Käärijä + 5MIINUST & Puuluup @ Rakvere Vallimägi 16/08/2024

Lähdin kaveriporukalla elokuun puolessa välissä Viron Rakvereen keikalle. En oo koskaan reissannut Virossa Tallinnan ulkopuolelle, joten reissu oli mulle monessa mielessä hyvin ainutlaatuinen seikkailu. Käytiin kesällä 2023 samalla porukalla Tallinnassa katsomassa Måneskinia, joten ensimmäinen keikkareissu etelänaapuriin ei kuitenkaan ollut kyseessä.

Tallinnaan lähdimme laivalla, osa meistä (ks. minä) unettoman yön jälkeen suoraan töistä. Tallinnasta taas hyppäsimme taksiin, joka vei meidät linja-autoasemalle, josta tiemme vei paikallisella kaukoliikenteen bussilla Rakvereen.
   

Amigo the Devil & Nate Bergman @ O2 Islington Academy, Lontoo 18/07/2024

Oon useampaan kertaan maininnut, että yhdysvaltalainen Amigo the Devil on yksi mun kaikkien aikojen lempiartistejani, ja oon nähnyt hänet nyt kahdesti: kerran Tuholmassa vuonna 2020 juuri ennen pahinta korona-aikaa, ja kerran viime juhannuksena Lontoossa. No, ei kahta ilman kolmatta, kuuluu vanha sanonta, ja se pitää paikkansa kyllä tässäkin tapauksessa. Alkuvuodesta Danny julkaisi keikkapäivät UK-kiertueelleen, ja mä tiesin, etten voi jättää sitä välistä - oon tähän mennessä ostanut liput jokaiselle keikalle, mitä Dannyllä bändeineen on ollut Euroopassa, myös niille, jotka koronan ja viisuminsaantiongelmien takia jouduttiin perumaan.

5 lempibändiäni, joita et ehkä tunne #2

Jokunen vuosi sitten kirjoittelin teille lempibändeistäni, jotka ovat teille ehkä tuntemattomia. Muutama ihminen minulle kommentoikin jälkikäteen löytäneensä postauksesta uutta kuunneltavaa, joten hei, miksen esittelisi teille muutamaa bändiä lisää! Luvassa onkin siis uudet viisi bändiä ja artistia, joista et ehkä ole kuullutkaan.

Suuri keikkaseikkailu 2.0, tai, 3x Joker Out (taas)

 No niinhän siinä kävi, että slovenialaisen rock-musiikin suurimmat tähdet lähtivät uudestaan kiertämään Eurooppaa vain puoli vuotta edellisestä kerrasta, ja minä lähdin taas useamman kerran heitä katsomaan.

Mutta Rös, mistä se kolmas keikka sitten tuli? No, lähdin huhtikuun alussa Lontooseen katsomaan Ricky Montgomerya, ja reissua varatessani mietiskelin, mahtaisiko Lontoossa olla mitään muuta häppeninkiä reissuni ajankohtana, ettei toinen päivä menisi taas vain lusmuillessa ympäriinsä, ja kuinka ollakaan, Joker Out esiintyi seuraavana päivänä O2 Shepherd's Bush Empiressä. Hetken kuluttua mulla olikin jo lippu sähköpostissa, ja loppu onkin historiaa.


Kaikkien reissujen kuvat ovat sekaisin tässä postauksessa, pahoittelut siitä.

Aikuisiän autismidiagnoosi

​Oon aina pyrkinyt olemaan tosi avoin kaikista mielenterveyteen edes hatarasti liittyvistä jutuista, ihan vain koska en koe, että niissä olisi mitään hävettävää. Oon puhunut vuosia sitten myyttisistä mielenterveysongelmista, ja oon varmaan joissakin muissa postauksissa maininnut, että mulla on joitakin vuosia sitten todettu tyypin 2 kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Pari uutta tatuointia

Mun viime tatska-postauksestani on kulunut jo kuusi vuotta, ja koska mulle tulee nykyään leimoja silleen säännöllisen epäsäännöllisesti, ajattelin että nyt voisi olla hyvä sauma vähän päivitellä vanhaa postausta! Oon siis esitellyt mun tatuointejani postauksissani "Lävistykset ja tatuoinnit: ennen, nyt ja tulevaisuudessa?" (4/2017), sekä "Laura Palmer" (1/2018). Tässä vaiheessa aikaa mulla oli siis kokonaisuudessaan kuusi tatuointia, kun nykyään niitä on yli tuplasti.

