Miksi blogini aihepiirinä on pinnallinen hömppä?

perjantai 27. lokakuuta 2017

Mä kävin Sofian kanssa kahvilla jokunen viikko sitten, ja yhdessä vaiheessa puhuminen kääntyi blogiin. Sofia, joka siirtyi lifestylebloggaamisesta pitkähkön tauon jälkeen erittäin paljon ajatuksia herättävään mielipidekirjoitteluun, mainitsi olevansa erittäin tyytyväinen ratkaisuunsa luopua pinnallisen, materialistisen lifestyle-hömpän kirjoittelusta.

Tämän jälkeen mä oon pysähtynyt miettimään omaakin bloggaamistani. Sofiahan oli aivan oikeassa, sillä lifestylebloggaamisen pääpaino on lähes aina ollut hyvin vahvasti nimenomaan pinnallisuus ja materialismi; ostosten esittely, kosmetiikka, muoti ja sisustus ovat kaikkein yleisimpiä perus lifestyle-blogien aiheenrajauksia, eivätkä mitkään näistä ole erityisen voimakkaita mielipiteitä tai ajatuksia herättäviä aihealueita, eli ovat toisin sanottuna useimpien mielestä kevyttä hömppälukemista. Mä oon miettinyt erityisesti omia syitäni kirjoitella vain pinnallisista asioista elämässäni, kuten matkustelusta, musiikista ja muodista.


Suurimpana syynä tähän aiherajaukseen on turvattomuuden tunne, joka juontaa juurensa ihan mun blogihistoriani alkuajoilta. 

Mä astuin blogimaailmaan syksyllä 2008, ja mun ensimmäiset blogini olivat murrosiän tunnekuohujen värittämiä päiväkirjoja. Mä kirjoittelin anonyymisti tunteistani, mielipiteistäni ja ajatuksistani, ja sain näiden johdosta osakseni kiusaamista niin koulumaailmassa kuin blogin puolella. Se, että vuoden 2009 alussa sain blogiini ensimmäisen anonyymin kommentin, jonka mukaan minun pitäisi tappaa itseni, ja jonka kirjoittaja lisää vielä auttavansa mielellään, jos se tuntuu ylivoimaisen vaikealta tehdä itse, jätti ikävän jäljen 14-vuotiaaseen minuun.

Nykyään on itsestään selvää, ettei anonyymeistä kommenteista kannata ottaa itseensä, mutta niihin aikoihin ei tällaisesta ollut mitään puhetta - niihin aikoihin ei ollut ympärillä tiivistä yhteisöä, jossa niistä olisi puhuttu, vaan jokainen oli omillaan. Tällaisten kommenttien tulo todella säikytti mun kaltaiseni herkkänahkaisen esiteinin. Lopetin varsin nopeasti ajatuksistani ja mielipiteistäni avoimesti kirjoittamisen jopa anonymiteetin turvin.

Myöhemmällä iällä meille on koulun puolesta paukutettu, ettei omia mielipiteitään kannata ilmoitella julkisesti, sillä se voi vaikuttaa tulevien työnantajien kuvaan sinusta ja vaikeuttaa työnsaantia. Mä olin entuudestaan kiusattu mielipiteitteni ja ajatusteni vuoksi niin koulussa kuin internetissä, joten mä opin hyvin nopeasti pitämään suuni kiinni siinä pelossa, että mielipiteeni tasa-arvosta, homojen adoptio-oikeudesta ja turvapaikanhakijoista, tai avoin kirjoittelu mielenterveysongelmista ja sukupuolen moninaisuudesta estäisivät joskus työnsaannin, tai aiheuttaisivat blogin kommenttikentässä samanlaisen paskamyrskyn, kuin ne aikoinaan yhteiskuntaopin tunnilla luokassa aiheuttivat. Nykyään tiedän näiden pelkojen olevan täysin turhia, mutta joka kerta, kun alotan näistä asioista kirjoittamien, mut valtaa samanlainen pelko ja ahdistus kuin teininä.

Kuitenkin, toinen mun suurimmista syistäni kirjoittaa tällaisista aiheista on se, että mulle bloggaaminen on hauska, rentouttava harrastus, jonka avulla saan nollattua pääni ja jonka parissa pyrin keskittymään itselleni tärkeisiin, positiivisiin ja mukaviin asioihin, syystä, josta kerron hieman myöhemmin. Valitettavasti aina kaikki nää kriteerit ei kuitenkaan täyty, ja valitettavan usein mä jänistän itselleni oikeasti tärkeistä asioista puhumisesta sen vuoksi, että pelkään niiden herättämiä reaktioita.



