaatin yksitellen?
...saattaa lakata kyntensä kolme kertaa päivässä, koska ehtii välissä kyllästyä senhetkiseen väriin?
...rakastaa pitkiä bussimatkoja?
...nukkuu mielummin ikkuna auki talvipakkasellakin?

lumihanki koira sekarotuinen

...oppii uuden kappaleen sanat ulkoa kahdella kuuntelukerralla, ja osaa soittaa kappaleen melodia pianolla jo ensimmäisen kerran jälkeen?
...ei ole käynyt kampaajalla värjäyttämässä hiuksiaan ala-asteen jälkeen?
...ostaa uusia vaatteita kerran kolmessa vuodessa, mutta aina koko vaatekaapillisen kerralla?
...ei voi sietää vaahtokarkkeja, eikä oikeastaan välitä suklaastakaan?

ruusunmarja ruusupensas

...muistaa jokaisen näkemänsä painajaisen lapsuudesta saakka, muttei juurikaan niitä hyviä unia?
...ei osaa nukahtaa kuuntelematta musiikkia tai ääneen luettua tarinaa?
...on viettänyt jokaisen joulun viimeisen kymmenen vuoden ajan jollain tavalla sairastaen?
...ei pysty nukkumaan vaatekaapin ovien ollessa auki?

helsinki talvi talvinen silta lähiö

Tuntuuko teistä yksikään kohta samaistuttavalta, vai olenko ihan yksin näiden asioiden kanssa?

Myyttiset mielenterveysongelmat

maanantai 4. joulukuuta 2017

Uskallan väittää, että mielenterveysongelmiin liittyy tällä hetkellä enemmän ennakkoluuloja ja -ajatuksia, kuin muihin suomalaisten sairauksiin - ellei ehkä Hiviä tai Aidsia lasketa. Keräsin tässä jokin aika sitten Instagramin ja Snapchatin kautta ihmisten kohtaamia asenteita ja ennakkoluuloja, joita aion nyt korjata parhaani mukaan.

mielenterveys psyykkinen hyvinvointi mielenterveysongelmat psykiatria psyykkiset sairaudet

1. Mielenterveysongelmat ovat laiskojen, hemmoteltujen milleniaalien keksimä muotivillitys.

Mielenterveysongelmista avoimesti puhuminen on sen verran tuore ilmiö, että helposti tullaan ajatelleeksi, ettei menneinä vuosikymmeninä ole esiintynyt mielenterveysongelmia. X-sukupolvi ja heidän edeltäjänsä kokevat jostain syystä olleensa mielenterveysongelmien yläpuolella, vaikka surullinen fakta on se, että esimerkiksi alkoholismi johtuu usein mielenterveysongelmista, ja aiheuttaa usein mielenterveysongelmia. Alkoholin liikakäyttäjä taas on tyypillisimmin 45-54 vuotias mies.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen  mukaan itsemurhaluvut ovat olleet tasaisessa laskussa vasta 1990-luvun jälkeen - eli X-sukupolvi ja heidän edeltäjänsä ovat olleet, ja ovat yhä, milleniaaleja yleisemmin niin tukalassa elämäntilanteessa, masentuneita, tai muuten impulsiivisia, että itsemurha on nähty ainoana ulospääsynä. Itsemurhat ovat vuonna 2015 olleet yleisimpiä 45-54 vuotiailla ja 75 vuotta täyttäneillä miehillä, sekä 45-54 vuotiailla naisilla.

Itsemurha ei aina ole merkki mielenterveysongelmasta, mutta yleisimmät syyt itsensä tappamiseen on hoitamattomat mielenterveysongelmat ja alkoholin liikakäyttö. Tilastoista voidaan helposti tehdä se johtopäätös, ettei kyseessä todellakaan ole mikään uusi vaiva, vaan ainoa ero menneisiin vuosikymmeniin on se, että nykyään asioista ei enää vaieta.

2. "Sä et näytä siltä, että sulla olisi mielenterveysongelmia."

Tää saattaa tulla yllätyksenä joillekin, mutta mielenterveysongelmat eivät aina näy päälle päin. Niillä harvemmin on näkyviä fyysisiä oireita, ellei ihmisellä sitten ole selviä itsetuhoisuuden jälkiä kehossaan näkyvillä paikoilla. Mielenterveysongelmat ovat nimen omaan mielen sairauksia, eikä tietynlaisen ulkokuoren ylläpito tarkoita, että henkisesti voisi hyvin. Monet sairaudet, kuten masennus ja syömishäiriöt, on todella helppo piilottaa hymyllä ja naurulla. Se, ettei mielenterveysongelmia näe ulospäin, ei tee niistä yhtään vähempää valideja.

Mielenterveysongelmat, kuten masennus, eivät kuitenkaan estä aidosti nauttimasta elämästä ja hymyilemästä aidosti aina silloin tällön. Syömishäiriöt eivät estä välillä nauttimasta hyvästä ruuasta, psykoosisairaudet eivät tarkoita, että harhoja olisi koko ajan - kuten terveillä ihmisillä on välillä huonoja päiviä, myös psyykkisesti sairailla voi olla hyviä. Se, ettet näe toisen elämästä kuin hyvät puolet, ei poissulje niitä huonoja.

mielialalääkitys lääkehoito mielenterveys psyykkinen hyvinvointi lääkitys mielenterveysongelma

3. "Kun minä sanon näin, niin sinun pitää parantua."

Jälleen kerran yllätys - sä et voi parantaa mielenterveysongelmia kauniilla sanoilla.

Kehodysmorfia ei parane, vaikka kuinka kehut. Masennus ei parane, vaikka luettelet kaikki hyvät ja kauniit asiat elämässä. Skitsofrenia ei parane, vaikka kuinka vakuuttelet, etteivät harhat ole todellisia. Syömishäiriöt eivät parane, vaikka sanot, että toinen on jo laiha, eikä laihduttamisen tarvetta ole. Monet, jotka lähettivät minulle viestiä, ovat kokeneet tämän lähinnä ahdistavaksi ja vähätteleväksi, ja kertoivat saaneensa asiasta huomauttaessaan jopa vihamielisen vastaanoton: "olet kiittämätön ja ylimielinen, kun minun kehuni ei parantanut sinua" tai "minä yritin vain olla kohtelias ja ystävällinen, et sinä saa tuntea noin enää sen jälkeen."

Mielen sairaudet hämärtävät helposti todellisuudentajun siten, ettei maailmaa ja itseään näe samalla tavalla kuin psyykkisesti hyvinvoiva ihminen - peilistä voi tuijottaa täysin eri ihminen, kuin jonka sinä näet, kaikki hyvätkin asiat voivat tuntua loppupelissä merkityksettömiltä, ja sinun ääntäsi kovempi ääni voi huutaa, että sinä valehtelet.