Turmion Kätilöt @ Leikari, Kotka 20/04/2024

Turmion Kätilöt nousi pari vuotta sitten melkoisella ryminällä yhdeksi mun lempibändeistäni. Olin katsomassa tyyppejä Helsingin edesmenneellä Circus-klubilla bändin kymmenenvuotis juhlakeikalla, koska Kätilöt sattui olemaan yksi exäni lempibändeistä. Keikalle mennessäni olin kuullut bändiltä tasan yhden kappaleen - Teurastajan. Tykästyin kuitenkin Kätilöiden musiikkiin kovasti, ja olen sen jälkeen nähnyt bändin muutamaankin kertaan, ja kun Kotkan Leikarilla järjestettävä keikka julkaistiin, tiesin, että mun on pakko päästä sinne. Tai no, pakko ja pakko, mutta halu lähteä oli kova.

Sonata Arctica @ Kultturitalo 23/03/2023

Kävin mun vanhan lukiokaverini kanssa katsomassa Sonata Arcticaa ikärajattomalla keikalla Tavastialla  herran vuonna 2012. Mä en ollut vielä täysi-ikäinen, ja ystävänikin oli vasta alkuvuodesta täysi-ikäistynyt. 2012 oli aikaa, jolloin meillä kummallakaan ei ollut aikuisten töitä saati aikuisten rahaa, jolla olisimme tehneet oikeastaan mitään, mutta onnistuimme säästöistämme (ja opintolainasta) kokoamaan sellaisen summan, että saimme liput keikalle. Kirjoitin reissusta aikanaan mun vanhaan blogiin, ja mulla taitaa löytyä Bloggerin albumeista vanhoja kuviakin reissulta.

35 kirjaa

Vuosi 2023 oli mulle iso vuosi lukemisen osalta - tai no, äänikirjojen kuuntelun osalta. Mä nimittäin luin ja kuuntelin yhteensä 35 kirjaa! Mun tavoitteenani oli ensin mulle perinteinen 10 kirjaa, koska viimeisen ehkä kymmenen vuoden aikana oon ollut tosi, tosi laiska lukija. 2018 löysin kuitenkin podcastien ihmeellisen maailman, ja siitä oli aika lyhyt matka äänikirjoihin. Mä kuuntelen lähinnä poliittista historiaa, true crimeä ja muuta nonfiktiota, mutta vuonna 2023 mukaan mahtui myös muutama fiktiivinen kirja - ja aion esitellä teille joka ikisen kuuntelemani kirjan, ihan vaan koska voin.

Mulla ei ole kirjoista erikseen ihmeellisempää sanottavaa, sillä nonfiktio-kirjoissa kirjojen nimet puhuvat usein puolestaan, ja fiktiivisiä teoksia taisivat olla vain Twilight-saaga, Nälkäpeli-trilogia ja jokunen Muumikirja, jotka eivät varmaan sen suurempia esittelyjä kaipaa. Tai no, oli siellä Marrasyöt ja Kuokkamummo, jotka olivat kumpikin maagis-realisista kauhua ainakin etäisesti sivuavia kirjoja.



Liisa Saarijärvi: Kuolemaantuomitut - neljän naismurhaajan tarinat
★★★☆☆ | Pituus: 5h 52min

Noora Koponen: Jos mä oon oikee - Nuutin tarina
★★★★☆ | Pituus: 4h 12min

Tilda Laaksonen: Jäljillä 2 - kiehtovia rikosmysteerejä maailmalta
★★★☆☆ | Pituus: 6h 47min

Anneli Auer: Murhalesken muistelmat
★★★★☆ | Pituus: 11h 2min

Marko Hautala: Kuokkamummo
★★★★☆ | Pituus: 8h 47min

Paluu Amsterdamiin

Blogia kauan seuranneet saattavatkin muistaa, että kävin maaliskuussa 2019 pikareissulla Amsterdamissa katsomassa Twenty One Pilotsin keikkaa, ja jäin silloin miettimään, että haluaisin päästä Amsterdamiin joskus uudestaankin. Kesälle 2020 oli suunnitelmissa lähteä, mutta koronasulut aiheuttivat reissun peruuntumisen silloin, ja joka kesä sen jälkeen olen ollut aivan liian köyhä lähteäkseni yhtään mihinkään - ennen kuin nyt!