Tuntuu todella hölmöltä, että vielä lähes kymmenen vuoden jälkeen mun päässäni kumisevat opinto-ohjaajan sanat siitä, ettei omia mielipiteitään kannata tuoda julkisesti esiin.

Myöhemmällä iällä olen oppinut, että hyvillä perusteluilla ja argumenteilla varustettu asiallinen mielipide on aina okei tuoda julki, oli mielipide millainen tahansa. Asiallinen teksti tuo helpommin asiallisia kommentteja, joihin asiallinen vastaaminen saa aikaa asiallisen dialogin, jonka avulla kummankin osapuolen on helpompi suhtautua toisen mielipiteeseen avoimemmin. Jos jotain, blogikirjoittelu kertoo työnantajalle paitsi arvomaailmasta, sanavalmiudesta ja argumentointitaidoista, jotka voivat vaikuttaa paitsi kielteisesti, myös erittäin myönteisesti heidän kuvaansa sinusta, myös valmiudesta hyväksyä ja yrittää ymmärtää mielipiteet, jotka poikkeavat omistasi.

Pinnallinen hömppä on myös kevyttä, ei-niin-vakavaa, hyväntuulista kirjoiteltavaa.

Mä olen luonteeltani sellainen, että jään helposti vatvomaan ja murehtimaan kaikkia vakavampia asioita, joita maailmalla tapahtuu, ja vaikka niistä kirjoittaminen tuntuu tärkeältä, mä olen ollut epävarma siitä, haluanko sekoittaa niin vakavia asioita harrastukseen, joka on vuosien ajan ollut mulle pakokeino niiltä. Mä halusin kirjoittaa terrorismista Suomessa Turun puukotuksen jälkeen, mä halusin kirjoittaa tasa-arvoisen avioliittolain voimaan astumisesta ja sen vaikutuksista, ja monista, monista muista asioista, joita maailmassa on meneillään ja jotka vaivaavat mieltäni, mutta aina kun aloitan niistä kirjoittamisen, ne paisuvat ja paisuvat päässäni isoiksi möröiksi, joita ajattelen taukoamatta siihen asti, että päätän olla painamatta julkaise-nappia sen pelossa, että mielipiteeni äitiyslain, maksuttoman koulutuksen ja matalamman kynnyksen mielenterveyspalvelujen tärkeydestä johtavat taas anonyymeihin itsemurhayllytyksiin.

Sen sijaan mä päädyn olemaan hiljaa, nyökyttelemään muiden mielipiteiden tahdissa ja kirjoittamaan kevyistä aiheista, joiden lukeminen ei herätä voimakkaita tunteita ja jotka aiheuttavat yleensä enemmän hyvää kuin pahaa mieltä. Mun suurimpia bloggaamiseen liittyviä pelkojani on se, etten saisi aikaiseksi asiallista, selkeästi argumentoitua tekstiä, jonka avulla olisi helppo keskustella asiallisesti, vaan teksti houkuttelisi kommenttikenttään pelkkiä umpimielisiä kovapäitä ja trolleja.

Asiahan on helppo lähteä muuttamaan nyt, kun mä tiedostan ongelmani syvällisemmän pohdiskelun ja mielipidekirjoittelun kanssa.

Niin mä vähän tämän kirjoituksen kanssa pyrin tekemäänkin. Nyt, kun teksti alkaa olla valmis ja julkaisun aika lähestyy kovaa vauhtia, mun sisuskalujani kuristaa taas se sama pelko. Mitä jos mua pidetään aivan typeränä tällaisen ajattelun takia? Mitä jos mun mielipiteeni lynkataan täysin, ja mun perustelujeni päälle huudetaan laalaalaata päälle sormet korvissa? No, se selviää vain yhdellä tavalla, nimittäin kokeilemalla.

Vakiokosmetiikka

tiistai 24. lokakuuta 2017

Mähän en todellakaan meikkaa joka päivä - en aina edes juhliin. Ja silloin kun meikkaan, mä meikkaan lähes aina samalla tavalla, tai vähintään samansuuntaisesti. Oon siinä mielessä tapojeni orja, mutta toisaalta runsaiden toistojen vuoksi olen hionut tekniikkani huippuunsa, ja suoriudunkin meikkaamisesta ripeästi ja rutiininomaisesti, ja saanut vielä päälle pari kivaa kommenttia mun rajauksistakin.