Paraneminen on usein vuosia vievä prosessi, johon motivaation on tultava sairastuneesta itsestään, ja joka vaatii laajaa tukiverkostoa, ja valitettavasti yhden ihmisen sanomiset eivät riitä parantamaan. En tarkoita, että sinun sanasi ovat täysin merkityksettömiä: ne voivat piristää päivää, tai jopa herättää ajatuksen avun hakemisesta, mutta parantamaan asti ne eivät riitä.

4. "Lääkkeet on turhia / eihän sun tarvi mitään hullunnappeja syödä / lääkkeiden pitäis olla ihan viimeinen hoitokeino."

Mielipiteet lääkehoidosta vaihtelevat, ja voivat olla jyrkkiäkin: toiset pitävät mielenterveysongelmien lääkehoitoa tarpeettomana, toiset kokevat, etteivät pärjäisi ilman sitä.

Psykiatriassa lääkehoidot eivät ole ensisijainen hoitokeino, mutta lääkehoitoa ei välttämättä voi, eikä kannata aina täysin sulkea pois. Pelkästä keskusteluavusta ei ole mitään hyötyä tilanteessa, jossa henkisesti sairas voi niin pahoin, ettei ole halukas ottamaan apua vastaan, tai ei koe sitä tarpeelliseksi tai merkitykselliseksi. Tällaisissa tapauksissa lääkehoidon aloittaminen on tärkeää, sillä lääkityksen avulla pyritään helpottamaan sairautta, jotta sen taustalla olevat tekijät voitaisiin käsitellä. Toki, toisilla lääkkeillä voi olla koviakin haittavaikutuksia. Haittavaikutukset näkyvät usein hyötyjä aiemmin, ja nimenomaan haitat ovat monelle kynnyskysymys lääkehoitoa harkittaessa. Kuitenkin, lääkityksen tuomat hyödyt ja vaikutus elämänlaatuun koetaan usein suuremmiksi kuin niiden haitat. Sama toimii myös toisin päin: mielenterveysongelmien hoidossa lääkityksen lisäksi tarvitaan yleensä keskusteluapua, sillä lääkityksellä vain turrutetaan oireet sen sijaan, että sairautta niiden taustalla hoidettaisiin.

Kaikki mielenterveysongelmaiset eivät halua lääkehoitoa, mikä on ihan yhtä okei kuin lääkityksen aloittaminen. Toiset taas kokevat pärjäävänsä pelkällä lääkehoidolla, mikä on myös okei. Tärkeää on muistaa, että kummassakin tapauksessa on aina mahdollisuus muuttaa mieltään.

lääkitys mielialalääkitys mielenterveys lääkehoito psyykkinen hyvinvointi

5. "Mullakin oli kerran mieli vähän maassa, joten mä ymmärrän sua ihan täysin."

On aivan eri nukkua yö huonosti ja herätä pahalla tuulella, kuin herätä lähes joka päivä turtana, tai valvoa päiväkausia yhteen menoon, kun uni ei vain tule. On täysin eri asia olla surullinen, kuin se, että ainoat asiat, joita tunnet, ovat riittämättömyys ja tyhjyys. On aivan eri asia olla alakuloinen, kuin kokea, ettei elämässä ole mitään syitä iloita.

Se, ettei ole masentunut, ei kuitenkaan tarkoita, ettei voisi joskus tuntea masentuneisuutta. Se, ettei kärsi insomniasta, ei tarkoita, etteikö välillä olisi jaksoja, jolloin unta on mahdotonta saada tai ylläpitää. Nämä ajoittaiset tuntemukset ovat kuitenkin täysin eri asia, kuin se, että elät joka päivä niiden kanssa. On todella vahingollista ajatella, että satunnaisen alakuloisuuden vuoksi ymmärtäisit vaikeasti masentunutta, sillä tällöin tulee todella helposti huomaamattaan vähätelleeksi psyykkisesti sairaan ihmisen oloa: "kyllä se siitä helpottaa, mullakin parani olo ihan parissa päivässä."

6. "Sä haluat vain huomiota tolla / sullakin on olevinaan kun se on nyt muotia."

Mielenterveysongelmat ovat valitettavasti ihan oikea juttu, ja mielenterveysongelmien esittäminen huomion saanniksi kertoo jo ihan oikeista mielenterveysongelmista. Voitteko kuvitella, että henkisesti hyvinvoiva ihminen heräisi jonain aamuna ja vain päättäisi, että hei, tänään mä aion sairastua anoreksiaan? Mä en ainakaan voi, vaan uskallan väittää, että tällaisen toimintamallin taustalla on lähes aina jonkin asteisia mielenterveysongelmia.

Sama pätee myös erityisesti nuorten tyttöjen keskuudessa leviäviin ns. "muotisairauksiin", joita ovat muun muassa kaksisuuntainen mielialahäiriö ja erilaiset syömishäiriöt. Instagram ja Tumblr ovat pullollaan esiteinien ja teinien "pro-ana" profiileja, joissa nuoret määrätietoisesti pyrkivät sairastumaan syömishäiriöihin, ja muutama vuosi takaperin lähihoitajaksi opiskellessani mielenterveyden opettaja kertoi, että kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnosointi nuorilla tytöillä on yleistynyt. Hän arveli tämän johtuvan siitä, että kaksisuuntainen ei suinkaan ole yleistynyt, vaan sillä on helppo oikeuttaa murrosiän mielialanvaihtelut, riehuminen ja kiukuttelu. Myös heti aluksi mainitsemallani avoimemmalla keskustelulla mielenterveyden sairauksista on kuitenkin osuutta asiaan, eikä kyseessä ole yksinomaan muoti-ilmiö.

Muotisairauksia kohdellaan helposti elämäntapana ja niitä romantisoidaan, ajattelematta lainkaan seurauksia omalle terveydelle. Kuitenkin, tosiasia on, että tähän trendiin mukaan lähtiessä mielenterveydessä on jo joitakin ongelmia, sillä syömishäiriöön tavoitteellisesti pyrkiminen ei ole terveen ihmisen reaktio parin kilon lihomiselle murrosiän alun myötä. Mielenterveysongelmien esittäminen ja ihannointi ovat siis itsessään jo varsin selviä merkkejä "oikeista"mielenterveysongelmista.

7. "Koska sulla on X, niin sun oireet ovat tällaiset."

Kaikki eivät oireile samalla tavalla. Ensinnäkin, yhtä sairautta voi olla monta eri muotoa, ja siihen päälle tyypilliset ja epätyypilliset muodot. Diagnostisia kriteerejä on yleensä kymmenisen kappaletta, joista sun täytyy täyttää yleensä kai seitsemän, joskus enemmän, joskus vähemmän. On siis naurettavaa olettaa, että jokin sairaus oireilee samalla tavalla, kuin jossain elokuvassa, sillä mahdollisuuksia oireilla on niin paljon, eivätkä kaikki oireet edes ole osa diagnostisia kriteerejä.

