Marilyn Manson @ Helsingin jäähalli 12112017

tiistai 14. marraskuuta 2017

Mulla on edelleen tosi epätodellinen olo koko sunnuntaista. En edes osaa kuvailla sitä mitenkään muuten, kuin hokemalla mahtavaa ja ihan käsittämätöntä uudelleen ja uudelleen. Mussa herää suunnaton aggressio lukiessani Facebookista kommentteja, joiden mukaan keikka oli "veltto", "tylsä" tai "aivan paska", koska olosuhteet huomioiden mä odotin paljon paskempaa. Tai no, en tiedä paskempaa, mutta ainakin "veltompaa" tai "tylsempää".


Kaikki keikalla olijat olivat varmasti samaa mieltä, että DJ Amazonica oli lämppäribändinä täysi huti. Yleisö ei innostunut lainkaan mukaan, vaan DJ sai aivan itsekseen jammailla lavalla - oikeasti, DJ rokkikonsertissa? Okei, Amazonican biisit olivat rock-remixejä, mutta sitä ne olivat: remixejä. Biiseissä oli liitetty yhteen parikymmentä sekuntia useista biiseistä, eivätkä kappaleenvaihdot olleet sujuvia, vaan teräviä ja yllättäviä. Oli enemmän ikävää kuin mukavaa kuunnella 20 sekuntia hyvää biisiä, jonka jälkeen vaihdetaan töksähtäen toiseen kappaleeseen, jota kuunnellaan toiset 20 sekuntia.

Kuitenkin, mitä itse Marilyn Mansonin esiintymiseen tulee, oli se kaikki olosuhteet huomioonottaen nappisuoritus. Lokakuun lopussa jalkansa keikalla telonut Manson saapui lavalle kustomoidussa sähköpyörätuolissa, jossa hän vietti keikan alun. Tapahtuman ryhmässä uutisoitiin kyllä onnettomuudesta, muttei sen jälkimainingeista: liekö osa keikkaa negatiivisesti kommentoineesta autuaan tietämättömiä siitä, että rokkarin oikea sääriluu murtui kahdesta kohtaa, ja tämän vuoksi  tämä ei voinut varata jalalle lainkaan painoa, vai oliko kyseessä heidän täysin rehellinen, kaikki faktat huomioon ottanut mielipiteensä? Sitä en osaa sanoa, mutta sen osaan, että on  varmasti hankala yrittää järjestää kovin energistä lavaesitystä, kun seisominen onnistuu vain sähköpyörätuolin tai tuen, johon mies osan keikasta polvellaan nojasikin, avulla.


Olosuhteiden tarjoamissa rajoissa show oli kuitenkin ainakin mun mielestäni varsin vaikuttava. Vaikka Manson tarvitsikin apua esiintymisasujen vaihtamiseen ja liikkumiseen, eivät joidenkin kappaleiden välit olleet liian pitkiä. Mielestäni tällainen rauhallisempi lavaesiintyminen oli sopivan arvokasta ja "more age appropriate" Mansonin ikäiselle kokeneelle rokkarille, enkä itse olisi ainakaan kaivannut yhtään enempää showta - Mansonin karisma korvasi puuttuvan shokkiarvon, ja musiikkiahan minä sinne menin kuuntelemaan! Ehkä ensi kesän Rockfestissä on luvassa täysin erilainen show, ken tietää, mutta juuri tältä kyseiseltä keikalta en kaivannut yhtään enempää.

Settilista oli kiva sekoitus uutta ja vanhaa musiikkia. En itse katsonut lainkaan edellisten keikkojen settilistoja, joten kaikki kappaleet olivat yllätyksiä. Vielä suurempia yllätyksiä niistä tekivät harhaanjohtavat välispiikit, joissa Manson viittasi aivan muihin kappaleisiin, kuin mitä hän päätyi esittämään. Itse keikan ja kahden encoren väliset rajat pääsivät kuitenkin ainakin minulla hämärtymään hieman kappaleiden pitkien välien vuoksi, joita Manson tarvitsi asujen vaihdossa ja lavalla siirtymisessä. Konsertin päätös oli myös melko antiklimaattinen, valojen sammuessa ja bändin kävellessä pois lavalta palaamatta enää takaisin.