Kosmetiikan suhteen oon tosi pihi, enkä omista mitään kalliita meikkejä tai ihonhoitotuotteita. Oon sitä mieltä, että pienellä vaivalla on mahdollista löytää erinomaisia meikkejä ja tosi hyvää kosmetiikkaa halvemmilta brändeiltä, vain murto-osalla kalliiden brändien hintaa.

Koska mä käytän samoja tuotteita uudestaan ja uudestaan, voisin oikeastaan sanoa, että esittelen teille tässä postauksessa paitsi vakiokosmetiikkaani, myös suosikkikosmetiikkaani!
primer Rimmel London: Stay Matte | meikkivoide essence Stay All Day 16h, sävy 15 soft creme | luomiväriprimer essence I ♥ Colour | peitevoide H&M Cover-up Concealer, sävy Almond Beige
Näiden kanssa on ihan perusmeininki: ensin primerit, sitten meikkivoide, sitten peitevoide. Tuohon Essencen meikkivoiteeseen oon törmännyt vasta muutama kuukausi sitten, enkä todennäköisesti tuu tästä enää pois vaihtamaan, sillä tää on eka meikkivoide, jota mun ei tarvi sekotella sävyä vaaleampaan tai tummempaan. Luomiväriprimerin, meikkivoiteen ja peitevoiteen levitän ja blendaan kaikki meikkimunalla.

Tää Rimmelin primer on myös erikoinen tapaus, koska mun iholla primerit ei yleensä toimi, vaan ne tekee meikkivoiteen kamalan paakkuisen ja sotkuisen näköiseksi. Tän Rimmelin primerin kanssa on kuitenkin toisin, ja taisi tästä tulla mun vakio ihan kertakokeilulla. Tää on samalla mun meikkipussin ehdottomasti kallein tuote, eikä tälläkään ollut hintaa kuin kympin verran.

poskipuna H&M, sävy Spicy Pepper | luomivärit H&M, sävy Obsidian, ja lahjaksi saatu nimetön nude-paletti | ripsiväri essence Forbidden Volume Rebel | eyeliner essence Liquid Ink
Oon vuosikausia kurissut siitä, ettei halvoilta merkeiltä löydy punaista luomiväriä, ja viime kesänä tajusin, että poskipuna sopii ihan yhtä hyvin myös silmämeikkiin. Ruskeaa palettia käytän lähinnä luomivakoon ja kulmien tekemiseen, ja mustalla luomivärillä hahmottelen rajausten paikat - ja käytän samaa väriä myös kulmien piirtämiseen (vaikkei kaikkien meikkigurujen mielestä niin saisi tehdä).

Ripsari ei oo mun vakioripsari, vaan yleensä käytän Essencen I Love Extreme -ripsaria. Tää on kuitenkin ihan kelvollinen korvike, kun en kaupasta viimeksi vakioripsariani löytänyt.

Eyelinerinä tää Liquid Ink on ihan 10/10, se ei leviä tai muuten suttaannu, ja ohuen ohuella siveltimellä saa tosi tarkkaa jälkeä halutessaan.

huulipuna essence Matt Matt Matt Longlasting Lipgloss, sävy 02 Beauty - Approved! | poskipuna/highlighter The One Illuskin Blush, sävy Pink Glow | puuteri Lumene, sävy 03 Perfect Beige/Aurinkokaakao
Puuterina mulla on yleensä talkki, mutta kesän ja rusketuksen jäljiltä mulla on käytössä Murun äidiltä käyttämättömäksi jäänyt Lumenen puuteri. Murun äidiltä on myös tuo The Onen blush/highlighter-combo, josta mä sormella töpöttelen naamaani vain tota highlight-puolta, kun tuo pinkki on mun silmään niin ikävän värinen. Huulissa ehdoton lemppari on mun naamaan tosi neutraalin värinen, super kevyt ja pitkäkestoinen Essencen mattahuulipuna.

Tässä mun meikkipussin tärkein sisältö ja mun yleisimmin käytetyt meikkituotteet. Ootteko te itse kalliimman vai halvemman kosmetiikan ystäviä? Onko teillä kokemusta mistään näistä tuotteista, tai onko teillä suositella joitain muita halpoja perusmeikkejä?

Kuurankukkia

sunnuntai 22. lokakuuta 2017



Ihan ensimmäiset yöpakkaset tulivat tänne etelään, ja aurinkokin nousee jo niin myöhään, että mäkin olen hereillä silloin! Oon yrittänyt kolmena aamuna käydä kuvaamassa kuuraisia puita lähipuistossa, mutta joka aamu on tullut jotain äksidenttejä eteen. Nyt mä kuitenkin vihdoin onnistuin! Kai se lienee totta, että kolmas kerta toden sanoo.

