keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Levyostoksia - taas



Ennen kuin kukaan ehtii sanoa mitään, mun on pakko sanoa puolustuksekseni, että ainoastaan yksi seuraavista levyistä on ostettu uutena! Kaikki muut on ostettu Facebookiin laittamani ilmoituksen kautta, jossa kyselin kavereiltani, löytyisikö keneltäkään levyjä tai lehtiä, joita voisin pientä korvausta vastaan adoptoida: japanilaisen musiikin genre Suomessa on melkolailla kuollut, joten ihmisillä on jatkuvasti suurempi ja suurempi tarve päästä nuoruuden levyostoksista eroon, ja nyt kun minä olen jälleen alkanut nostaa päätäni scenessä, vetäen Murunkin mukaani, olemme mielestämme sopivat ottovanhemmat kaapissa pölyttyville levyille.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Miten mun tukka kasvaa?

Mä kerroin teille mun hiusteni lyhyessä historiassa, kuinka onnistuin polttamaan hiukseni totaalisesti yrittäessäni päästä eroon sinisestä väristä hiuksissani. Väliaikaisratkaisuna mulle kasvoi rastat, joiden jälkeen mä päädyin ajelemaan tukkani kokonaan pois tammikuun 13. päivä. Nyt, reilua kahta kuukautta myöhemmin, on tullut aika näyttää teille, kuinka tää pehko on kasvanut!

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Matkasuunnitelmia 2017

Vaikka ollaan jo maaliskuussa, on vuosi vielä nuori, ja sen vuoksi voin hyvällä omallatunnolla kertoa teille tulevista matkasuunnitelmista. En oo vähään aikaan käynyt Viroa pidemmällä, joten tää on todella poikkeuksellinen vuosi matkustelun suhteen.

Turku, toukokuu 2015

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Japanilaisia herkkuja!

Muru kävi kavereineen sushilla, enkä mä harmikseni erinäisistä syistä lähtenyt mukaan. Istuin sen sijaan kotona Netflixin ääressä, syömässä Rainbown curry-kana thaikuutiota eläinten kanssa. Muru tuli kuitenkin kavereiden näkemisen jälkeen tänne ja toi mulle tuliaisia keskustasta!

Muru ja kaverit kävivät myös japanilaisia ruokatarvikkeita myyvässä Tokyokanissa Annankadulla, jossa on viimeaikoina ollut jos jonkinmoisia karkkeja tarjouksessa! Tuliaisiksi Muru toi mulle just näitä tarjousherkkuja!

Morinagan Chocoballit maksoivat euron kaksi pakettia, ja mulle tuotiin karamellin ja mansikan makuisia palloja. Kyseiset karkit ovat siis nimensä mukaan suklaapalloja karamelli- ja mansikkatäytteellä.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Gamla Stan

Kävin parin vanhan ammattikoulukaverin kanssa parin päivän risteilyllä tällä viikolla, määränpäänä Tukholma. Lähtö meillä oli torstai-iltapäivällä ja paluu oli lauantaiaamuna. Ruotsissa meillä oli aikaa kuutisen tuntia, mutta me ei maissa viihdytty paria tuntia kauempaa, eikä me päästy vanhaa kaupunkia kauemmas. Se ei kuitenkaan haitannut ollenkaan, sillä vanha kaupunki on hurjan kaunis ja tunnelmallinen paikka, jossa aion kyllä käydä toukokuun reissulla kuvailemassa sitä hieman keväisemmissä tunnelmissa! Tällä kertaa reissusta tarttuneet kuvat näyttävät tältä.


Instagram