Mulle ehti töissäoloni aikana kertyä päätähuimaavat neljä päivää kesälomaa, jotka käytin siihen, että lähdin tätini ja serkkuni kanssa ensin maanantaista torstaihin Amsterdamiin, ja torstaina matkustimme junalla Berliiniin, jossa olimme sunnuntaihin asti. Reissumme ajoittui elokuun alkuun, ja sää Amsterdamissa oli koko reissun ajan viileä ja hieman sateinen. Se ei kuitenkaan haitannut menoa, vaan käytimme varaamamme kolme ja puoli päivää tehokkaasti kaupungin tutkimiseen.

Ekaa kertaa Berliinissä

Berlin on ollut mun matkustamisen bucket listillä jo yläasteajoista lähtien, ja viime kesänä sen aika viimein koitti!

Suunnittelin jo ennen koronan alkua lähteväni reissuun, jonka aikana lentäisin Berliiniin, sieltä junalla Amsterdamiin, ja Amsterdamista oli tarkoitus mennä junalla Lontooseen. Korona pisti silloin suunnitelmat vähän uusiksi, mutta ei viime kesänä! Lensin eräänä elokuisena maanantaina Amsterdamiin, josta matkustimme tätini ja serkkuni kanssa torstaina kuusi tuntia junalla Berliiniin.

 

Toinen maailmansota on aina kiinnostanut mua hurjasti, ja se onkin yksi suurimmista syistä sille, miksi mua on aina kiinnostanut matkustaa Keski-Eurooppaan. Saksa, Puola, Tsekki, Itävalta, you name it, todennäköisesti lähtisin matkalle heti jos tilaisuus koittaisi.

Olimme Berliinissä torstai-illasta sunnuntai-iltapäivään, ja käytimme aikamme tehokkaasti kävelemällä ympäriinsä päivät pitkät. Mua ei missään kohtaa lakannut yllättämästä se, kuinka paljon Berliini ajoittain muistutti rakasta naapuriamme, Kouvolaa, ja kuinka osan ajasta rakennukset olivat kuin suoraan antiikin ajoilta.

Amigo the Devil @ Islington Assembly Hall, Lontoo 22/06/2023

Mä oon opetellut viimeisen kahden vuoden aikana tekemään paljon asioita yksin. Mun matkustelut, keikkailut ja museoreissut (näin muutamia mainitakseni) olivat pitkään mun ahdistukseni takia kiinni siitä, miten ihmisille mun ympärilläni sattui sopimaan. Just ennen koko sen parin vuoden koronaepisodin alkua mä kuitenkin tein jotain ennenkuulumatonta ja lähdin yksin Tukholmaan katsomaan Amigo the Deviliä. Tää on ilmeisesti toistuva teema mun elämässäni, nimittäin viime juhannuksena mä lähdin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin Lontooseen saman kaverin keikalle ja siis let me tell you, mua jännitti aivan mahdottoman paljon.

grandson @ Apollo Live Club, Helsinki 15/10/2023

Kun grandson ilmoitti maaliskuussa tulevansa ensimmäistä kertaa Suomeen, mä tiesin, että mun on pakko päästä sille keikalle. Mun epassi-rahat olivat koskemattomat - ja niin siitä tuli ensimmäinen keikka, jonka rakas työnantajani mulle viime vuonna maksoi.