Vaikka tuleva talvi ei nappaa ollenkaan, ovat pikkupakkaset silti tosi mukavia. Ilma on täällä suurkaupungin lähiössä ihanan raikasta ja kirpeää, mutta kylmyyteen ei ainakaan tässä vaiheessa vuotta tarvitse vielä sitoutua vakavasti, vaan muutama tunti auringon nousun jälkeen on jo kylmän sijaan enää vain syksyisen vilpoisaa.
 
Huomasin muuten vasta jälkikäteen, että mun kamerassa oli ISO-asetukset päin pyllyä, ja kuvista oli tullut paitsi ihan kivoja, myös valitettavan rakeisia. Pitää kuitenkin olla itelleen armollinen, oon harjotellut järkkärin manuaaliasetusten käyttöä vasta pari kuukautta, ja pikkumokia sattuu paremmissakin piireissä. Ens kerralla osaan tarkistaa asetukset etukäteen.



Tykkäättekö te syksystä, vai oletteko enemmän kesä- tai talvi-ihmisiä?

10 outoa faktaa, joita ette ehkä tienneet minusta

torstai 19. lokakuuta 2017

Vuosikaudet on blogeissa pyörinyt "10 outoa faktaa" tai "10 asiaa, joita ette ehkä tienneet minusta" -postauksia, ja mäkin olen niitä blogihistoriani aikana tehnyt useampia. Oon käynyt nyt viime päivinä läpi mun vanhempia blogipostauksiani alkuvuodelta muuttaessani tän blogin tunnistejärjestelmää itelleni helpommaksi ja lukijaystävällisemmäksi, ja sitä tehdessäni tajusin, etten tämän blogin puolella oo esitellyt itseäni melkein ollenkaan, ja lukijoista löytyy sellaista porukkaa, jotka eivät mun vanhoja blogejani ole seuranneet alkuunkaan. Siksi saattekin nyt heti alkuun tällaisen pläjäyksen oudoista faktoista, joita ette ehkä (erittäin todennäköisesti) tienneet minusta!



1. Oon tarpeettoman multitaskingin maailmanmestari. Mä en osaa lukea samalla, kun joku kuuntelee musiikkia, tai katsoa telkkaria ajatuksen kanssa jos joku puhuu puhelimessa. Mulla ei ole kuitenkaan mitään ongelmaa kirjoittaa tätä merkintää samalla, kun katselen telkkarista American Dadia ja pelaan kännykällä Gardenscapesia. Joskus mä saatan jopa kantaa läppärin keittiöön ja laittaa ruokaa samalla! Tällainen multitaskaus ei kuitenkaan koskaan onnistu silloin, kuin siitä olisi jotain hyötyäkin.

2. Mun tekee aina mieli ruokaa, mitä mulla ei ole, ja kun saan sitä, mun ei tee sitä enää mieli. Toisaalta, eikös se näin mene? Mä saatan himoita sushia viikkokausia, ja saatuani itseni viimein sushibuffettiin sitä hakemaan, päädynkin syömään jotain ihan muuta. Nyt mä oon pari päivää himoinnut ramenia, mutta en uskalla sitä tehdä, kun pelkään himon menevän taas ohi ja ruuan jäävän seisomaan jääkaappiin.

3. Tykkään lukea, mutta inhoan uusien kirjojen etsimistä. Mä pelkään pettyväni lukemaani, joten mä tyydyn lukemaan samoja paria kirjaa uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.

4. Yksin ollessani mä puhun itsekseni englanniksi. Aina silloin tällöin mä myös selostan omia tekemisiäni ääneen, englanniksi, tottakai, ja samalla toivoen, että puhuisin muiden ihmisten kanssa yhtä sujuvaa englantia kuin yksinäni, sen perus suomalaisen rallienglannin sijaan. (Oon oikeesti tosi hyvä englannissa, mutta keskustelutilanteissa meen täysin lukkoon ja unohdan kaiken.)



5. Edelliseen liittyen, toisinaan mä selostan tekemisiäni laulamalla. Mä selostan laulamalla myös muiden tekemisiä, ja saatan käydä kokonaisia keskusteluja itseni tai jonkun toisen kanssa laulamalla. Jonain päivänä mä lopetan sen, mutta se päivä ei ole tänään.

