8. elokuuta 2017

Linkitä blogisi -esittelypostaus

Heinäkuun puolella julkaisemaani "linkitä blogisi" -postaukseen tuli yhteensä 16 blogilinkkiä, joiden takaa löytyi toinen toistaan mielenkiintoisempia blogeja! Mä ryhdyin seuraamaan niistä suurinta osaa, joten tätä postausta oli tosi hankala saada kasaan: jokainen blogi oli niin erilainen, että mun oli lähes mahdotonta valita niistä mun omasta mielestäni kiinnostavimpia.

Valitsin kuitenkin esiteltäväkseni kolme, jotka erityisesti puhuttelivat mua. Nämä eivät siis ole "parhaat" linkatut blogit, vaan yksinkertaisesti aihepiireiltään ja/tai sisällöltään minua erityisesti kiinnostaneita.



"Ja sieltähän löytyy kettukarkkeja, ihania postikortteja, höpöttelyä milloin mistäkin, hitunen lievää Aspergeria ja yksi hobitin mukaan nimetty 25-vuotias naikkonen."

Esmeraldan blogi päätyi mun lukulistalleni välittömästi kahdesta syystä: ensinnäkin, Esmeralda on mulle tuttu ihminen blogin ulkopuolella Murun kautta, ja toiseksi, koska mulla on itselläni todettu Aspergerin syndrooman oireita, ja mun lähipiiristä löytyy useampi Asperger. Esmeralda kirjoittaa tosi kivasti sekaisin vähän vakavampia pohdintoja elämästä Aspergerin kanssa, ja kevyempiä postauksia arkisista asioista. Kahlasin heti kättelyssä läpi melkein koko blogin historian ja käyn lukemassa uudet postaukset aina heti, kun Facebookista tai Bloggerista ilmoituksen sellaisesta löydän!




"Valokuvausta, lifestylea, otsikkoihin sujautettuja biisivinkkejä ja toisinaan jopa ihan runollisia tekstejä elämän iloista, suruista ja vitutuksista. Haaveita mustista farkuista, nahkatakeista ja uusista huulipunista."

Luin Anun blogia sivukaupalla avattuani sen ensimmäistä kertaa! Mä rakastan, rakastan, rakastan Anun tapaa kirjoittaa! Ja ne kuvat, ah, ne kuvat. Mä voisin toitottaa ikuisesti sitä, miten kaunis ja miellyttävä lukea Anun blogi on. Tekstit ovat rehellisiä, arkisia ajatuksia ja kokemuksia, ja persoonallinen ulkoasu on iso plussa!



"Muoti ja tyyli ovat lähellä sydäntä, mutta blogissa myös juttuja suosikki sarjoista ja kirjoista, sekä reissuista ja muista tekemisistä :)"

Saran blogissa mun huomion kiinnittivät suuret kuvat ja ihana, hempeän pinkki ulkoasu! Feministisyys ja bodypositiivisuus saivat mut ihan myydyksi! Lisäksi Saralla on aivan ihana pukeutumistyyli; tyttömäinen, käytännöllinen ja ajaton. Mä en normaalisti ole kiinnostunut muodista, mutta Sara on onnistunut luomaan blogiinsa täydellisen combon arkista turinaa ja muotia, että jopa minunlaiseni paatunut arkiblogifanaatikko nauttii sen lukemisesta.

4 kommenttia :

  1. Voi että, aivan ihanaa kun valitsit mun blogin tähän! Kiitos siitä ja kiitos sanoistasi ☺❤

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos kiitos, oon nyt ihan tosi otettu! Ihanaa kuulla että mun höpöttelyistä on ollut iloa! ♥

    VastaaPoista
  3. Kääks, päädyin tänne vasta nyt! Kiitos kuitenkin aaaaivan tajuttoman suuresti <3 Piristit todella paljon mun päivää!

    VastaaPoista