Mielenterveyden sairaudet ovat monimuotoisia, ja muotoja sairastaa on yhtä paljon kuin sairastuneita. Jokin näkemäsi dokumentti tai elokuva ei aina anna realistista kuvaa jostain sairaudesta, vaan kuvastaa ympäripyöreästi ja kärjistetysti ohjaajan haluamia oireita. Jokainen bulimikko ei oksenna, jokainen psykopaatti ei tapa ihmisiä, eikä jokainen masentunut itke itseään iltaisin uneen.

Ajatus siitä, että kaikki mielenterveysongelmat oireilevat samoin, on ehkä vahingollisin tässä postauksessa listaamistani asioista. Monet psyykkisesti sairaatkin ajattelevat helposti, etteivät he voi saada apua, sillä heidän oireilunsa ei vastaa mitään "tyypillistä" mielen sairautta, vaikka todellisuudessa kyseessä saattaa olla jonkin sairauden epätyypillinen muoto, tai vaikkapa sekoitus muutamaakin sairautta. Sen lisäksi, että mielenterveysongelmista puhutaan, tulisi tietoutta myös epätyypillisistä ja muutenkin vähemmän tunnetuista oireista levittää.


mielenterveys mielenterveysongelma psyykkinen hyvinvointi

Onko teillä ollut ennakkoluuloja tai -ajatuksia mielenterveysongelmista? Oletteko itse kohdanneet niitä?

Mun viime keväisen kirjoitukseni omista mielenterveyteni oikuista löydätte tästä.
Mielenterveysseuran kautta löytyy paljon hyvää aineistoa liittyen mielenterveysongelmiin ja niiden hoitoon.

Ovatko henkiset voimavarasi lopussa, tai onko sinulla itsetuhoisia ajatuksia? Valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää arkisin 09:00-07:00, ja viikonloppuisin ja juhlapyhinä 15:00-07:00 numerossa 010 195 202. Puhelut voi tehdä anonyymisti. Lisätietoa kriisipuhelimesta löytyy Mielenterveysseuran sivuilta tämän linkin takaa.

Marilyn Manson @ Helsingin jäähalli 12112017

tiistai 14. marraskuuta 2017

Mulla on edelleen tosi epätodellinen olo koko sunnuntaista. En edes osaa kuvailla sitä mitenkään muuten, kuin hokemalla mahtavaa ja ihan käsittämätöntä uudelleen ja uudelleen. Mussa herää suunnaton aggressio lukiessani Facebookista kommentteja, joiden mukaan keikka oli "veltto", "tylsä" tai "aivan paska", koska olosuhteet huomioiden mä odotin paljon paskempaa. Tai no, en tiedä paskempaa, mutta ainakin "veltompaa" tai "tylsempää".


Kaikki keikalla olijat olivat varmasti samaa mieltä, että DJ Amazonica oli lämppäribändinä täysi huti. Yleisö ei innostunut lainkaan mukaan, vaan DJ sai aivan itsekseen jammailla lavalla - oikeasti, DJ rokkikonsertissa? Okei, Amazonican biisit olivat rock-remixejä, mutta sitä ne olivat: remixejä. Biiseissä oli liitetty yhteen parikymmentä sekuntia useista biiseistä, eivätkä kappaleenvaihdot olleet sujuvia, vaan teräviä ja yllättäviä. Oli enemmän ikävää kuin mukavaa kuunnella 20 sekuntia hyvää biisiä, jonka jälkeen vaihdetaan töksähtäen toiseen kappaleeseen, jota kuunnellaan toiset 20 sekuntia.

Kuitenkin, mitä itse Marilyn Mansonin esiintymiseen tulee, oli se kaikki olosuhteet huomioonottaen nappisuoritus. Lokakuun lopussa jalkansa keikalla telonut Manson saapui lavalle kustomoidussa sähköpyörätuolissa, jossa hän vietti keikan alun. Tapahtuman ryhmässä uutisoitiin kyllä onnettomuudesta, muttei sen jälkimainingeista: liekö osa keikkaa negatiivisesti kommentoineesta autuaan tietämättömiä siitä, että rokkarin oikea sääriluu murtui kahdesta kohtaa, ja tämän vuoksi  tämä ei voinut varata jalalle lainkaan painoa, vai oliko kyseessä heidän täysin rehellinen, kaikki faktat huomioon ottanut mielipiteensä? Sitä en osaa sanoa, mutta sen osaan, että on  varmasti hankala yrittää järjestää kovin energistä lavaesitystä, kun seisominen onnistuu vain sähköpyörätuolin tai tuen, johon mies osan keikasta polvellaan nojasikin, avulla.


Olosuhteiden tarjoamissa rajoissa show oli kuitenkin ainakin mun mielestäni varsin vaikuttava. Vaikka Manson tarvitsikin apua esiintymisasujen vaihtamiseen ja liikkumiseen, eivät joidenkin kappaleiden välit olleet liian pitkiä. Mielestäni tällainen rauhallisempi lavaesiintyminen oli sopivan arvokasta ja "more age appropriate" Mansonin ikäiselle kokeneelle rokkarille, enkä itse olisi ainakaan kaivannut yhtään enempää showta - Mansonin karisma korvasi puuttuvan shokkiarvon, ja musiikkiahan minä sinne menin kuuntelemaan! Ehkä ensi kesän Rockfestissä on luvassa täysin erilainen show, ken tietää, mutta juuri tältä kyseiseltä keikalta en kaivannut yhtään enempää.

Settilista oli kiva sekoitus uutta ja vanhaa musiikkia. En itse katsonut lainkaan edellisten keikkojen settilistoja, joten kaikki kappaleet olivat yllätyksiä. Vielä suurempia yllätyksiä niistä tekivät harhaanjohtavat välispiikit, joissa Manson viittasi aivan muihin kappaleisiin, kuin mitä hän päätyi esittämään. Itse keikan ja kahden encoren väliset rajat pääsivät kuitenkin ainakin minulla hämärtymään hieman kappaleiden pitkien välien vuoksi, joita Manson tarvitsi asujen vaihdossa ja lavalla siirtymisessä. Konsertin päätös oli myös melko antiklimaattinen, valojen sammuessa ja bändin kävellessä pois lavalta palaamatta enää takaisin.