6. Television volumen on oltava aina tasaluvuissa. Yleensä se on 20 tai 25, iltakymmenen jälkeen 10 tai korkeintaan 15. Musta tuntuu, että telkkari on kohtuuttoman kovalla tai aivan liian hiljaisella, jos tiedän, ettei äänenvoimakkuus ole juuri oikein.

7. Mä tiedän aivan uskomattomat määrät tarpeetonta triviaa asioista, joista oon kiinnostunut. Tiesittekö, että Suomessa noitavainojen aikaan tuomituista suurin osa oli miehiä, ja että suomalaiset olivat keskiajalla erityisen tunnettuja Euroopassa nimenomaan noitina? Entä tiesittekö, että noin 70% sarjamurhaajista aloittaa tappamisen alle kolmekymppisinä, tai että Hitler halusi nuorempana papiksi? Mikään tärkeä ei mun päähäni kuitenkaan tartu.

8. Mä halusin nuorempana oikeuslääkäriksi. Eli tekemään ruumiinavauksia. Panostin yläasteella mun matematiikan numeroihin ja harkitsin yhdessä vaiheessa matemaattis-teollispainotteista linjaa lukiossa, mutta yläasteen lopulla mun motivaatio kemiaan ja fysiikkaan lopahtivat ihan totaalisesti, ja päädyin kuvataidepainotteiselle linjalle. Yhdeksästä kurssista kuvista ja seitsemästä musiikkia ei ollut mitään hyötyä jatkoa ajatellen, mutta mun motivaationi oli korkea ja kurssit kevensivät mukavasti kouluviikkoa.

9. Titanic on mun inhokkielokuvani, eikä Romeo ja Juliakaan oikein nappaa. Titanic lähti Lontoosta New Yorkiin 10. huhtikuuta 1912 ja upposi neljä päivää myöhemmin. Jackin ja Rosen vuosisadan rakkaustarina kesti siis neljä päivää, joten mun mielestäni on aivan naurettavaa, että sitä ylipäätänsä kutsutaan vuosisadan rakkaustarinaksi. Toinen naurettava rakkaustarina on Romeo ja Julia, jonka aikajana on kolme päivää. He menevät naimisiin tunnettuaan vain muutaman tunnin. Kuusi ihmistä kuolee heidän "rakkautensa" takia. Ja Julia on 13. Ei kiitos.

10. Mun lempiruoka koulussa oli kanaviillokki. Vasta jossain uutisoitiin sen olevan koululaisten inhokkiruokia, enkä mä ymmärrä miksi - sehän on vain vähän tavallista kirpeämpi curry-broilerikastike!



Pystyykö kukaan samaistumaan, vai oonko ihan yksin näiden asioiden kanssa? Minkälaisia "outoja" faktoja teillä on itsestänne?

Mitä pakata matkalle ilman matkalaukkua?

maanantai 9. lokakuuta 2017

Pakkaaminen on varmaan matkalle lähtemisen stressaavin osuus: pitää muistaa niin monta asiaa, ja kaikki pitää saada mahtumaan mukaan - mielellään niin, että mahdollisille tuliaisille ja matkamuistoillekin jää tilaa. Koska mun oma matka lähestyy jo hurjaa vauhtia, kerron teille nyt, mitkä ovat mun välttämättömät käsimatkatavarani, sekä pari vinkkiä niiden valintaan ja pakkaamiseen.



1. Passi ja matka-asiakirjat

Riippuen kohdemaasta, on syytä muistaa ottaa mukaan passi tai henkilökortti. Mä en itse luota siihen, että pääsisin pelkällä henkilökortilla maahan, joten pelaan aina varma päälle ottamalla mukaan passin. Matka-asiakirjat on nykyään mahdollista saada suoraan puhelimeen, mutta mä mielummin tulostan nekin itselleni, ja säilytän saatuja lentolippuja sitten yöpymispaikasta riippuen joko lukitussa matkalaukussa, hotellin kassakaapissa tai kaverin luona.

2. Vaihtovaattekerta (tai pari)

Aina on mahdollista, että lentoyhtiö kadottaa ruumaan menneen matkalaukun, tai voi olla, että otat mukaan vain käsimatkatavarat. Mikäli sinulla on ruumaan menevä laukku, kannattaa silti pakata käsimatkatavaroihin vähintään vaihtoalusvaatteet, sukat ja vaihtopaita. Mikäli otat mukaasi vain käsimatkatavarat, säästää vaatteiden rullaus viikkaamisen sijaan runsaasti tilaa. Cabin Class -kokoiset matkalaukut, eli käsimatkatavaraksi laskettavat matkalaukut ovat todella käteviä, mutta mikäli sellaista ei ole saatavilla, ovat selkäreput olkalaukkuja tilavampi vaihtoehto.