Suurimman nootin annan keikasta kyllä konsertin tekniselle toteutukselle. Äänentoisto oli paikoitellen käsittämättömän surkea: mikrofoni kuului ainakin katsomoihin uskomattoman huonosti, ja joissakin biiseissä piti bändin soittamisesta päätellä, missä kohtaa biisiä mennään, että osasi laulaa mukana. Pari kentällä ollutta tuttuakin sanoivat, etteivät saaneet kappaleista selvää, mutta eivät myöskään nähneet lavalle. Screenit olisivat siis olleet kannattava ratkaisu, sillä osaan kokemuksesta sanoa, että taaimmasta katsomosta ei näe lavalle hevon persettä, ellei käytä kaukoputkea (terveisin, meikämandoliino, joka pihisteli Antti Tuiskun keikkalipuista vuosi sitten). Screeneit olisivat olleet must silloinkin, jos Manson olisi täysissä sielun ja ruumiin voimissa päässyt pitämään kunnon lavashown, mutta vieläkin tärkeämmät nyt, kun puolet keikasta pidettiin istuen, ja näkyvyys kentän takaosasta on kaiken ihmismassan läpi entistä huonompi. Tässä mielessä Hartwall Areena olisi ollut Jäähallia parempi ratkaisu (jokaisella areenakeikalla jolla olen ollut, on olleet screenit), mutta koska Pasilan asema on remontissa, on mentävä sillä mitä on tarjolla.

Kaiken kaikkiaan, tykkäsin keikasta kaikista vioista huolimatta, ja ottaisin uusinnan milloin tahansa. En ehkä maksaisi keikasta tällaisenaan kuutta kymppiä, vaan jättäisin sen suosiolla maksimissaan viiteen kymppiin, kunnes äänentoisto olisi korjattu ja screenit hommattu, ja/tai keikkapaikka vaihdettu Hartwalliin, ja Mansonin jalka hieman paremmassa kunnossa.


Settilista: 


REVELATION #12
THIS IS THE NEW SHIT
DISPOSABLE TEENS
MOBSCENE
KILL4ME
DEEP SIX
THE DOPE SHOW
SWEET DREAMS (ARE MADE OF THIS)
TOURNIQUET
WE KNOW WHERE YOU FUCKING LIVE
SAY10

ENORE 1:
BEAUTIFUL PEOPLE

ENCORE 2:
COMA WHITE
LUNCHBOX/KILLING STRANGERS

Ai sä opiskelet MITÄ?

perjantai 10. marraskuuta 2017

Multa on bloginkin puolella ehditty kysymään jo pariin otteeseen, että mitä ihmettä mä oikein opiskelen. Samaa multa kysellään jatkuvasti netin ulkopuolellakin, ja reaktio mun kertomaan on usein pöllämystynyt "täh?" jota seuraa hetken mietintätauko, joka päättyy yleensä lausahdukseen: "niin, sitä kukkajuttua vai?"

Ei, ei, ei. Vaikka meidän opiskelijaporukassa ollaankin usein naureskeltu tälle reaktiolle, ja joskus jopa leikkimielisesti sanottu olevamme folkfloristeja, ei kyseessä kuitenkaan ole se kukkajuttu, florismi, vaan jotain aivan muuta, nimittäin me opiskellaan folklorea. Koska folkloristiikka on todella vähän tunnettu oppiaine, olen koonnut teille hyvin tiiviin paketin yleisimmistä ihmettelyn aiheista liittyen mun pääaineeseeni. Vaikka mä olen omasta mielestäni todella selvä vastauksissani, kaikki eivät ehkä ole samaa mieltä kanssani. Jos keksitte lisää kysymyksiä, tai haluatte, että avaan enemmän jotain vastaustani, jättäkää ihmeessä kommenttia! Vastailen enemmän kuin mielelläni mieltänne askarruttaviin kysymyksiin.


Mitä folkloristiikka oikein tarkoittaa?

Folkloristiikka on kansanperinteen tutkimista, eli me opiskelemme lähinnä kirjoittamatonta kulttuuria ympärillämme, kuten esimerkiksi vakiintuneita tapoja ja perinteitä, sekä niiden alkuperää ja merkityksiä elämässämme. Nykyään folkloristiikka on sulautettu osaksi isompaa opintokokonaisuutta oikeastaan kaikkialla; Turussa folkloristiikka on lyönyt hynttyyt yhteen kansa- ja uskontotieteen kanssa, ja Helsingissä lähes kaikki kulttuuri- ja taideaineet yhdistettiin syksyllä yhdeksi valtavaksi kulttuurin tutkimuksen kandiohjelmaksi, jossa folkloristiikka on vain yksi erikoistumisala. Folkloristiikan nimi vääntyy folklore-sanasta, ja sen englanninkielisiä vastineita ovat esimerkiksi folkloristics ja folklore studies.

Miksi sitä opiskellaan?

Folkloristiikkaa voi opiskella monesta syystä. Yleisimpiä syitä ovat kuitenkin mielenkiinto johonkin sen osa-alueeseen, tai halu ymmärtää omia juuriaan ja omaa kulttuuriaan. Folkloristiikkaa voi opiskella myös siksi, että se menee mukavasti lomittain oman pääaineensa kanssa, ja folkloristiikka onkin erityisen suosittu sivuaine muun muassa suomen kielen ja markkinoinnin opiskelijoiden keskuudessa, sillä kulttuuriperinne ja kieli kulkevat käsi kädessä, ja markkinoinnissa suomalaisiin vetoaa hyvin heidän oma kulttuurinsa, omat juurensa, sillä no, olemmehan me tosi ylpeitä suomalaisuudestamme.