Suurimman nootin annan keikasta kyllä konsertin tekniselle toteutukselle. Äänentoisto oli paikoitellen käsittämättömän surkea: mikrofoni kuului ainakin katsomoihin uskomattoman huonosti, ja joissakin biiseissä piti bändin soittamisesta päätellä, missä kohtaa biisiä mennään, että osasi laulaa mukana. Pari kentällä ollutta tuttuakin sanoivat, etteivät saaneet kappaleista selvää, mutta eivät myöskään nähneet lavalle. Screenit olisivat siis olleet kannattava ratkaisu, sillä osaan kokemuksesta sanoa, että taaimmasta katsomosta ei näe lavalle hevon persettä, ellei käytä kaukoputkea (terveisin, meikämandoliino, joka pihisteli Antti Tuiskun keikkalipuista vuosi sitten). Screeneit olisivat olleet must silloinkin, jos Manson olisi täysissä sielun ja ruumiin voimissa päässyt pitämään kunnon lavashown, mutta vieläkin tärkeämmät nyt, kun puolet keikasta pidettiin istuen, ja näkyvyys kentän takaosasta on kaiken ihmismassan läpi entistä huonompi. Tässä mielessä Hartwall Areena olisi ollut Jäähallia parempi ratkaisu (jokaisella areenakeikalla jolla olen ollut, on olleet screenit), mutta koska Pasilan asema on remontissa, on mentävä sillä mitä on tarjolla.

Kaiken kaikkiaan, tykkäsin keikasta kaikista vioista huolimatta, ja ottaisin uusinnan milloin tahansa. En ehkä maksaisi keikasta tällaisenaan kuutta kymppiä, vaan jättäisin sen suosiolla maksimissaan viiteen kymppiin, kunnes äänentoisto olisi korjattu ja screenit hommattu, ja/tai keikkapaikka vaihdettu Hartwalliin, ja Mansonin jalka hieman paremmassa kunnossa.


Settilista: 


REVELATION #12
THIS IS THE NEW SHIT
DISPOSABLE TEENS
MOBSCENE
KILL4ME
DEEP SIX
THE DOPE SHOW
SWEET DREAMS (ARE MADE OF THIS)
TOURNIQUET
WE KNOW WHERE YOU FUCKING LIVE
SAY10

ENORE 1:
BEAUTIFUL PEOPLE

ENCORE 2:
COMA WHITE
LUNCHBOX/KILLING STRANGERS

Ai sä opiskelet MITÄ?

perjantai 10. marraskuuta 2017

Multa on bloginkin puolella ehditty kysymään jo pariin otteeseen, että mitä ihmettä mä oikein opiskelen. Samaa multa kysellään jatkuvasti netin ulkopuolellakin, ja reaktio mun kertomaan on usein pöllämystynyt "täh?" jota seuraa hetken mietintätauko, joka päättyy yleensä lausahdukseen: "niin, sitä kukkajuttua vai?"

Ei, ei, ei. Vaikka meidän opiskelijaporukassa ollaankin usein naureskeltu tälle reaktiolle, ja joskus jopa leikkimielisesti sanottu olevamme folkfloristeja, ei kyseessä kuitenkaan ole se kukkajuttu, florismi, vaan jotain aivan muuta, nimittäin me opiskellaan folklorea. Koska folkloristiikka on todella vähän tunnettu oppiaine, olen koonnut teille hyvin tiiviin paketin yleisimmistä ihmettelyn aiheista liittyen mun pääaineeseeni. Vaikka mä olen omasta mielestäni todella selvä vastauksissani, kaikki eivät ehkä ole samaa mieltä kanssani. Jos keksitte lisää kysymyksiä, tai haluatte, että avaan enemmän jotain vastaustani, jättäkää ihmeessä kommenttia! Vastailen enemmän kuin mielelläni mieltänne askarruttaviin kysymyksiin.


Mitä folkloristiikka oikein tarkoittaa?

Folkloristiikka on kansanperinteen tutkimista, eli me opiskelemme lähinnä kirjoittamatonta kulttuuria ympärillämme, kuten esimerkiksi vakiintuneita tapoja ja perinteitä, sekä niiden alkuperää ja merkityksiä elämässämme. Nykyään folkloristiikka on sulautettu osaksi isompaa opintokokonaisuutta oikeastaan kaikkialla; Turussa folkloristiikka on lyönyt hynttyyt yhteen kansa- ja uskontotieteen kanssa, ja Helsingissä lähes kaikki kulttuuri- ja taideaineet yhdistettiin syksyllä yhdeksi valtavaksi kulttuurin tutkimuksen kandiohjelmaksi, jossa folkloristiikka on vain yksi erikoistumisala. Folkloristiikan nimi vääntyy folklore-sanasta, ja sen englanninkielisiä vastineita ovat esimerkiksi folkloristics ja folklore studies.

Miksi sitä opiskellaan?

Folkloristiikkaa voi opiskella monesta syystä. Yleisimpiä syitä ovat kuitenkin mielenkiinto johonkin sen osa-alueeseen, tai halu ymmärtää omia juuriaan ja omaa kulttuuriaan. Folkloristiikkaa voi opiskella myös siksi, että se menee mukavasti lomittain oman pääaineensa kanssa, ja folkloristiikka onkin erityisen suosittu sivuaine muun muassa suomen kielen ja markkinoinnin opiskelijoiden keskuudessa, sillä kulttuuriperinne ja kieli kulkevat käsi kädessä, ja markkinoinnissa suomalaisiin vetoaa hyvin heidän oma kulttuurinsa, omat juurensa, sillä no, olemmehan me tosi ylpeitä suomalaisuudestamme.

Folkloristiikan opiskelu on paitsi mielenkiintoista, myös erittäin tärkeää. Folkloristit pyrkivät säilömään ja tallettamaan kulttuureja ja kulttuurista sisältöä, joista ei ehkä ole kirjallisia oppeja, ja jotka voivat jopa olla uhassa kadota kokonaan, jotta tuleville sukupolville jäisi joitain, jonka avulla he voivat ymmärtää omia kulttuurisia juuriaan, ja sitä, mistä tulevaisuuden perinteet ja kulttuuri ovat lähtöisin.



Mitä se pitää sisällään?

Folkloristiikka pitää sisällään oikeastaan melkein mitä vain. Me tutkimme paitsi perinteitä, myös satuja ja kertomuksia, uskomusperinnettä, kansanrunoutta ja Kalevalaa, kansanlauluja, Internet-meemejä, populaarikulttuuria, ja kaikkien näiden variaatioita, niiden alkuperää, ja niiden uusia ilmenemismuotoja. Me pyöritään ainakin opiskeluaikana jonkin verran arkistoilla, mutta arkistoitujen materiaalien lisäksi me voimme saada aineistoa tutkimuksiimme oikeastaan kaikesta, sillä niin moni asia rakentuu osittain jopa tietämättämme perinteiden ja kulttuurin varaan.

Mihin folkloristi työllistyy?

