Slider

#TBT: Villit ernuvuoteni

tiistai 22. toukokuuta 2018

Mulla on viime viikkoina ollut tosi nostalginen fiilis. Mä oon käynyt läpi kamalan kasan vanhoja valokuvia, vaihtanut kuulumisia vanhojen kaverien kanssa, ja kuunnellut hurjasti musiikkia, josta tykkäsin kymmenisen vuotta sitten. Tässä postauksessa mä kerron vähän siitä, millaista oli elämä "erilaisena nuorena", eli ernuna, ja näytän teille hurjimpia kuvia vuosien varrelta!

Psst! Jos haluatte tietää, miten näissä kuvissa isossa roolissa esiintyvä meikkilook on syntynyt, YouTuben puolelta löytyvässä How I used to do my makeup -haastevideossa on siihen ohjeet!

Maaliskuusta elokuuhun 2009, ihan ensimmäiset ernulookit.

Mitä siis on tapahtunut?

No, muutama kuukausi sitten mut lisättiin Facebook-ryhmään täynnä mun vanhoja ernuaikojen tuttuja, idoleita ja sydänystäviä. Porukka jakaoi parhaita muistojaan, lempibiisejään, ja vanhoja kuvia arkistojensa kätköstä. Yhteisöllisyys on käsin kosketeltavissa, ja muistutti mua mukavasti 2000-luvun loppupuolen ja 2010-luvun alun ernupiirien parhaista puolista. Lisäksi mun ernuaikojeni lempibändi ilmoitti toissa viikola uudesta kiertueesta, joka ulottuu Suomeen asti!

Mä oon kirjoittanut joskus johonkin vanhaan blogiin niistä huonoista puolista, kuten klikkiytymisestä, ja siihen liittyvästä kaavoihin kangistumisesta ja rajoittuneisuudesta, sekä suorasta syrjinnästä. Kyseinen teksti on kadonnut aikoja sitten, mutta tulen varmaankin kirjoittamaan kyseisen tekstin uudestaan, mikäli ketään ylipäätään kiinnostaa tietää, millaista elämä ernuskenessä aikoinaan oli.

2009 marraskuusta vuoden loppuun. Nenän peittäminen oli tosi trendikästä kaikkien nuorisoryhmien keskuudessa.

Mistä tää kaikki alkoi?

Mun kaverit alkoivat innostua mangasta joskus vuoden 2007 lopusta, ja itse annoin kiusaukselle periksi alkuvuodesta 2008. Mun ensimmäinen kosketus ernuyhteisöön oli Animecon 2008 Tampereella, ja ensimmäinen kunnon kosketus japanilaiseen musiikkiin oli saman vuoden syyskuussa järjestettävässä Tsukiconissa, jossa näin livenä GARI:n ja SINCREA:n, joista erityisesti jälkimmäisestä muodostui mulle todella tärkeä bändi, jonka musiikkia rakastan vielä näin vuosienkin jälkeen. Heti tapahtuman jälkeen aloimme ystäväni Janitan kanssa miettiä, kuinka siistiä olisi lähteä maaliskuussa katsomaan sen ajan yhtä kuumimmista japanilaisita bändeistä, An Cafea. Tavastialla maaliskuussa 2009 järjestetty keikka oli kuitenkin loppuunmyyty, ja lippuja metsästettiinkin Huuto.netistä hirveällä vimmalla. Liput löytyivät lopulta, ja keikalle päästiin. Sittemmin olenkin nähnyt An Cafen kahdesti uudestaan, Nosturilla 2012 ja Tavastialla 2014.

2010 kevät (tammi-toukokuu). Kulmakarvat eivät olleet mun vahvin laji, ja päältä lyhyt, niskasta pitkä rotanhäntäkampaus oli kuuminta ernumuotia - samoin kuin loppuun asti revityt farkut.