Folkloristiikan opiskelu on paitsi mielenkiintoista, myös erittäin tärkeää. Folkloristit pyrkivät säilömään ja tallettamaan kulttuureja ja kulttuurista sisältöä, joista ei ehkä ole kirjallisia oppeja, ja jotka voivat jopa olla uhassa kadota kokonaan, jotta tuleville sukupolville jäisi joitain, jonka avulla he voivat ymmärtää omia kulttuurisia juuriaan, ja sitä, mistä tulevaisuuden perinteet ja kulttuuri ovat lähtöisin.



Mitä se pitää sisällään?

Folkloristiikka pitää sisällään oikeastaan melkein mitä vain. Me tutkimme paitsi perinteitä, myös satuja ja kertomuksia, uskomusperinnettä, kansanrunoutta ja Kalevalaa, kansanlauluja, Internet-meemejä, populaarikulttuuria, ja kaikkien näiden variaatioita, niiden alkuperää, ja niiden uusia ilmenemismuotoja. Me pyöritään ainakin opiskeluaikana jonkin verran arkistoilla, mutta arkistoitujen materiaalien lisäksi me voimme saada aineistoa tutkimuksiimme oikeastaan kaikesta, sillä niin moni asia rakentuu osittain jopa tietämättämme perinteiden ja kulttuurin varaan.

Mihin folkloristi työllistyy?

Folkloristit ovat vähän kulttuurialojen "joka paikan höyliä", eli me voimme työllistyä oikeastaan melkeinpä mihin tahansa humanistisen alan työhön, riippuen täysin sivuaineistamme - folkloristiikka ei yksinään pätevöitä oikeastaan mihinkään muuhun kuin tutkijan työhön, joten sivuaineillamme on todella suuri vaikutus siihen, mitä tulemme tulevaisuudessa tekemään. Meillä on vanhan opetussuunnitelman mukaan pakollisena sivuaineena kulttuuriperinnön opintokokonaisuus, jonka lisäksi mä olen opiskellut museologiaa, sekä muutamia irrallisia kursseja muun muassa uskontotietoa ja merihistoriaa. Mun tavoitteenani on työllistyä tulevaisuudessa museoalalle, mutta folkloristi voi työllistyä myös vaikkapa käsikirjoittajaksi, mainossuunnittelijaksi, tai toimia freelancer-hommissa moneen paikkaan alan asiantuntijana.



Miksi juuri folkloristiikka?

No, yleisin kysymys, mitä kaikilla herää tämän selostuksen jälkeen on, että miksi ihmeessä mä halusin lähteä opiskelemaan tätä. Mä halusin alun perin lähteä opiskelemaan englantia yliopistoon, tai kulttuurintuotantoa tai lava- ja teatteritekniikkaa Haaga-Heliaan, mutta lopulta Muru esitteli mulle folkloristiikan. Hän suunnitteli ottavansa sen sivuaineeksi, mutta päätyi jättämään sen pois liian täyden opintosuunnitelman vuoksi. Mä kuitenkin innostuin oppiaineen sivujen esittelytekstistä niin paljon, että vaihdoin sen ykkösvaihtoehdokseni yhteishakuun.

Mua viehätti folkloristiikassa erityisesti sen kansanusko-aspekti, koska mua on aina viehättänyt kuolemaan ja kuoleman jälkeiseen elämään liittyvät perinteet ja uskomukset, yliluonnollinen maailma ja sen olennot. Lisäksi lähellä sydäntäni on Suomen luonto, ja olen ollut innoissani oppiessani myös luontoon liittyvistä uskomuksista ja perinteistä, kuten pyhistä paikoista, liekkiöistä, näkeistä ja karhunpeijaista. Mä kasvoin uskoen saunatonttuun, lapsena mua peloteltiin näkillä, ja nuutinpäivänä puhuttiin nuuttipukista, joten mä olin luonnollisesti kiinnostunut näistä vanhemmiten. Folkloristiikan opiskelu tuntui, ja tuntuu, luonnolliselta, enkä mä osaisi ikimaailmassa kuvitella opiskelevani mitään muuta, kuin tätä.

Lokakuun suosikit

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Luvassa postaus, joka ei sen kummempia esittelyjä kaipaa, nimittäin lokakuun suosikit! Oon itse tykännyt lukea muiden blogeista kuukauden suosikkeja hyvien vinkkien toivossa, ja oon niitä saanutkin kiitettävästi! Haluankin nyt vuorostani olla mahdollisesti avuksi teille muille, ja jakaa omia suosikkejani kuukauden varrelta kanssanne.