Folkloristit ovat vähän kulttuurialojen "joka paikan höyliä", eli me voimme työllistyä oikeastaan melkeinpä mihin tahansa humanistisen alan työhön, riippuen täysin sivuaineistamme - folkloristiikka ei yksinään pätevöitä oikeastaan mihinkään muuhun kuin tutkijan työhön, joten sivuaineillamme on todella suuri vaikutus siihen, mitä tulemme tulevaisuudessa tekemään. Meillä on vanhan opetussuunnitelman mukaan pakollisena sivuaineena kulttuuriperinnön opintokokonaisuus, jonka lisäksi mä olen opiskellut museologiaa, sekä muutamia irrallisia kursseja muun muassa uskontotietoa ja merihistoriaa. Mun tavoitteenani on työllistyä tulevaisuudessa museoalalle, mutta folkloristi voi työllistyä myös vaikkapa käsikirjoittajaksi, mainossuunnittelijaksi, tai toimia freelancer-hommissa moneen paikkaan alan asiantuntijana.



Miksi juuri folkloristiikka?

No, yleisin kysymys, mitä kaikilla herää tämän selostuksen jälkeen on, että miksi ihmeessä mä halusin lähteä opiskelemaan tätä. Mä halusin alun perin lähteä opiskelemaan englantia yliopistoon, tai kulttuurintuotantoa tai lava- ja teatteritekniikkaa Haaga-Heliaan, mutta lopulta Muru esitteli mulle folkloristiikan. Hän suunnitteli ottavansa sen sivuaineeksi, mutta päätyi jättämään sen pois liian täyden opintosuunnitelman vuoksi. Mä kuitenkin innostuin oppiaineen sivujen esittelytekstistä niin paljon, että vaihdoin sen ykkösvaihtoehdokseni yhteishakuun.

Mua viehätti folkloristiikassa erityisesti sen kansanusko-aspekti, koska mua on aina viehättänyt kuolemaan ja kuoleman jälkeiseen elämään liittyvät perinteet ja uskomukset, yliluonnollinen maailma ja sen olennot. Lisäksi lähellä sydäntäni on Suomen luonto, ja olen ollut innoissani oppiessani myös luontoon liittyvistä uskomuksista ja perinteistä, kuten pyhistä paikoista, liekkiöistä, näkeistä ja karhunpeijaista. Mä kasvoin uskoen saunatonttuun, lapsena mua peloteltiin näkillä, ja nuutinpäivänä puhuttiin nuuttipukista, joten mä olin luonnollisesti kiinnostunut näistä vanhemmiten. Folkloristiikan opiskelu tuntui, ja tuntuu, luonnolliselta, enkä mä osaisi ikimaailmassa kuvitella opiskelevani mitään muuta, kuin tätä.

Lokakuun suosikit

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Luvassa postaus, joka ei sen kummempia esittelyjä kaipaa, nimittäin lokakuun suosikit! Oon itse tykännyt lukea muiden blogeista kuukauden suosikkeja hyvien vinkkien toivossa, ja oon niitä saanutkin kiitettävästi! Haluankin nyt vuorostani olla mahdollisesti avuksi teille muille, ja jakaa omia suosikkejani kuukauden varrelta kanssanne.


Stephen Kingin "It" (vuoden 1986 kirja)

Koko 1138 sivuisessa komeudessaan Stephen Kingin "Se" on ehdottomasti lukemisen arvoinen kokemus! En ole mitenkään erityisen innostunut Kingin kirjoista, sillä Kingin kauhu on makuuni jopa tylsää, ja elokuvaversioistakin olen innostunut vasta vanhemmalla iällä. Tän kirjan lukemisesta oon kuitenkin jopa nauttinut, mikä on ihme kaltaiselleni kirjanirsolle.


Stephen Kingin "It" (vuoden 2017 elokuva)

Kyllä, uudestaan. Vuoden 1990 tv-elokuva ei napannut pätkääkään, joten tänkään suhteen mulla ei ollut erityisen korkeat odotukset kaikesta hypestä huolimatta. Toisin kuitenkin kävi! Oon käynyt katsomassa leffan nyt kahteen otteeseen, sekä Suomessa että Lontoossa, ja oon todella innoissani tulevasta jatko-osasta! Leffa oli visuaalisesti erittäin miellyttävä, musiikit olivat loistavat, ja itse elokuva oli sopivan kevyt useampaankin otteeseen katsottavaksi, sillä kaiken kauhunomaisen aineksen seassa oli myös runsaasti leffan henkeen osuvaa huumoria.


Jukebox The Ghost - Safe Travels (vuoden 2012 albumi)

Levykauppa Äx myi yhtä ainoaa Jukebox the Ghostin levyä - ja mun oli pakko saada se! Jo kolme vuotta JTG on kuulunut mun lempibändeihini, ja vaikka Safe Travels ei ole lempialbumini, on se ehdottomasti tämän kuun suosikki! Liekö tuon albumin omistaminen tehnyt minut sokeaksi muulle musiikille, ja Safe Travels on ollut lokakuun kuunnelluin albumini.


UNUM-mobiilisovellus

Mä oon vähän Instagram snobi, myönnetään. Mä stressaan kamalasti mun feedin ulkonäöstä, enkä edes tiedä miksi. Osittain syy voi olla mun lähes neuroottisessa tarpeessani pyrkiä esteettiseen täydellisyyteen kaikessa, mitä teen, ja osittain syy voi olla ihan vain siinä, että on kiva luoda jotain kaunista ja yhdenmukaista sekamelskan sijaan. Unum on kyllä pelastanut mun elämän siinä mielessä, että sillä mä saan mallailtua etukäteen, mitkä kuvat sopisivat vierekkäin ja mitkä eivät! Lisäksi mä pystyn sen kautta seuraamaan mun omaa julkaisutahtiani, mun suosituimpia postauksiani, tägejä, joiden kautta mun profiilini on löytynyt parhaiten, sekä kellonaikoja, jolloin on otollisin hetki postata jotain. Joten mun kaltaisen lähes neuroottisen estetiikkahirviön lisäksi tää sovellus sopii erinomaisesti vaikka aktiivista somemarkkinointia harrastavalle.