Musiikista tuli mangaa tärkeämpää

Mä en kuitenkaan ollut 2008 täysin untuvikko ernukulttuurin suhteen, nimittäin olin jo vuosia aiemmin hurahtanut Dir en greyn musiikkiin. Jätkät esiintyivät Ankkarockissa vuonna 2007, ja sen jälkeen vetivät kaksi loppuunmyytyä keikkaa Tavastialla. Muistan olleeni pettynyt ja vihainen, sillä kävimme Ankkarockissa Dirujen keikkaa edeltävänä päivänä, enkä jostain syystä päässyt Tavastiallekaan heitä katsomaan. Suurin haaveeni toteutui vasta elokuussa 2011, mutta silloin pääsinkin katsomaan lempibändiäni 34 tunnin jonotuksen jälkeen eturivistä. Dirut ovat siis tulossa lokakuussa takaisin Suomeen, ja keikan liput tulivat myyntiin perjantaina. Tietenkin mun oli pakko ostaa itelleni lippu!

Kesä 2010. Olin tässä vaiheessa tosi trendikäs tikkukulmineni, piilolinsseineni, takatukkineni, kypäräotsatukkineni, ja lokinpaskat silmäkulmissa.

Mä harrastin keikkailua aktiivisimmin 2008-2012, ja tän neljän vuoden aikana mä kävin yhteensä yhdellätoista jrock-keikalla. Tämä vielä mitään, mulla on ystäviä, joille samalla aikavälillä kertyi kolmekin kymmentä eri konserttia. Sittemmin mun hinkuni päästä keikoille on vähentynyt dramaattisesti - en hinkua edes nykyisten lempibändieni keikoille samalla palavalla raivolla kuin teininä.

Keikkainnon hiipumiseen on vaikuttanut myös selkeästi se, etteivät japanilaiset muusikot enää eksy Suomeen samalla tavalla kuin ennen. Oon kuitenkin onnistunut pahimman innon kadottua pitämään yllä mukavaa noin yhden jrock-keikan vuosivauhtia - keikat muistuttavat mua mun teinivuosistani, ja musta on aivan ihanaa tuntea olevani taas 14-kesäinen, edes kerran vuodessa.

Syksy 2010. Mä hommasin mulletin, ja aloin kasvattaa kulmakarvoja takaisin loppuvuodesta.

Mites tuon pukeutumisen laita?

Ootte tän postauksen aikana nähneet, ja näette alempana vielä lisää, kamalan ihanaa ja ihanan kamalaa ernumuotia 2000- ja 2010-lukujen taitteesta vaihtelevalla menestyksellä toteutettuna. Vaikka näissä kuvissa on paljon lookkeja, joita en enää ikimaailmassa haluaisi toteuttaa, on mun silmissäni monet näistä vielä tänä päivänäkin mun tyylilleni uskollisia ja sopivia. Mä harrastan yhä mielelläni vähän yliampuvia meikkejä, isoja kampauksia ja huomiotaherättäviä vaatekappaleita, kuten revittyjä farkkuja, tupeerattuja hiuksia, paksuja rajauksia ja värikkäitä piilolinssejä. Vaikka Japani onkin pääasiassa lähtenyt lapsesta, en usko, että mun on siitä koskaan täysin mahdollista päästä eroon - olihan se niin valtavassa osassa mun persoonallisen tyylini kehittyessä.

Kevät 2011. Mulla oli pienet kulmakarvat! Niiden myötä kaikki muukin meikkaaminen väheni kevään ajaksi.

Kaikkein kamalimpien muoti-ilmiöiden, kuten puuttuvien kulmakarvojen ja takatukan aikaan, mä opiskelin lähihoitajaksi. Mä en kuitenkaan koskaan kokenut, että mun tyylini ois aiheuttanut kenellekään mielipahaa, päin vastoin: kaikki kohtaamani asiakkaat niin päiväkodissa, hoivakodissa ja sairaalaympäristössä kokivat mun normista poikkeavan ulkomuotoni hassuna ja virkistävänä.

