Yksityiskohta Witold Pruszkowskin maalauksesta "Rusałki" (1877) |
5. Rusalka
Rusalka on slaavilaiseen uskomusperinteeseen kuuluva naista muistuttava aave, vesinymfi tai demoni. Rusalkan uskotaan syntyvän, jos nuori nainen kuolee järven tai lammen lähistöllä ennenaikaisesti ja väkivaltaisesti. Samalla tavalla kuolleesta miehestä tulee puolestaan vodjanoi-niminen olento. Rusalka voi syntyä myös esimerkiksi kastamattomasta lapsesta, jonka tämän äiti jättää veden lähelle kuolemaan.
Rusalkat elävät kuolinvesistöissään, ja niiden tehtävä on seireenien tapaan houkutella laulullaan ja ulkonäöllään nuoria miehiä veteen, jossa rusalka kietoo hiuksensa miehen nilkkojen ympärille ja vetää tämän pinnan alle. Rusalkat voivat kuitenkin nousta öisin vedestä ja kiivetä istumaan läheisiin puihin, laitureille, tai jopa läheisille pelloille tanssimaan. Joidenkin uskomusten mukaan rusalkan hiusten kuivuminen johtaa olennon kuolemaan.
Vanhoissa runoissa ja loitsuissa Tursaan kuvataan yhtyvän muun muassa Loviattareen, joka synnyttää pakkasen, erilaiset sairaudet, sekä rujon, ramman ja perisokean. Tursaan mainitaan toisinaan yhtyneen myös Iro-neitoon, joka synnyttää Väinämöisen, Ilmarisen ja Joukahaisen, eli Kalevalastakin tutut suomalaiset sankarihahmot.
Kalevalassa Iku-Turso nostaa päänsä Louhen loihtimana merestä, aikeinaan tappaa Kalevan kansa. Väinämöinen kuitenkin estää tämän tarttumalla Iku-Tursoa korvasta, jolloin Iku-Turso lupaa henkensä vastineeksi olla nousematta enää merestä ihmisten kiusaksi.
Kraken on tullut tutuksi monista populaarikulttuurin tuotteista, kuten peleistä ja elokuvista, joista tunnetuin on varmaankin Pirates of the Caribbean -elokuvasarjan toinen osa, Kuolleen miehen kirstu.
Inuiitit uskovat vedessä asuviin ihmisen kaltaisiin olentoihin, qalupalikeihin. Niillä on pitkät hiukset, vihertävä iho, pitkät, terävät kynnet, ja ne haisevat rikiltä. Qalupalikit hyräilevät, ja niiden tulon voi siis kuulla etukäteen.
Qalupalikit pukeutuvat inuitien perinteiseen amanutiin, jossa inuitinaiset kantavat lapsiaan. Qalupalikin sanotaan hyppäävän merestä vanhempiensa luota harhailleen lapsen eteen, nappaavan tämän amanutiinsa, ja vievänsä tämän mukanaan veden alle.Rusalkat elävät kuolinvesistöissään, ja niiden tehtävä on seireenien tapaan houkutella laulullaan ja ulkonäöllään nuoria miehiä veteen, jossa rusalka kietoo hiuksensa miehen nilkkojen ympärille ja vetää tämän pinnan alle. Rusalkat voivat kuitenkin nousta öisin vedestä ja kiivetä istumaan läheisiin puihin, laitureille, tai jopa läheisille pelloille tanssimaan. Joidenkin uskomusten mukaan rusalkan hiusten kuivuminen johtaa olennon kuolemaan.
Kuva: Iku-Turso Don Rosan Aku Ankka -tarinassa "Sammon salaisuus" |
4. Iku-Turso
Iku-Turso on Kalevalastakin tuttu suomalainen vesihirviö, alkuhirviö ja tautidemoni. Iku olennon nimen edessä viittaa siihen, että se on ollut olemassa maailman luonnista asti. 1500-luvun kirjallisissa kuvauksissa Turso, tai Tursas, kuvataan hämäläiseksi sodanjumalaksi, mutta 1700-luvun lopulla Tursas on mielletty haltiaolennoksi, jollaisia asuu ainakin vedessä, tulessa ja muurahaispesissä.Vanhoissa runoissa ja loitsuissa Tursaan kuvataan yhtyvän muun muassa Loviattareen, joka synnyttää pakkasen, erilaiset sairaudet, sekä rujon, ramman ja perisokean. Tursaan mainitaan toisinaan yhtyneen myös Iro-neitoon, joka synnyttää Väinämöisen, Ilmarisen ja Joukahaisen, eli Kalevalastakin tutut suomalaiset sankarihahmot.
Kalevalassa Iku-Turso nostaa päänsä Louhen loihtimana merestä, aikeinaan tappaa Kalevan kansa. Väinämöinen kuitenkin estää tämän tarttumalla Iku-Tursoa korvasta, jolloin Iku-Turso lupaa henkensä vastineeksi olla nousematta enää merestä ihmisten kiusaksi.