Päiväreissu Oxfordiin

Mun kuukauden kohokohta oli melkoisen extempore päiväretki Oxfordiin, josta mä kerroinkin tarkemmin jo reissun omassa postauksessa. Lämpöä oli melkein kaksikymmentä astetta koko päivän ja aurinko paistoi tosi kivasti! Oon pitkään haaveillut Oxfordin reissusta, ja kun Chiltern Railwaysilta sai liput £7 per suunta per naama, niin oli pakko lähteä! Mun ystäväni Millakaan ei ollut ennen tätä juurikaan reissannut Englannissa Lontoon ulkopuolella, joten teki meille kummallekin hyvää nähdä vähän muutakin.

kuva: Nelonen Media

Arman ja Suomen rikosmysteerit

Mä oon aivan hulluna rikossarjoihin, ja mun kaikki unelmani ovat nyt täyttyneet: laadukas, mielenkiintoinen ja ennen kaikkea voimakkaita tunteita herättävä kotimainen rikossarja on viimein löytynyt! Olin tosi epäluuloinen aluksi, koska en erityisemmin välitä Arman Alizadista. Ensimmäinen näkemäni jakso oli kuitenkin sarjan toinen jakso, "Operaatio Bravo", joka käsitteli kotikaupungissani Kotkassa 2000-luvun alussa tapahtunutta suurta huumeoperaatiota ja ajattelin antaa ohjelmalle  mahdollisuuden. Hyvä niin, koska olen ihan koukussa! Olen katsonut kaikki jaksot ainakin kahteen kertaan Ruudusta, ja mun on pakko myöntää, että niistä jokainen on mennyt tunteisiin aika pahasti, mitä rikossarjat ei mulla yleensä tee - tähän mä kuitenkin reagoin tosi vahvasti tunteella. Lieneekö tämä nyt sitä kuuluisaa isäm_maallisuutta?


Glee Cast - Mean (Taylor Swift cover)

Lokakuun kuunnelluin kappale olikin Glee-versio Taylor Swiftin biisistä. En tiedä, mä jotenkin tykästyin tähän versioon niin kovin, ja tykkään tästä huomattavasti enemmän duetton kuin Taylorin yksin esittämänä. Ei kai tästä muuta voi sanoa, kuin että nätti biisi.

Siinä sitten olisi mun elämäni ensimmäiset kuukauden suosikit. Oliko tämä postaus nyt ihan hitti vai täysi huti, onko kenelläkään mielenkiintoa lukea tällaisia jatkossa? Löytyykö teidän suosikeista joitain samoja, vai onko joku suosikkini kenties päässyt teidän inhokkilistallenne?

Kolmas kasvupäivitys: ei vieläkään pitkä tukka

maanantai 6. marraskuuta 2017

En olekaan pitkään aikaan (viimeksi kesäkuussa) kertonut teille, miten mun hiustenkasvatus toimii! Ehkä muistattekin, kun mä kesäkuun lopulla esittelin teille mun kesätukan, joka luonnollisesti osittain hidasti hiusten kasvua, mutta jonka ansiosta mun tukkani on kasvanut kivasti mallissa, eikä mun tarvi pidemmän tukan kanssa kriiseillä sitä, kun tarvii lähteä leikkaamaan malliin. Mun hiustenhoitorutiinit ovat myös muuttuneet aika radikaalisti sitten kesäkuun, ja olen tekemässä niistä aivan erillisen postauksen tässä lähiaikoina - sori kaikki.

Neljä kuukautta on siis kulunut, ja on jo korkea aika esitellä teille jälleen kerran ahkeran kasvatustyön hedelmiä. Alla siis lähtötilanne: hiusten latvat olivat rahtusen verran mun silmien yläpuolella, niin että mun korvan päät hädin tuskin peittyivät, eikä mun tukka ollut tarpeeksi pitkä, että siitä olisi saanut kunnollista otsatukkaa aikaiseksi. Mutta miltä näyttää tilanne nyt?



Tadaa! Neljässä kuukaudessa oon ehtinyt käymään kampaajalla kerran, jolloin mun hiuksia vähän leikattiin ja latvoja ohennettiin, jotta lyhyen niskan ja pitkän päällisen välinen siirtymä olisi vähän pehmeämpi, ja samalla kynittiin vähän mun otsatukkaa. Silti mun hiukset tulevat nykyään yli korvien ja otsatukkaa saa olla ihan jatkuvasti pyyhkimässä pois silmiltä. Niskahiuksia saisi taas siivoilla vähäsen, koska ajattelin jälleen kerran hankkia niskasiilin - rakastuin siihen niin paljon, kun vuosi sitten sen pitkähköön tukkaan leikkasin.

Ja joo - mä palasin takaisen siniseen, vaikka mä hiusteni (tosi) lyhyessä historiassa vannoin, etten ikinä palaa siihen. Hupsista. Ehkä mä vielä joskus opin, tai sitten vain opettelen pysymään yhdessä värissä kuukautta kauemmin.

NaNoWriMo on täällä!

lauantai 4. marraskuuta 2017

...toisin sanoen, selitys tulevaan blogihiljaisuuteen! Wohoo!

Marraskuu on siis jo vuodesta 1999 ollut National Novel Writing Month, eli kansainvälinen romaaninkirjotus kuukausi, jonka tarkoituksena on kannustaa ihmisiä kirjoittamaan. Tavoitteena on kirjoittaa kolmenkymmenen päivän ajan keskimäärin 1667 sanaa päivässä, eli yhteensä 50000 sanaa kuukaudessa. Tämä vastaa arviolta noin kahtasataa sivua teksiä fonttikoolla 12 ja rivivälillä 1,5.



Mä osallistun Nanowrimoon jo kolmatta vuotta putkeen. Kahtena edellisvuonna mä olen jäänyt huimasti alle tavoitteen, koska mun into on yksinkertaisesti lopahtanut parin ensimmäisen päivän jälkeen: ensimmäisenä vuonna mä onnistuin saamaan tarinani totaaliseen umpikujaan, josta en enää saanut sitä jatkettua (noin kymmenen tuhannen sanan kohdalla), ja viime vuonna koulutyöt veivät niin paljon aikaa, etten ehtinyt kirjoittaa kuin kolmisen tuhatta sanaa.

Tänä vuonna Muru on valmistautunut Nanowrimoon heinäkuusta lähtien, ja on suunnitellut tarkasti ohjelman koko kuulle. Kuun ensimmäisenä päivänä minä, Muru ja Murun yliopistokaveri istuimme meidän olohuoneessamme, ja kirjoittelimme päät sauhuten tunnin kerrallaan, jonka jälkeen kahvittelimme tunnin, ja kirjoitimme taas tunnin. Minun ja Murun ystävän välille muodostui eräänlainen sanasota, ja loppuillasta Murun ystävä julistikin minut arkkivihollisekseen: me kisasimme siitä, kummalla on enemmän sanoja kirjoitettuna. Mun ensimmäisen päivän saldoni oli 3837 sanaa, eli yli kaksin verroin se määrä, mitä vaadittiin. Tällä hetkellä mun novellin sanamääräni lähentelee jo kymmentä tuhatta - ja ollaan vasta neljännessä päivässä, enkä ole tänään aloittanutkaan kirjoittamista!