Stephen Kingin "It" (vuoden 1986 kirja)

Koko 1138 sivuisessa komeudessaan Stephen Kingin "Se" on ehdottomasti lukemisen arvoinen kokemus! En ole mitenkään erityisen innostunut Kingin kirjoista, sillä Kingin kauhu on makuuni jopa tylsää, ja elokuvaversioistakin olen innostunut vasta vanhemmalla iällä. Tän kirjan lukemisesta oon kuitenkin jopa nauttinut, mikä on ihme kaltaiselleni kirjanirsolle.


Stephen Kingin "It" (vuoden 2017 elokuva)

Kyllä, uudestaan. Vuoden 1990 tv-elokuva ei napannut pätkääkään, joten tänkään suhteen mulla ei ollut erityisen korkeat odotukset kaikesta hypestä huolimatta. Toisin kuitenkin kävi! Oon käynyt katsomassa leffan nyt kahteen otteeseen, sekä Suomessa että Lontoossa, ja oon todella innoissani tulevasta jatko-osasta! Leffa oli visuaalisesti erittäin miellyttävä, musiikit olivat loistavat, ja itse elokuva oli sopivan kevyt useampaankin otteeseen katsottavaksi, sillä kaiken kauhunomaisen aineksen seassa oli myös runsaasti leffan henkeen osuvaa huumoria.


Jukebox The Ghost - Safe Travels (vuoden 2012 albumi)

Levykauppa Äx myi yhtä ainoaa Jukebox the Ghostin levyä - ja mun oli pakko saada se! Jo kolme vuotta JTG on kuulunut mun lempibändeihini, ja vaikka Safe Travels ei ole lempialbumini, on se ehdottomasti tämän kuun suosikki! Liekö tuon albumin omistaminen tehnyt minut sokeaksi muulle musiikille, ja Safe Travels on ollut lokakuun kuunnelluin albumini.


UNUM-mobiilisovellus

Mä oon vähän Instagram snobi, myönnetään. Mä stressaan kamalasti mun feedin ulkonäöstä, enkä edes tiedä miksi. Osittain syy voi olla mun lähes neuroottisessa tarpeessani pyrkiä esteettiseen täydellisyyteen kaikessa, mitä teen, ja osittain syy voi olla ihan vain siinä, että on kiva luoda jotain kaunista ja yhdenmukaista sekamelskan sijaan. Unum on kyllä pelastanut mun elämän siinä mielessä, että sillä mä saan mallailtua etukäteen, mitkä kuvat sopisivat vierekkäin ja mitkä eivät! Lisäksi mä pystyn sen kautta seuraamaan mun omaa julkaisutahtiani, mun suosituimpia postauksiani, tägejä, joiden kautta mun profiilini on löytynyt parhaiten, sekä kellonaikoja, jolloin on otollisin hetki postata jotain. Joten mun kaltaisen lähes neuroottisen estetiikkahirviön lisäksi tää sovellus sopii erinomaisesti vaikka aktiivista somemarkkinointia harrastavalle.


Päiväreissu Oxfordiin

Mun kuukauden kohokohta oli melkoisen extempore päiväretki Oxfordiin, josta mä kerroinkin tarkemmin jo reissun omassa postauksessa. Lämpöä oli melkein kaksikymmentä astetta koko päivän ja aurinko paistoi tosi kivasti! Oon pitkään haaveillut Oxfordin reissusta, ja kun Chiltern Railwaysilta sai liput £7 per suunta per naama, niin oli pakko lähteä! Mun ystäväni Millakaan ei ollut ennen tätä juurikaan reissannut Englannissa Lontoon ulkopuolella, joten teki meille kummallekin hyvää nähdä vähän muutakin.

kuva: Nelonen Media

Arman ja Suomen rikosmysteerit

Mä oon aivan hulluna rikossarjoihin, ja mun kaikki unelmani ovat nyt täyttyneet: laadukas, mielenkiintoinen ja ennen kaikkea voimakkaita tunteita herättävä kotimainen rikossarja on viimein löytynyt! Olin tosi epäluuloinen aluksi, koska en erityisemmin välitä Arman Alizadista. Ensimmäinen näkemäni jakso oli kuitenkin sarjan toinen jakso, "Operaatio Bravo", joka käsitteli kotikaupungissani Kotkassa 2000-luvun alussa tapahtunutta suurta huumeoperaatiota ja ajattelin antaa ohjelmalle  mahdollisuuden. Hyvä niin, koska olen ihan koukussa! Olen katsonut kaikki jaksot ainakin kahteen kertaan Ruudusta, ja mun on pakko myöntää, että niistä jokainen on mennyt tunteisiin aika pahasti, mitä rikossarjat ei mulla yleensä tee - tähän mä kuitenkin reagoin tosi vahvasti tunteella. Lieneekö tämä nyt sitä kuuluisaa isäm_maallisuutta?