Enhän mä tietenkään koskaan käynyt harjoittelupaikoilla esimerkiksi täydessä meikissä tai hurjat piiloinssit päässä, mutta mun usein moniväriset, erikoisesti leikatut hiukseni ja olemattomat kulmakarvani tekivät musta helposti tunnistettavan ja muistettavan, minkä uskon vaikuttaneen ainakin vähän siihen, miksi lapset ja vanhukset musta pitivät.

Kevät/kesä 2011. Mun kulmat katosivat taas, ja mun tyyli alkoi hetkellisen rauhoittumisen jälkeen muodostua sellaiseksi, kuin se viimeisinä ernuaikoina oli.

Mä sain tältä elämänvaiheelta paljon

Mä muodostin pitkäkestoisia, syviä ystävyyssuhteita, ja sain paljon halataan kun tavataan -tyylisiä hyvänpäiväntuttuja, joiden kanssa moikataan yhä kaupungilla tai keikkajonoissa. Mä sain tosi paljon itseluottamusta toteuttaa itseäni just niin kuin haluan, ja olla just oma itseni. Sain pohjan mun tyylilleni, ja turvallisen ympäristön kehittää sitä ja kokeilla kaikkia hulluja trendejä, joita 2000-luvun ja 2010-luvun vaihteessa nousi pintaan.

Mä lähdin jokaiselta keikalta yömyöhään bussilla kotiin monta kokemusta ja uutta tuttavaa rikkaampana, ja mä koen oppineeni avoimmuutta ja suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan aivan eri tavalla ernuporukoilta, kuin mun ikätoverini omilta kaveriporukoiltaan. Mä oon oppinut vuosien saatossa asioita vieraasta, länsimaalaisesta poikkeavasta kulttuurista, mikä on ehdottomasti vaikuttanut siihen, miten katson maailmaa. 

Kesä 2011 - syksy 2012. Sivukalju ja siitä seurannutta hiusten kasvatusta. Keväästä 2012 mun tyylini on pysynyt melko samanlaisena tähän päivään asti (kaksi viimeistä kuvaa).

Minkälainen tyyli teillä oli yläasteella ja lukion/ammattikoulun alun aikana? Mikä oli hulluin muoti-ilmiö, johon olette ikinä lähteneet mukaan?

Kookos-bataattisosekeitto noin vartissa

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Meillä syödään mielellään bataattiranskalaisia, mutta valitettavan usein niitä jää jääkaappiin, ja kuten tavallistenkin ranujen kanssa usein käy, ei uudelleen lämmitetyt bataattiranut oikein houkuta. Koska bataatti on kuitenkin hinnoissaan, ei ranuja tule mielellään heitettyä poiskaan. Mitä siis tehdä? No, vaikkapa bataattisosekeittoa!




Mitä tarvitaan?

  • Eilisiä bataattiranskalaisia, tai tavallista bataattia
  • Tölkillinen kookosmaitoa
  • Chiliä ja suolaa maun mukaan

Mitä pitää tehdä?

Kuori tuoreet bataatit. Keitä bataatteja tai bataattiranskalaisia noin litrassa vettä, kunnes ne ovat täysin pehmeitä. Soseuta bataatit veteen, ja kaada sekaan tölkillinen (n. 400 grammaa) kookosmaitoa. Kiehauta, mausta makusi mukaan, ja nauti!



Tadaa! Tässä todella kaikki, mitä keiton eteen tarvii tehdä. Valmiista ranskalaisista tehdessä soppaan menee noin vartti, ja tuoreen leivän kanssa tää on oikein superherkkua!

Kesän 2018 bucket list

maanantai 14. toukokuuta 2018

Vaikka mulla ei lomaa tänä kesänä olekaan, en aio jäädä töihin-kotiin-nukkumaan-toista -syklin vangiksi, vaan tehdä kesällä mahdollisimman paljon kaikkea kivaa aivan tavalliseen tapaan!