3. Hygieniatarvikkeet, kosmetiikka ja lääkkeet

Hammasharja, pieni hammastahnatuubi, deodorantti, matkapullot shampoota, hoitoainetta ja pesuainetta, käsimatkatavaroihin tietenkin! Meikinpuhdistusaineen voi korvata helposti puhdistusliinoilla: tällöin on yksi nestepullo vähemmän huolehdittavana. Naisten kannattaa varata mukaan muutama side mukaan koko paketin sijasta: maailmasta tuskin löytyy montakaan maata, josta ei saisi ostettua kuukautissuojia.

Kaikkiin hotelleihin, ja erityisesti hostelleihin, eivät pyyhkeet kuulu huoneen hintaan. Tällöin kannattaa ehdottomasti ostaa periltä halpa pyyhe, jonka voi jättää jälkeensä sen sijaan, että kantaisi edes takaisin isoa pyyhettä.

Lääkkeet kannattaa kuljettaa alkuperäisissä pakkauksissaan, ja matkaa varten on hyvä käydä pyytämässä apteekista englanninkielinen resepti matkalle. Itse resepti on apteekista saamassasi paperissa tietenkin suomeksi, mutta paperissa on englanniksi selvitys siitä, että seuraava resepti on annettu sinulle sairauden hoitoon. Pieni ensiapupakkaus on myös hyvä kasata matkaa varten, sillä koskaan ei tiedä, milloin laastarille tai käsidesille on tarvetta. Kosmetiikkaa kannattaa varata mukaan vain aivan välttämättömimmät, ja pitää koko ajan mielessä lentoyhtiöiden matkustamoon sallima nestemäärä.



4. Kamera, tarvikkeet, ja muu elektroniikka

Kamera on ehdottomasti jokaisen matkoistaan blogiin kirjoittavan ihmisen ykkösvaruste. Itse kameran lisäksi kannattaa pakata mukaan myös kameran laturi, sekä mielummin yksi, iso muistikortti usean pienemmän sijasta. Puhelimen laturi on luonnollisesti myös hyvä olla mukana.

Jos lähtee matkalle vaikkapa Britanniaan tai Yhdysvaltoihin, on hyvä ottaa mukaan myös adapteri pistorasiaa varten. Muun muassa Tigerin ja Clas Ohlsonin valikoimista löytyy muutamaa erilaista adapteria, ja monesta hotellista, hostellista tai turistikrääsää myyvistä liikkeistä saa ostettua tai ainakin vuokrattua adaptereita. Jos kyseessä on pidempi matka ja lentoyhtiö näyttää elokuvan, on esimerkiksi Tigeristä mahdollista ostaa lentokoneadaptereita kuulokkeisiin, jollei lentokoneessa myytävät, kieltämättä huonolaatuiset kuulokkeet houkuttele.

5. Kirja, kalenteri ja kirjoitusvälineet

Lentäminen on joskus tylsää. Netflix ja Viaplay tarjoavat nykyään mahdollisuuden ladata elokuvia ja sarjoja offline-tilassa katsottavaksi. Ne kuitenkin syövät akkua, eikä lentokoneeseen nousun jälkeen useinkaan ole mahdollista ladata puhelinta ennen majoituspaikkaan pääsyä (jos kuitenkin haluaa katsoa lentomatkalla elokuvia, on hyvä pakata mukaan myös matkalaturi). Mielenkiintoinen kirja on oivallinen tapa kuluttaa pitkäkin lento yhdessä hujauksessa! Jos lukeminen ei kuitenkaan nappaa, ovat kalenteri (tai vastaava) ja kirjoitusvälineet hyvä vaihtoehto. Lennon voi käyttää piirtäen, kirjoittaen tai vaikkapa edessä olevan matkan viimeisiä yksityiskohtia suunnitellen!