Mun novellini "Ethän lähde vielä?" on romanttinen rikosdraama, joka kertoo kahdesta 35-vuotiaasta työkaverista, joiden välille syntyy romanttinen suhde. Ongelmana on, että kumpikin miehistä on perheellinen - kotona odottaa työpäivän jälkeen vaimo ja lapset. Samaan aikaan kaupungissa tapahtuu rikos, jonka johdosta kahdeksanvuotias poika löytyy keväällä lumien sulaessa kuolleena kaupungin läpi virtaavan joen varresta, ja päähenkilöt joutuvat enemmän tai vähemmän tahtomattaan osallisiksi tämän rikoksen selvittämiseksi.

Keskeisiä teemoja tarinassa ovat ystävyys, myöhäisherännäisyys, maskuliinisuus, menettämisen pelko ja sen kanssa pärjääminen, avioero ja uusioperheen elämä, sekä kliseisesti hyvä ja paha ihmisten elämässä. Mä lähdin kirjoittamaan tarinaa ilman minkäänlaista suunnitelmaa sen suunnasta, teemoista tai muustakaan sen kirjoittamiseen liittyvistä yksityiskohdista, mutta sen aloittamisen jälkeen oon saanut todella hyvin rakennettua mieleeni jonkinlaisen juonen, jota lähdin seuraamaan, ja onnistuin valistemaan lukuisista mahdollisista teemoista itselleni ne kiinnostavimmat, joiden varaan olen tarinani rakentanut ja joiden varassa aion jatkaa.



Joten joo, nyt te tiedätte vähän missä mennään, ja osaatte olla ihmettelemättä, miksei postauksia välttämättä ilmesty kerran tai kaksi viikossa, kuten olen tähän asti onnistunut kirjoittamaan. Vaikka 1667 sanaa päivässä onkin vähän reilun tunnin urakka (Muru jaksaa aina hämmästyä mun 1000 sanan tuntivauhdistani), on kilpailu Arkkiviholliseni kanssa kova, enkä aio hävitä tätä taistelua!

Psst! Jos olette kiinnostuneita seuraamaan, kuinka tarinani etenee, voitte käydä kurkistamassa reaaliaikaista tilannetta Nanowrimo-profiilistani!
London, UK

Englannin matka kuvina

perjantai 3. marraskuuta 2017

Heipä hei! Mun päivittely on tällä viikolla vähän jäänyt, kun koko viikko on oikeastaan mennyt viime viikonlopun Englannin matkasta toipumisessa! Nyt olen kuitenkin palannut (lähes) täysissä sielun ja ruumiin voimissa, ja voin vihdoinkin esitellä teille valokuvat, jotka napsin reissun päältä! Luvassa on siis aika pitkä postaus, koska kuvia on aika paljon ja suurin osa niistä on pystysuuntaisia (hups!)

Tässä välissä haluaisin vielä kiittää kauheasti jokaista, joka kommentoi edellistä postausta, ootte kyllä ihan huippuja! Mua jännitti todella paljon julkaista mitään niin henkilökohtaista, mutta te otittekin sen ihan hyvin vastaan! Jos teitä siis kiinnostaa, niin voin jatkossakin kirjoitella vähän vakavampia ja henkilökohtaisempia juttuja.

Kuitenkin! Sen pidemmittä puheitta, aletaan tykittää reissukuvia! Näitä on tosiaan sen verran paljon, ja mulla on Snapchatissa lisää, joten tungen snäppikuvat erilliseen postaukseensa vähän myöhemmin. Kuvasin reissusta myös vlogin, jonka saatte nähtäväksi jahka saan sen editoitua, ja kysymyspostauksen vastaukset viimein kuvattua.

1. päivä: Shoreditch, Leicester Square ja Chinatown



Mun lennon piti lähteä Helsinki-Vantaan lentokentältä kymmentä yli kahdeksan torstaiaamuna, mutta Suomeen satoi ensilumi just edellisenä yönä, ja Lontoossa oli niin kova sumu, että lähtö viivästyikin melkein tunnilla. Käytin ylimääräisen tunnin telkkaria katsellen ja kavereille viivästymisestä ulisten. Yhdeksän aikaan päästiin kuitenkin ilmaan, ja kohta oltiinkin jo Gatwickin lentokentällä.

Mä matkustin melkein tyhjällä junalla Gatwickinsta King's Cross St. Pancrasin rautatieasemalle, jossa mun ystäväni Milla oli vastassa. Me otettiin metro Golders Greeniin, jossa ystäväni majailee, ja sieltä me kiirehdittiin Shoreditchiin, koska Millalla oli tatuointiaika siellä.

Shoreditch on hipsterien asuttama kaupunginosa aivan Cityn kupeessa, jossa haisi kaikkialla kannabis ja lähes jokaisen talon seinissä oli graffiteja. Jokainen kuppila näytti samalta, ja niin stereotypista kuin se olikin, chai latte ja gluteenittoman vegemuffinssit ja -browniet olivat tyrkyllä jokaisen kahvilan näyteikkunoissa. Kaiken kaikkiaan, Shoreditch oli itsessään mielenkiintoinen kokemus, jota suosittelen kyllä kaikille. Olen itse niin toivoton rappioromantikko, että rikkinäiset ikkunat, sotketut seinät ja romahtaneet savupiiput vesisateessa olivat sykähdyttävä näky.



Shoreditchistä me lähdettiin bussilla Leicester Squarelle, ja yritettiin matkalla miettiä kovasti, mitä leffaa oltaisiin menty katsomaan. Päädyttiin katsomaan It, ja mullehan tämä oli toinen kerta. Meillä oli kuitenkin ollut jo pidemmän aikaa suunnitelmissa käydä katsomassa se, ja koska liput olivat vain 2 puntaa kalliimmat kuin kakkosvaihtoehdossamme Thor: Ragnarökissä, päätimme kuitenkin palata ykkösvaihtoehtoomme.

Leffan alkua odotellessamme me kierrettiin Chinatownia, metsästettiin hedelmäkarkkeja ja meinattiin eksyä, kun unohdettiin, missä suunnassa leffateateri taas olikaan. It oli toisella kerralla vähintään yhtä hyvä kuvan kuin ensimmäisellä kerralla, ja voisin paasata teille tunnin siitä, mikä siitä teki niin erinomaisen, mutta taidan jättää sen toiseen kertaan (tai kommenttiosioon, jos joku teistä haluaa asiasta kuulla). Mä olin pitkästä päivästä niin puhki, että me lähdettiin leffasta kaupan kautta kotiin, ja oltiin kymmeneltä jo valmiita unten maille.



2. päivä: Oxford



Meidän toisen päivän missio oli ehtiä Oxfordiin menevään junaan. Meillä iski aamulla hurja kiire, kun Milla huomasi, ettei matka Marylebonen rautatieasemalle kestänytkään puolta tuntia, vaan lähes 45 minuuttia! Me siis juostiin hullun lailla metrosta toiseen naurettavilla minuutin vaihtoajoilla, ja saavuimme Marylebonen asemalle 11:34, minuuttia ennen junan lähtöä. Me livahdettiin väkisin laiturialueelle, juostiin junaan yrittäen olla tönimättä ihmisiä raiteille, ja ehdimme kuin ehdimmekin junaan! Tunnin kuluttua olimmekin jo Oxfordissa.