3. Ningen
Japanissa on viime vuosina uskottu lisääntyvissä määrin Antarktiksella ja Eteläisessä jäämeressä eläviin 20-30 metrisiin, ihmistä muistuttaviin Ningen-olentoihin. Ningeneillä sanotaan olevan usein kädet, joissa on viisi sormea, sekä jalat, tai vaihtoehtoisesti pyrsö tai lonkerot. Niillä sanotaan olevan lumenvalkoinen iho, ja niiden ainoat selkeästi erottuvat piirteet ovat niiden silmät ja suu. Ningenit asuvat vedessä, ja niistä tehdään eniten havaintoja öisin. Toisin kuin muut tämän listan vesihirviöt, Ningenit eivät ole osa japanilaista kansanperinnettä, vaan kyseessä on urbaanilegenda.Kuva: Pierre Denys de Montfort: Poulpe Colossal attacks a merchant ship, 1810 |
2. Kraken
Norjan ja Grönlannin lähistöllä majaileva jättiläismäinen mustekala Kraken on varmasti tämän listan tunnetuin vesihirviö. Ensimmäiset tarinat Krakenista ovat peräsin 1100-luvulta. Krakenin sanotaan tekeytyvän saareksi, ja syövän selkäänsä rantautuvat merimiehet. Kraken upotti kokonaisia laivoja kietomalla valtavat lonkeronsa niiden runkojen ja mastojen ympärille, ja vetämällä ne miehistöineen mukanaan pohjaan.Kraken on tullut tutuksi monista populaarikulttuurin tuotteista, kuten peleistä ja elokuvista, joista tunnetuin on varmaankin Pirates of the Caribbean -elokuvasarjan toinen osa, Kuolleen miehen kirstu.
1. Qalupalik
Vanhemmat ovatkin käyttäneet qalupalikeja peloitteena lapsilleen samoin, kuin Suomessa lapsia peloteltiin Näkeillä: veden lähelle ei saa mennä valvomatta, tai hirviö vie mennessään. Sitä, miksi qalupalik vie lapsia, ei tiedetä.
Mikä on teidän lempi vesihirviönne?
Onpas taas sopivan hyytäviä olentoja, etenkin tuo japanilainen Ningen :D Tällaisena meren läheisyydessä asuvana ymmärrän hyvin, miksi mereen ja veteen tällaisia uskomuksia paljon linkitetään. Kyllä se hiukan kieltämättä selkäpiitä karmii, kun seisoo rantakalliolla ja katselee valtavan rahtialuksen menevän ihan vierestä, ja tajuaa, paljonko sitä venettä oikeasti ylettyy pinnan _alle_. Helposti alkaa mielikuvitus laukata ja miettii, mitä otuksia siellä pinnan alla lymyilee.
VastaaPoistaMun lemppareita on ehdottomasti kyllä nuo isot merihirviöt; Leviathan, Kraken ja muut kammotukset.
No niinpä! Ihminen on kuitenkin vasta raapaissut pintaa merien tutkimisessa, ja silläkin vähällä tutkimisella ollaan törmätty jo jos jonkinmoisiin painajaispolttoaineisiin! :'D Herättää kyllä ihan mielettömästi kunnioitusta kun miettii, miten valtavan suuria ja mystisiä meidän vesistöt on - en yhtään ihmettele, että ihmisillä on niihin liittyen niin vahvoja uskomuksia, kuin on.
PoistaOhh ihan paras, tykkään todella paljon lukea näistä! :D Kraken oli tosiaan tunnetuimpia, mutta eniten kiinnostavin (ja karmivin) oli tuo Ningen. Voi myös johtua että se on lähtöisin Japanista ja voi kun mä rakastan sitä kulttuuria :D Ehdottomasti lisää tulemaan taruolentojuttuja, en oo mistään blogista ennen lukenut näitä ja itse ei vaan tule etsittyä ja luettua huvikseen näitä :)
VastaaPoistaHei tosi kiva kuulla että tykkäät! :D Mä tunnen itsekin kauheasti vetoa tuohon japanilaiseen kulttuuriin ja just erityisesti kansanuskoon ja mytologiaan, niillä on aivan mielettömästi kaikkia siistejä otuksia! Niistä saisi yksinään tehtyä kokonaisen postaussarjan, haha.
PoistaIhana ja mielenkiintoinen postaus! Ningen Qalupalik ovat mulle ihan uusia tuttavuuksia ja aika karmivia sellaisia :-D Oma lempparini on Loch Nessin hirivö!!
VastaaPoistaNessiessä on kyllä sitä jotain, ois ihan törkeän siistä päästä joskus käymään Loch Nessillä katsomassa, josko sen pinnan alta joku hirviö kurkkisi takaisin! :D Kiva kuulla, että tykkäsit!
Poista