6. Seikkailumieli

Joo, kuinka kliseinen tapa päättää tällainen lista, mutta seikkailumieltä on ihan oikeasti syytä pakata mukaan roppakaupalla! Mä olen vuodesta toiseen Englannissa käydessäni kiertänyt vain samoissa paikoissa, mutta tällä kertaa mä aion repäistä, ja antaa Lontoossa pari vuotta asuneen kaverini johdatella mua aivan uusiin paikkoihin. Reissusta voi saada seikkailun pienillä teoilla. Metron tai bussin sijaan voi napata joltain kioskilta mukaansa kartan ja kävellä lyhyemmät matkat vaikka kiertoreittien kautta; jos käy ulkona syömässä, kannattaa kokeilla tutun ja turvallisen sijaan paikallisia ruokia; turistirysien sijaan voi kysyä paikallisilta vaikka sosiaalisen median kautta tai hotellin infosta paikkoja, jotka heidän mielestään ovat näkemisen arvoisia. Kovin kauas omasta mukavuusalueesta ei tarvitse mennä saadakseen aikaan reissun, joka voi poiketa täysin etukäteen suunnittelemastasi matkasta!



Tässä mun vinkkini siitä, mitä kannattaa pakata mukaan silloin, kun matkustaa pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa! Pakatessa kannattaa kuitenkin pitää mielessä matkan kesto ja kohdemaa, sillä ne vaikuttavat siihen, mitä matkaan kannattaa ottaa.

Oletteko te koskaan lähteneet ulkomaille pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa, tai oletteko suunnittelemassa sitä? Mitä te pakkaisitte mukaanne? Unohdinko teistä jotain, mitä pitäisi ehdottomasti ottaa mukaan matkalle?

Suosikit YouTubesta

lauantai 7. lokakuuta 2017

Kun Iida julkaisi elokuun puolella blogissaan "Mitä seuraan YouTubessa?" -postauksen,  mä aattelin heti, että mun on pakko jossain vaiheessa tarttua aiheeseen itsekin! Käytän todella paljon aikaa YouTubessa (mulla pyörii video erillisessä ikkunassa nytkin tätä kirjoittaessani, haha) ja seurailenkin useampaa kymmentä kanavaa - kuuttakymmentä neljää jos ollaan tarkkoja. Mulla on kuitenkin näiden lukuisten kanavien seasta selkeät suosikit, jotka esittelenkin nyt teille!


Josh on urban explorer, eli hänen harrastuksenaan (tai tätä nykyä jopa ammattinaan) on hylättyjen rakennusten ja muiden paikkojen tutkiminen. Josh on ystävineen kiertänyt hylättyjä hotelleja, huvipuistoja ja kyliä ympäri maailmaa jo kahden vuoden ajan - kanavalla on videoita neljänkin vuoden takaa, mutta urban exploring on asettunut kanavan pääpainoksi vasta kaksi vuotta sitten.



Creepypastat ovat mun elämäni suurimpia nautintoja, ja mikäpä sen ihanampaa, kuin kuunnella jonkun muun lukevan niitä ääneen! CreepsMcPasta siis lukee Internet-kauhutarinoita, Creepypastoja, ääneen, ja mähän kuuntelen. Kuuntelen Creepsin videoita joka ikinen ilta ennen nukkumaankäyntiä, sillä mikäpä sen rentouttavampaa, kuin kauhutarinat pimeydessä?



Cristine lakkaa kynsiä - ja paljon muutakin. Hän on nainen "Polish Mountain" -haasteen takana (eli 100 kerrosta kynsilakkaa päällekkäin!), ja kyseisen videon kautta minäkin hänen kanavansa löysin. Cristinen pisteliäs, sarkastinen ja itseironinen huumorintaju saivat minut kuitenkin jäämään, ja hyvien naurujen lisäksi olen saanut myös hyviä vinkkejä kynsien hoitoon ja lakkaamiseen.



Caitlin on hautausurakoitsija, jonka tavoitteena on normalisoida ihmisten suhtautumista kuolemaan ja omaan kuolevaisuuteensa Death Positivity -liikkeen kautta. Hän kannustaa ihmisiä eroon ajatuksesta, että kuolema on pelottava, ahdistava tabu ja maallisen ruumiimme on säilyttävä täällä ikuisesti lähdettyämme. Hän puhuu luonnollisen hautauksen puolesta, kannustaa omaisia osallistumaan vainajan valmisteluun, ja ruumiin balsamoinnin jättämiseen - toisin sanottuna, Caitlinin tavoite on palata hautausperinteessä pari sataa vuotta taakse päin, sillä tämä paitsi poistaa kuolemaan liittyvää stigmaa, kuormittaa myös vähemmän luontoa. Kanavallaan hän puhuu näistä asioista, vastailee katsojien kysymyksiin ja muun muassa esittelee erikoisia vainajia. Death Positivity -liikkeeseen voitte tutustua tarkemmin The Order of the Good Deathin verkkosivujen kautta!