Mutta ensin, koska mä en täällä blogin puolella olekaan vielä kertonut mun kesätöistäni muuten, kuin ohimennen mainiten, aionkin kertoa teille mitä tuun kesän puuhailemaan. Mä nimittäin sain Lontoossa ollessani tietää, että pääsen kesäksi töihin Suomen merimuseolle, tarkemmin sanottuna merikeskus Vellamon yhteydessä sijaitsevalle museohöyrylaiva Tarmolle oppaaksi! Työt jatkuvat näillä näkymin elokuun loppupuolelle asti, ja sen jälkeen mulla on parin viikon "loma" ennen, kuin yliopistolla jatkuu taas opetus.



+ Rockfest. Lippu ostettu ja maksettu, seura löydetty, joten kesäkuussa meikä rokkaa Hyvinkäällä!

+ Naantalin Muumimaa ja Turun Caribia. Sekä Muru että mun serkkuni Lotta ovat kauan olleet lähdössä mun kanssani Muumimaahan, jossa muuten pikkulapsena kävin joka kesä ainakin kerran! Joten, me lyömme koko konkkaronkka hynttyyt yhteen jonkin vapaaputken aikana, pakkaudumme autoon, ja hurautamme länsirannikolle!

+ Käy Sapokan vesiputouksen päällä istuskelemassa. Sapokan puisto on kesäisin superkaunis paikka, ja vesiputouksen päältä näkee lähes koko keskusta-alueen. Mikä parasta, se on vain lyhyen kävelymatkan päässä mun työpaikaltani!

+ Helsinki Pride. Mun ja Murun jokavuotiseksi perinteeksi muodostunut Helsinki Pride järjestetään taas kesä-heinäkuun taitteessa, ja mä todella toivon, että mulle sattuisi kulkue/puistojuhlapäivälle vapaa!

+ Mene tuurilla Varissaareen. Lukioaikana kävin koulukavereiden kanssa parina kesänä päiväreissulla Varissaaressa, jossa me harhailtiin punkkien täyttämän metsän poikki yhdelle kalliolle, jossa me istuskeltiin päivä lämmittämässä makkaroita auringonpaisteessa, kastelemassa jalkoja, ja nautiskelemassa elämästä. Jospa tänä vuonna pääsisi uudestaan?

+ Valkmusan kansallispuisto. Alle puolen tunnin ajomatkan päässä Kotkasta sijaitsee kuvankaunis Valkmusa, jossa haluan ehdottomasti käydä kesällä valokuvaamassa! Iskä vei mua, mun veljiäni ja Lottaa nuorempana Valkmusaan vähän väliä, mutta vuosien saatossa se on vähän jäänyt.

+ Meripäivät. Meripäivät ovat vuosittain Kotkaan rantautuva nelipäiväinen ryyppyjuhla, jonka aikana meidän pienen kotikylämme väkimäärä nelinkertaistuu. On Meripäiväparaati, livemusiikkia, torimyyjiä, tivoli, ja Isopuisto täynnä humalaisia. Kaikessa kamaluudessaan Meripäivät kuuluvat kuitenkin lähes jokaisen kotkalaisen kesään, ja näin ollen siellä tulee käydä ainakin pyörähtämässä.

+ Museologian essee. Kesätöiden ohessa yritän suorittaa mun museologian opintojen loppuesseetä, jonka jälkeen mulla on museologian perusopinnot kasassa!

+ Lue pari kirjaa. Mun tän vuoden tavoitteisiin kuului lukea vähintään 12 kirjaa, joista oon tällä hetkellä saanut luettua kokonaiset yhden. Kesällä mulla on kuitenkin aikaa, ja toivottavasti motivaatiotakin, viedä tätä urakkaa eteenpäin!



Onko kukaan teistä saanut kesätöitä, vai työskentelettekö jo vakituisesti? Minkälaisia suunnitelmia teillä on tälle kesälle? 

Instagram

© haamupuheluja. Design by FCD.