Jokainen, joka on joskus käynyt Lontoossa, mutta ei Oxfordissa - tehkää sinne päiväreissu. Ihan oikeasti. Koko kaupungin tunnelma on aivan uskomaton, ihmispaljous on huomattavasti vähäisempi kuin Lontoossa ja maisemat ovat huomattavasti kauniimmat: erityisesti yliopistoalue on täynnä vanhoja rakennuksia, jotka oikein huokuvat tunnelmallisuuttaan! Kaupunki on täynnä pieniä sivukujia tutkittavaksi, ja kauppoja löytyy varmasti kaikille, sillä siinä missä kampuksen lähettyvillä on Harry Potter -kauppoja, matkamuistomyymälöitä ja perus Tescoja, on vähän kauempana Westgaten valtava ostoskeskus, jossa me kierreltyämme keskustaa kylliksemme pyörähdimme viettämään kaksi viimeistä tuntia ennen junan lähtöä.



Löysimme yliopiston kupeesta myös museon! Kyseessä oli Museum of the History of Science, eli tieteen historian museo, josta löytyi muun muassa Einsteinin käyttämä liitutaulu, ja bakteereista tehtyä taidetta. Museo ei ollut erityisen suurin, ja kiertely kesti vain noin puolisen tuntia, mutta se oli ehdottomasti kiinnostava ja näin museologiaa opiskelleena on pakko nostaa hattua näyttelyiden erinomaiselle toteutukselle. Ehdoton suosikkini koko näyttelystä oli Anna Dumitriun "Microbe Mouth", joka oli osa museon BioArt and Bacteria -näyttelyä. Kyseessä on siis steriilillä hammasmätää aiheuttavalla bakteerilla pinnoitetuista posliinihampaista rakennettu kaulakoru, jonka keskellä on Serratia N14 -bakteerista laboratoriossa keinotekoisesti luotu hammaskiilteestä tehty hammas. Näyttelystä voitte lukea halutessanne lisää Museum of the History of Sciencen verkkosivuilta, eli täältä.



Oxfordin jälkeen me kävimme Baker Streetillä syömässä Nando'sissa, jonka jälkeen me palasimme taas Millan asunnolle. Nando'sin uutuus, kanapita, on kyllä ihan tajuttoman hyvää! Isot suositukset sille, jos joskus satutte Nando'sissa syömään!

3. päivä: Camden Town & Oxford Street



Mä en ollut ikinä käynyt Camden Townissa, vaikka kahdella edellisellä reissulla meidän hostelli oli ollut Camdenin puolella. Me lähdettiin bussilla Golders Greenistä, ajettiin Hampsteadin läpi ja jäätiin pois ihan Camden Marketin vieressä. Se oli melkoinen turistirysä, mutta kokemuksena mielenkiintoinen - vähän niin kuin Suomessa joulutori, mutta ympäri vuoden, ja viisinkertaisella väenpaljoudella.



Väenpaljoudesta puheen ollen, oletteko ikinä käyneet Oxford Streetillä lauantai-iltapäivällä? Jos ette, niin olette onnekkaat. Älkää yrittäkö tätä siellä ruudun toisella puolella, se oli kyllä sulaa hulluutta. Ihmisiä oli niin paljon, ettei eteensä nähnyt, ja väenpaljous oli niin valtava, että jos olisin nostanut jalat irti maasta, olisivat ympärillä seisseet ihmiset melko varmasti kannatelleet minua ja kuskanneet minut ties minne. Okei, ehkä liioittelin vähän, mutta hulinaa ja huisketta kyllä riitti! Me yritettiin käydä Primarkissa, mutta luovutettiin kyllä nopesti, ja lähdettiin ruoka(viina)kaupan kautta kotiin, jossa kävimme suihkussa ja lähdimme sen jälkeen Lontoon yöhön - jossa illanvietto päättyikin jo puolen yön aikaan järkyttävään paniikkikohtaukseen. (Sori vielä, Milla!)



Ja neljäs, eli viimeinen päivä...

Kaiken kivan pitää loppua aikanaan, niin myös tän reissun. Viimeiseltä päivältä mulla ei ole kuin pari snäppikuvaa, koska me ei yksinkertaisesti tehty mitään: me herättiin puolen päivän aikaan, käytiin Brent Crossin ostoskeskuksen Pizza Expressissä syömällä, haettiin mulle Shaketastic-pirtelö, Millalle Tescosta kaalilaatikkoainekset, pakattiin, ja juostiin King's Cross St. Pancrasin asemalle, että ehdin ennen kuutta lentokentälle.

Jälleen kerran, aikataulut olivat mua vastaan. Blackfriarsin ja East Croydonin välillä oli jotain häslinkiä, jonka takia juna seisoskeli jatkuvasti keskellä ei-mitään, ja välillä City Mapperin mukaan juna olisi ollut perillä aikataulusta puoli tuntia jäljessä. Kuumotukset olivat pienet, sillä uusi arvioitu saapumisaika oli sen jälkeen, kun lähtöportin oli Norwegianin mukaan tarkoitus sulkeutua - jostain syystä Norwegianin nettisivut ovat olleet aivan pyllystä ja jakaneet feikkiuutisia! Googlaamalla Norwegian antoi käsimatkatavaran suurimmaksi sallituksi korkeudeksi 50cm, jonka takia jouduin kuitenkin ostamaan itselleni ruumaan menevän matkalaukun, ja uudessa matkalipussa laukun suurin sallittu korkeus olikin 55cm! En sitten kehdannut alkaa soittelemaan aspaan, että hei, perukaas tuo, en tarvikaan ruumaan menevää laukkua! Norwegian myös ilmoitti lähtöportin sulkeutuvan puoli tuntia ennen koneen lähtöä, vaikka todellisuudessahan lähtöportti aukeaa vasta silloin. Kerää kakkasi, Norwegian!

Lentokone oli kotimatkalla lähes tyhjä, ja muun muassa mun vieressä ei istunut yhtään ketään. Sain ihan rauhassa katsella Netflixiä koko lennon ja mutustella tyytyväisenä ylihintaisia sipsejäni ilman, että mun piti koko ajan varoa vieressä istuvaa. Paluumatka oli siis huomattavasti menomatkaa mukavampi.

Kaiken kaikkiaan, oli ihanaa olla reissussa vähän tuulettumassa, mutta melkein yhtä ihanaa oli palata kotiin ja kömpiä omaan sänkyyn nukkumaan.

Instagram

© haamupuheluja. Design by FCD.