Pakkohan sitä on listaan tunkea yksi pelikanavakin! John pelaa lähinnä kauhupelejä, keskittyen erityisesti indie-peleihin. Joukkoon mahtuu niin hyviä kuin huonojakin pelejä, unohtamatta satunnaisia huumoripläjäyksiä kaikkea kauhua (ja "kauhua") tasapainottamaan. Muista Let's play -kanavista Johnin erottaa hänen kriittinen suhtautumisensa peleihin, ja hänen aito suhtautumisensa säikkyihin: toisin kuin monet suositut pelikanavat, John ei säikähdä ylidramaattisesti, tuolilta alas tipahtaen ja kuulokekäyttäjien korvia tuhoten, vaan useimmiten hänen ilmeensä hädintuskin värähtää. Rakastan Johnin huumoria ja ajoittain julman rehellistä kommentointia, joten jos kaipaat vaihtelua ainaiseen huutamiseen ja tuolilta putoiluun, tämä kanava on ehdottomasti sulle.

Nyt on teidän vuoronne päästä ääneen! Mitä te katselette YouTubesta, vai katseletteko mitään? Oliko mikään näistä kanavista teille ennestään tuttu, tai herättikö mikään näistä mielenkiintoanne?

31 Days of Halloween

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Ah, ihana lokakuu, valehtelematta mun lempi aikani vuodesta! Mä en välitä vuoden juhlista kuin vapusta, juhannuksesta, ja tietysti pyhäinpäivästä, joten juhlistaakseni ehdottomasti lempijuhlaani, eli pyhäinpäivää (tai Suomeenkin vakiintuneemmin Halloweenia, jos tarkkoja ollaan), päätin antaa itselleni pikkuruisen haasteen! Mä nimittäin aion käyttää tämän ihanan, pimeän ja syksyisen kuukauden katsomalla 31 kauhuelokuvaa, eli keskimäärin yhden päivässä! Koska opiskelu (ja erityisesti kandihommat), sekä tietysti lokakuun loppuun ajoittuva Lontoonreissu vievät aikaa jonkin verran, en aio ottaa turhaa painetta siitä, että saisin nimenomaan yhden elokuvan katsottua päivässä, vaan keskityn saamaan kasaan 31 elokuvaa koko kuukauden aikana.



Mä olen kasannut jo valmiiksi listan elokuvista, jotka aion katsoa. Osa niistä on aivan uusia, mutta osan olen nähnyt jo kerran tai pari, mutta jostain syystä pidän niitä uudelleenkatsomisen arvoisena. Marraskuun alussa aionkin listata teille jokaisen katsomani elokuvan, jotta näette, kuinka tämä projekti sujui: sainko katsottua kaikki suunnittelemani leffat, vai eksyikö joukkoon kutsumattomia vieraita?

Tänä vuonna listani näyttää siis tältä:

1. Horror Story
2. The Forest
3. Paranormal Activity
4. I am the Pretty Little Thing That Lives in the House
5. The Conjuring
6. The Conjuring 2
7. Krampus

8. Mirrors
9. Most Likely to Die
10. Annabelle
11. Annabelle: Creation
12. Shutter
13. Possession of Emily Rose
14. Cabin in the Woods (2012)

15. Stephen King's "IT" (2017)
16. The Boy
17. The Secrets of Emily Blain
18. Warm Bodies
19. The Similiars
20. The Grudge
21. Dark Water

22. The Silenced
23. Nightmare on Elm Street (2010)
24. Saw 3D
25. We Are Not Alone
26. Sinister
27. The Orphan
28. Woman in Black

29. Children of the Corn
30. Mama
31. Halloween (2007)



Kuten huomaa, mä en ole kamala klassikkofilmien ystävä, hups. Mä en jotenkin nauti vanhojen elokuvien erikoistehosteista ja pidän erityisesti 80- ja 90-luvun näyttelytapaa vähän turhan yliampuvana ja jopa tylsänä, katson mielummin leffojen uudelleenfilmatisointeja. Monesta listan uudelleenfilmatisoinnista olen nähnyt aiemmin alkuperäisenkin version, mutten ole koskaan pitänyt niitä mitenkään sykähdyttävinä katselukokemuksina. Oon kamala ihminen, tiedän.

Nautitteko te halloweenista tai pyhäinpäivästä yhtä paljon kuin minä? Entä onko täällä muita kauhuelokuvafanaatikkoja?

Instagram

© haamupuheluja. Design by FCD.