Glee Cast - Mean (Taylor Swift cover)

Lokakuun kuunnelluin kappale olikin Glee-versio Taylor Swiftin biisistä. En tiedä, mä jotenkin tykästyin tähän versioon niin kovin, ja tykkään tästä huomattavasti enemmän duetton kuin Taylorin yksin esittämänä. Ei kai tästä muuta voi sanoa, kuin että nätti biisi.

Siinä sitten olisi mun elämäni ensimmäiset kuukauden suosikit. Oliko tämä postaus nyt ihan hitti vai täysi huti, onko kenelläkään mielenkiintoa lukea tällaisia jatkossa? Löytyykö teidän suosikeista joitain samoja, vai onko joku suosikkini kenties päässyt teidän inhokkilistallenne?

Kolmas kasvupäivitys: ei vieläkään pitkä tukka

maanantai 6. marraskuuta 2017

En olekaan pitkään aikaan (viimeksi kesäkuussa) kertonut teille, miten mun hiustenkasvatus toimii! Ehkä muistattekin, kun mä kesäkuun lopulla esittelin teille mun kesätukan, joka luonnollisesti osittain hidasti hiusten kasvua, mutta jonka ansiosta mun tukkani on kasvanut kivasti mallissa, eikä mun tarvi pidemmän tukan kanssa kriiseillä sitä, kun tarvii lähteä leikkaamaan malliin. Mun hiustenhoitorutiinit ovat myös muuttuneet aika radikaalisti sitten kesäkuun, ja olen tekemässä niistä aivan erillisen postauksen tässä lähiaikoina - sori kaikki.

Neljä kuukautta on siis kulunut, ja on jo korkea aika esitellä teille jälleen kerran ahkeran kasvatustyön hedelmiä. Alla siis lähtötilanne: hiusten latvat olivat rahtusen verran mun silmien yläpuolella, niin että mun korvan päät hädin tuskin peittyivät, eikä mun tukka ollut tarpeeksi pitkä, että siitä olisi saanut kunnollista otsatukkaa aikaiseksi. Mutta miltä näyttää tilanne nyt?



Tadaa! Neljässä kuukaudessa oon ehtinyt käymään kampaajalla kerran, jolloin mun hiuksia vähän leikattiin ja latvoja ohennettiin, jotta lyhyen niskan ja pitkän päällisen välinen siirtymä olisi vähän pehmeämpi, ja samalla kynittiin vähän mun otsatukkaa. Silti mun hiukset tulevat nykyään yli korvien ja otsatukkaa saa olla ihan jatkuvasti pyyhkimässä pois silmiltä. Niskahiuksia saisi taas siivoilla vähäsen, koska ajattelin jälleen kerran hankkia niskasiilin - rakastuin siihen niin paljon, kun vuosi sitten sen pitkähköön tukkaan leikkasin.

Ja joo - mä palasin takaisen siniseen, vaikka mä hiusteni (tosi) lyhyessä historiassa vannoin, etten ikinä palaa siihen. Hupsista. Ehkä mä vielä joskus opin, tai sitten vain opettelen pysymään yhdessä värissä kuukautta kauemmin.

NaNoWriMo on täällä!

lauantai 4. marraskuuta 2017

...toisin sanoen, selitys tulevaan blogihiljaisuuteen! Wohoo!

Marraskuu on siis jo vuodesta 1999 ollut National Novel Writing Month, eli kansainvälinen romaaninkirjotus kuukausi, jonka tarkoituksena on kannustaa ihmisiä kirjoittamaan. Tavoitteena on kirjoittaa kolmenkymmenen päivän ajan keskimäärin 1667 sanaa päivässä, eli yhteensä 50000 sanaa kuukaudessa. Tämä vastaa arviolta noin kahtasataa sivua teksiä fonttikoolla 12 ja rivivälillä 1,5.



Mä osallistun Nanowrimoon jo kolmatta vuotta putkeen. Kahtena edellisvuonna mä olen jäänyt huimasti alle tavoitteen, koska mun into on yksinkertaisesti lopahtanut parin ensimmäisen päivän jälkeen: ensimmäisenä vuonna mä onnistuin saamaan tarinani totaaliseen umpikujaan, josta en enää saanut sitä jatkettua (noin kymmenen tuhannen sanan kohdalla), ja viime vuonna koulutyöt veivät niin paljon aikaa, etten ehtinyt kirjoittaa kuin kolmisen tuhatta sanaa.

Tänä vuonna Muru on valmistautunut Nanowrimoon heinäkuusta lähtien, ja on suunnitellut tarkasti ohjelman koko kuulle. Kuun ensimmäisenä päivänä minä, Muru ja Murun yliopistokaveri istuimme meidän olohuoneessamme, ja kirjoittelimme päät sauhuten tunnin kerrallaan, jonka jälkeen kahvittelimme tunnin, ja kirjoitimme taas tunnin. Minun ja Murun ystävän välille muodostui eräänlainen sanasota, ja loppuillasta Murun ystävä julistikin minut arkkivihollisekseen: me kisasimme siitä, kummalla on enemmän sanoja kirjoitettuna. Mun ensimmäisen päivän saldoni oli 3837 sanaa, eli yli kaksin verroin se määrä, mitä vaadittiin. Tällä hetkellä mun novellin sanamääräni lähentelee jo kymmentä tuhatta - ja ollaan vasta neljännessä päivässä, enkä ole tänään aloittanutkaan kirjoittamista!



Mun novellini "Ethän lähde vielä?" on romanttinen rikosdraama, joka kertoo kahdesta 35-vuotiaasta työkaverista, joiden välille syntyy romanttinen suhde. Ongelmana on, että kumpikin miehistä on perheellinen - kotona odottaa työpäivän jälkeen vaimo ja lapset. Samaan aikaan kaupungissa tapahtuu rikos, jonka johdosta kahdeksanvuotias poika löytyy keväällä lumien sulaessa kuolleena kaupungin läpi virtaavan joen varresta, ja päähenkilöt joutuvat enemmän tai vähemmän tahtomattaan osallisiksi tämän rikoksen selvittämiseksi.

Keskeisiä teemoja tarinassa ovat ystävyys, myöhäisherännäisyys, maskuliinisuus, menettämisen pelko ja sen kanssa pärjääminen, avioero ja uusioperheen elämä, sekä kliseisesti hyvä ja paha ihmisten elämässä. Mä lähdin kirjoittamaan tarinaa ilman minkäänlaista suunnitelmaa sen suunnasta, teemoista tai muustakaan sen kirjoittamiseen liittyvistä yksityiskohdista, mutta sen aloittamisen jälkeen oon saanut todella hyvin rakennettua mieleeni jonkinlaisen juonen, jota lähdin seuraamaan, ja onnistuin valistemaan lukuisista mahdollisista teemoista itselleni ne kiinnostavimmat, joiden varaan olen tarinani rakentanut ja joiden varassa aion jatkaa.



Joten joo, nyt te tiedätte vähän missä mennään, ja osaatte olla ihmettelemättä, miksei postauksia välttämättä ilmesty kerran tai kaksi viikossa, kuten olen tähän asti onnistunut kirjoittamaan. Vaikka 1667 sanaa päivässä onkin vähän reilun tunnin urakka (Muru jaksaa aina hämmästyä mun 1000 sanan tuntivauhdistani), on kilpailu Arkkiviholliseni kanssa kova, enkä aio hävitä tätä taistelua!

Psst! Jos olette kiinnostuneita seuraamaan, kuinka tarinani etenee, voitte käydä kurkistamassa reaaliaikaista tilannetta Nanowrimo-profiilistani!
London, UK

Englannin matka kuvina

perjantai 3. marraskuuta 2017

Heipä hei! Mun päivittely on tällä viikolla vähän jäänyt, kun koko viikko on oikeastaan mennyt viime viikonlopun Englannin matkasta toipumisessa! Nyt olen kuitenkin palannut (lähes) täysissä sielun ja ruumiin voimissa, ja voin vihdoinkin esitellä teille valokuvat, jotka napsin reissun päältä! Luvassa on siis aika pitkä postaus, koska kuvia on aika paljon ja suurin osa niistä on pystysuuntaisia (hups!)

Tässä välissä haluaisin vielä kiittää kauheasti jokaista, joka kommentoi edellistä postausta, ootte kyllä ihan huippuja! Mua jännitti todella paljon julkaista mitään niin henkilökohtaista, mutta te otittekin sen ihan hyvin vastaan! Jos teitä siis kiinnostaa, niin voin jatkossakin kirjoitella vähän vakavampia ja henkilökohtaisempia juttuja.

Kuitenkin! Sen pidemmittä puheitta, aletaan tykittää reissukuvia! Näitä on tosiaan sen verran paljon, ja mulla on Snapchatissa lisää, joten tungen snäppikuvat erilliseen postaukseensa vähän myöhemmin. Kuvasin reissusta myös vlogin, jonka saatte nähtäväksi jahka saan sen editoitua, ja kysymyspostauksen vastaukset viimein kuvattua.

1. päivä: Shoreditch, Leicester Square ja Chinatown



Mun lennon piti lähteä Helsinki-Vantaan lentokentältä kymmentä yli kahdeksan torstaiaamuna, mutta Suomeen satoi ensilumi just edellisenä yönä, ja Lontoossa oli niin kova sumu, että lähtö viivästyikin melkein tunnilla. Käytin ylimääräisen tunnin telkkaria katsellen ja kavereille viivästymisestä ulisten. Yhdeksän aikaan päästiin kuitenkin ilmaan, ja kohta oltiinkin jo Gatwickin lentokentällä.

Mä matkustin melkein tyhjällä junalla Gatwickinsta King's Cross St. Pancrasin rautatieasemalle, jossa mun ystäväni Milla oli vastassa. Me otettiin metro Golders Greeniin, jossa ystäväni majailee, ja sieltä me kiirehdittiin Shoreditchiin, koska Millalla oli tatuointiaika siellä.

Shoreditch on hipsterien asuttama kaupunginosa aivan Cityn kupeessa, jossa haisi kaikkialla kannabis ja lähes jokaisen talon seinissä oli graffiteja. Jokainen kuppila näytti samalta, ja niin stereotypista kuin se olikin, chai latte ja gluteenittoman vegemuffinssit ja -browniet olivat tyrkyllä jokaisen kahvilan näyteikkunoissa. Kaiken kaikkiaan, Shoreditch oli itsessään mielenkiintoinen kokemus, jota suosittelen kyllä kaikille. Olen itse niin toivoton rappioromantikko, että rikkinäiset ikkunat, sotketut seinät ja romahtaneet savupiiput vesisateessa olivat sykähdyttävä näky.



Shoreditchistä me lähdettiin bussilla Leicester Squarelle, ja yritettiin matkalla miettiä kovasti, mitä leffaa oltaisiin menty katsomaan. Päädyttiin katsomaan It, ja mullehan tämä oli toinen kerta. Meillä oli kuitenkin ollut jo pidemmän aikaa suunnitelmissa käydä katsomassa se, ja koska liput olivat vain 2 puntaa kalliimmat kuin kakkosvaihtoehdossamme Thor: Ragnarökissä, päätimme kuitenkin palata ykkösvaihtoehtoomme.

Leffan alkua odotellessamme me kierrettiin Chinatownia, metsästettiin hedelmäkarkkeja ja meinattiin eksyä, kun unohdettiin, missä suunnassa leffateateri taas olikaan. It oli toisella kerralla vähintään yhtä hyvä kuvan kuin ensimmäisellä kerralla, ja voisin paasata teille tunnin siitä, mikä siitä teki niin erinomaisen, mutta taidan jättää sen toiseen kertaan (tai kommenttiosioon, jos joku teistä haluaa asiasta kuulla). Mä olin pitkästä päivästä niin puhki, että me lähdettiin leffasta kaupan kautta kotiin, ja oltiin kymmeneltä jo valmiita unten maille.



2. päivä: Oxford



Meidän toisen päivän missio oli ehtiä Oxfordiin menevään junaan. Meillä iski aamulla hurja kiire, kun Milla huomasi, ettei matka Marylebonen rautatieasemalle kestänytkään puolta tuntia, vaan lähes 45 minuuttia! Me siis juostiin hullun lailla metrosta toiseen naurettavilla minuutin vaihtoajoilla, ja saavuimme Marylebonen asemalle 11:34, minuuttia ennen junan lähtöä. Me livahdettiin väkisin laiturialueelle, juostiin junaan yrittäen olla tönimättä ihmisiä raiteille, ja ehdimme kuin ehdimmekin junaan! Tunnin kuluttua olimmekin jo Oxfordissa.

Jokainen, joka on joskus käynyt Lontoossa, mutta ei Oxfordissa - tehkää sinne päiväreissu. Ihan oikeasti. Koko kaupungin tunnelma on aivan uskomaton, ihmispaljous on huomattavasti vähäisempi kuin Lontoossa ja maisemat ovat huomattavasti kauniimmat: erityisesti yliopistoalue on täynnä vanhoja rakennuksia, jotka oikein huokuvat tunnelmallisuuttaan! Kaupunki on täynnä pieniä sivukujia tutkittavaksi, ja kauppoja löytyy varmasti kaikille, sillä siinä missä kampuksen lähettyvillä on Harry Potter -kauppoja, matkamuistomyymälöitä ja perus Tescoja, on vähän kauempana Westgaten valtava ostoskeskus, jossa me kierreltyämme keskustaa kylliksemme pyörähdimme viettämään kaksi viimeistä tuntia ennen junan lähtöä.



Löysimme yliopiston kupeesta myös museon! Kyseessä oli Museum of the History of Science, eli tieteen historian museo, josta löytyi muun muassa Einsteinin käyttämä liitutaulu, ja bakteereista tehtyä taidetta. Museo ei ollut erityisen suurin, ja kiertely kesti vain noin puolisen tuntia, mutta se oli ehdottomasti kiinnostava ja näin museologiaa opiskelleena on pakko nostaa hattua näyttelyiden erinomaiselle toteutukselle. Ehdoton suosikkini koko näyttelystä oli Anna Dumitriun "Microbe Mouth", joka oli osa museon BioArt and Bacteria -näyttelyä. Kyseessä on siis steriilillä hammasmätää aiheuttavalla bakteerilla pinnoitetuista posliinihampaista rakennettu kaulakoru, jonka keskellä on Serratia N14 -bakteerista laboratoriossa keinotekoisesti luotu hammaskiilteestä tehty hammas. Näyttelystä voitte lukea halutessanne lisää Museum of the History of Sciencen verkkosivuilta, eli täältä.



