Tallinnaan lähdimme laivalla, osa meistä (ks. minä) unettoman yön jälkeen suoraan töistä. Tallinnasta taas hyppäsimme taksiin, joka vei meidät linja-autoasemalle, josta tiemme vei paikallisella kaukoliikenteen bussilla Rakvereen.
Päästiin keikkapaikalle, Rakveren laululavalle ja olimme jonossa ensimmäisten joukossa. Check inin alkaessa lähdimme pienissä porukoissa käymään hotellilla ja viemässä tavaroita. Päivän jonottaminen kannatti, nimittäin olimme koko porukka ensimmäisten joukossa lavan edustalla.
Meille illan kohokohta oli 5MIINUST ja Puuluuppia lämpännyt Käärijä. Meistä jokainen oli nähnyt herran jo useampia kertoja ihan koti-Suomessa, mutta se ei meidän menoa hidastanut. Poikkeuksellisesti en edes kuvannut kuin muutaman kappaleen aikana, sillä meidän porukalla oli aivan liian kova kiire bilettää. Kokeilin myös puhelimen kamerassa uusia asetuksia, ja pakko sanoa, että olen kyllä tyytyväinen näihin muutamiin kuviin, mitä sain napattua.
Illan yllätysvieras oli virolainen Tommy Cash, jonka kanssa Käärijä on tehnyt biisin melko pian viime viisujen jälkeen. Tommyn vierailu oli melkoinen yllätys, sillä jostain syystä porukallamme oli sellainen käsitys, että tämän oli tarkoitus esiintyä samaan aikaan täysin toisella puolella Viroa. Toisin kuitenkin kävi, ja ainakin meidän porukkamme huuto oli yllätyksen suuruuden mukainen - varmaan jokaisella meillä on ICIP:istä video, jonka taustalta kuuluu järkyttävää rääkymistä.
Käärijän jälkeen lavalle nousi illan pääesiintyjät, virolaiset 5MIINUST ja Puuluup, jotka edustivat Viroa vuoden 2024 Euroviisuissa yhteisbiisillään (Nendest) narkootikumidest ei tea me (küll) midagi. Tässä vaiheessa siirryimme pois lavan edestä, jotta isommat fanit pääsivät paikoillemme, ja siirryimme seuraamaan keikkaa katsomon puolelta. En tältä keikalta saanut kovin kummoisia kuvia, sillä olimme niin kaukana lavasta, mutta yritys oli kova!
Seuraavana aamuna lähdimme kävellen linja-autoasemalle ja sieltä takaisin Tallinnaan. Palasimme laivalla Suomeen, ja sieltä huristelin suorinta tietä kaverin kolmekymppisille. Viikonloppuun mahtui siis menoa ja meininkiä useammankin viikonlopun edestä. Sunnuntaina sai onneksi levätä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti