keskiviikko 13. syyskuuta 2017

7x juuri nyt

Koulujutut ovat vieneet viimeisen viikon aikana niin paljon aikaa, etten ole ehtinyt käymään täällä blogin puolella kuin pikaisesti pariin otteeseen, mutta nyt mulla oli vähän aikaa istua alas ja kirjoittaa teille ihan "oikea" postaus sen sijaan, että heittäisin teille vain linkin vähän aikaa sitten kuvattuun videoon YouTubessa. Miten teillä, joilla ylipäätään on koulua, on koulu lähtenyt käyntiin?

Kuten tän postauksen kuvista huomaa, mun koulu on alkanut vauhdikkaasti: kävin viikonlopun mittaisella lukulomalla Kotkassa, ja kotiin päästyäni käytiin Murun kanssa Ikeassa. Opiskelujen kanssa mä en viitsi teitä tylsistyttää, ellei jotakuta ihan oikeasti kamalasti kiinnosta niistä kuulla, mutta Ikean jutuista olen kokoamassa jonkinlaista pientä koostetta, jahka saadaan kämppä kuvauskelpoiseksi ja sattuu sen verran aurinkoinen keli, ettei tarvi huonon kattovalon kanssa kuvailla.

Kuitenkin, nyt luvassa miljoonassa blogissa ennen tätä pyörinyt 7x juuri nyt postaus, olkaa hyvät!




Juuri nyt...
olen innoissani tänään alkavasta proseminaarista. Valo näkyy jo tunnelin päässä, ehkä mäkin pääsen vielä tän vuosituhannen puolella puolivahingossa valmistumaan.

haluan saada siivoiltua tänään, sillä viikonloppuna tulee pari kaveria kylään, eikä tätä kämppää ole siivottu taas vähään aikaan. Pyykkiäkin on päässyt kertymään kiitettävä kasa, hups!

luen tenttikirjaa, nimeltä Diskurssianalyysin aakkoset. Kun saan sen luettua, mulla on vielä neljä muuta kirjaa luettavana seuraavaa tenttiä varten, ja niiden jälkeen pitääkin alkaa lukea jo seuraaviin, joten mulla ei oikein ole aikaa lukea muuta kuin tenttikirjoja.

kuuntelen Gleen neloskauden soundtrackilta Darren Crissin akustista versiota Katy Perryn Teenage Dream -biisistä. Oon kuunnellut sitä viime aikoina loopilla ihan mielettömästi, se on aivan tavattoman kaunis versio!
 



toivon, että mulla pysyy motivaatio opiskella venäjää. Aloitin kielen opiskelun seitsemän vuoden tauon jälkeen viime viikolla ihan alusta, ja oon niin fiiliksissä siitä, ettei mitään rajaa! Koin alkeiskurssin parhaaksi vaihtoehdoksi näin pitkän ajan jälkeen, koska yläasteella mun mielenkiinto ja motivaatio vaan katosi huonon venäjänryhmän takia, joten multa jäi tosi paljon oppimatta sen parin vuoden aikana - eli periaatteessa mun edellisistä kunnon opiskeluista on jo kymmenisen vuotta.

katson Viaplaystä Murun kanssa todella paljon Gleetä. Yksikseni katselen Netflixistä Nurses Who Kill -nimistä dokumenttisarjaa, ja YouTubesta katsoitun taitaa juuri nyt olla jo 52. viikkoa peräkkäin John Wolfe (jota voin muuten suositella kaikille hyvien ja ei niin hyvien kauhupelien, ylettömän sarkasmin ja realististen reaktioiden ystäville!)

suunnittelen nykyään kaiken Bullet Journaliin. Oon suunnitellut ja aikatauluttanut mun elämän vapaa-ajalla, koulussa ja blogin puolella pitkälle lokakuuhun, joten tulette saamaan uusia postauksia vähän säännöllisemmin tästä eteen päin - jos vain oppisin vielä noudattamaan asettamiani aikatauluja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Instagram