Oxfordin jälkeen me kävimme Baker Streetillä syömässä Nando'sissa, jonka jälkeen me palasimme taas Millan asunnolle. Nando'sin uutuus, kanapita, on kyllä ihan tajuttoman hyvää! Isot suositukset sille, jos joskus satutte Nando'sissa syömään!

3. päivä: Camden Town & Oxford Street



Mä en ollut ikinä käynyt Camden Townissa, vaikka kahdella edellisellä reissulla meidän hostelli oli ollut Camdenin puolella. Me lähdettiin bussilla Golders Greenistä, ajettiin Hampsteadin läpi ja jäätiin pois ihan Camden Marketin vieressä. Se oli melkoinen turistirysä, mutta kokemuksena mielenkiintoinen - vähän niin kuin Suomessa joulutori, mutta ympäri vuoden, ja viisinkertaisella väenpaljoudella.



Väenpaljoudesta puheen ollen, oletteko ikinä käyneet Oxford Streetillä lauantai-iltapäivällä? Jos ette, niin olette onnekkaat. Älkää yrittäkö tätä siellä ruudun toisella puolella, se oli kyllä sulaa hulluutta. Ihmisiä oli niin paljon, ettei eteensä nähnyt, ja väenpaljous oli niin valtava, että jos olisin nostanut jalat irti maasta, olisivat ympärillä seisseet ihmiset melko varmasti kannatelleet minua ja kuskanneet minut ties minne. Okei, ehkä liioittelin vähän, mutta hulinaa ja huisketta kyllä riitti! Me yritettiin käydä Primarkissa, mutta luovutettiin kyllä nopesti, ja lähdettiin ruoka(viina)kaupan kautta kotiin, jossa kävimme suihkussa ja lähdimme sen jälkeen Lontoon yöhön - jossa illanvietto päättyikin jo puolen yön aikaan järkyttävään paniikkikohtaukseen. (Sori vielä, Milla!)



Ja neljäs, eli viimeinen päivä...

Kaiken kivan pitää loppua aikanaan, niin myös tän reissun. Viimeiseltä päivältä mulla ei ole kuin pari snäppikuvaa, koska me ei yksinkertaisesti tehty mitään: me herättiin puolen päivän aikaan, käytiin Brent Crossin ostoskeskuksen Pizza Expressissä syömällä, haettiin mulle Shaketastic-pirtelö, Millalle Tescosta kaalilaatikkoainekset, pakattiin, ja juostiin King's Cross St. Pancrasin asemalle, että ehdin ennen kuutta lentokentälle.

Jälleen kerran, aikataulut olivat mua vastaan. Blackfriarsin ja East Croydonin välillä oli jotain häslinkiä, jonka takia juna seisoskeli jatkuvasti keskellä ei-mitään, ja välillä City Mapperin mukaan juna olisi ollut perillä aikataulusta puoli tuntia jäljessä. Kuumotukset olivat pienet, sillä uusi arvioitu saapumisaika oli sen jälkeen, kun lähtöportin oli Norwegianin mukaan tarkoitus sulkeutua - jostain syystä Norwegianin nettisivut ovat olleet aivan pyllystä ja jakaneet feikkiuutisia! Googlaamalla Norwegian antoi käsimatkatavaran suurimmaksi sallituksi korkeudeksi 50cm, jonka takia jouduin kuitenkin ostamaan itselleni ruumaan menevän matkalaukun, ja uudessa matkalipussa laukun suurin sallittu korkeus olikin 55cm! En sitten kehdannut alkaa soittelemaan aspaan, että hei, perukaas tuo, en tarvikaan ruumaan menevää laukkua! Norwegian myös ilmoitti lähtöportin sulkeutuvan puoli tuntia ennen koneen lähtöä, vaikka todellisuudessahan lähtöportti aukeaa vasta silloin. Kerää kakkasi, Norwegian!

Lentokone oli kotimatkalla lähes tyhjä, ja muun muassa mun vieressä ei istunut yhtään ketään. Sain ihan rauhassa katsella Netflixiä koko lennon ja mutustella tyytyväisenä ylihintaisia sipsejäni ilman, että mun piti koko ajan varoa vieressä istuvaa. Paluumatka oli siis huomattavasti menomatkaa mukavampi.

Kaiken kaikkiaan, oli ihanaa olla reissussa vähän tuulettumassa, mutta melkein yhtä ihanaa oli palata kotiin ja kömpiä omaan sänkyyn nukkumaan.

Instagram

© haamupuheluja. Design by FCD.