Daði Freyr @ Tavastia 06/09/2023

Mun koko vuoteni on ollut täynnä Euroviisuista tuttuja bändejä ja artisteja, eikä tän päivän postauksen sankari, Daði Freyr, ole poikkeus. Islantia vuosina 2020 ja 2021 edustanut Daði yhtyeineen kiertää parhaillaan maailmaa Daðin uuden "I made an album" -nimisen albumin tiimoilta, ja koska oon ollut tosi nolosti innoissani kaikesta Viisuihin liittyvästä tänä herran vuonna 2023, oli munkin pakko lähteä katsomaan ihanaa Daðia - äänestinhän mä Islantia vuonna 2021. Äänestin silloin myös Italian Måneskinia, joita kävin katsomassa aiemmin keväällä Tallinnassa.

Suuri keikkaseikkailu (tai 4 x Joker Out)

Joker Out, eli tänä vuonna Sloveniaa Euroviisuissa edustanut bändi, jonka laulaja Bojanin bromance Suomen Käärijän kanssa on toistuvasti ylittänyt uutiskynnyksen, julkaisi kesällä Nordic Tourin - tai siis, köh köh, keikat Ruotsissa ja Norjassa, sekä neljä keikkaa Suomessa. Alunperin mun oli tarkoitus yrittää saada lippu yhdelle keikalle. Yhdelle, mä lupasin itselleni, mutta sitten yksi muuttui kahdeksi, ja kaksi kolmeksi, ja kuinka ollakaan, onnistuin ensimmäisellä yrityksellä nappaamaan liput Turun ja Tampereen keikoille.

Kun Tavastian ikärajaton keikka julkaistiin, onnistuin puolen tunnin armottoman Tiketin sivujen päivittämisen jälkeen saamaan sinne en vain yhtä, vaan kaksi lippua - täysin vahingossa. Mua jäi kovasti kaihertamaan se, etten ollut saanut lippua myöhemmälle Tavastian keikalle, tai siis Tavastia kakkoselle, kuten ryhdyimme keikkaseurueessamme sitä nimittämään.

Pitkän, tuskaisen metsästyksen jälkeen onnistuin kuitenkin saamaan lipun myös Tavastia kakkoselle, tosin nelinkertaisella hinnalla. Myönnetään, hinta kirpaisi kyllä syvältä, mutta jälkikäteen minusta tuntuu, että keikka oli jokaisen pennin arvoinen.

Jaan teille nyt läjän kuvia kaikilta neljältä keikalta, joten jälleen kerran varoituksena: postaus on pitkä kuin nälkävuosi, ja tungettu täyteen valokuvia.

Hullu on crazy, bailut on party - 4 x Käärijä

Kun sanon, että tän vuoden Euroviisut olivat aivan mielettömät, en varmaan ole tuntemusteni kanssa yksin. Meillä oli finaali-iltana kaveriporukalla kisakatsomo pystyssä, ja tunnelma oli kuin keski-ikäisillä miehillä jalkapallopelissä: pisteidenjaon aikana porukka vaan siirtyi tuoleillaan lähemmäs ja lähemmäs reunaa, kiroili, huusi ja itki. Moneen otteeseen on tullut kavereiden kanssa puhuttua, ettei viisuja tarvikaan enää ikinä katsoa, sillä mikään vuosi tulevaisuudessa ei tule vetämään vertoja tälle vuodelle.

Kuten monet muutkin suomalaiset, myös mä hurahdin täysin Jereen Vantaalta, ja tässä sitä nyt ollaan: neljä keikkaa takana ja vielä kaksi tämän vuoden aikana edessä. Vaikken mä todellakaan yllä keikkojen määrässä moneen tuntemaani ihmiseen, on Käärijä mulle kaikkein nähdyin artisti ikinä. Ei voi muuta sanoa kuin kiitos, rakas työpaikkani ja Epassi, kun olette rahoittaneet tätä sekoilua!

Varoitan tässä vaiheessa, että tää postaus on todella kuvapainotteinen, ja ennen kaikkea todella, todella pitkä.

Helsingin jäähalli Black Box 20/05/2023

On ollu vähä rankkaa mut iha vähä vaan

Moikkelis moi!

Tuntuu vähän siltä, että jokainen postaus, jonka oon kirjottanu maaliskuun 2020 jälkeen, on ollut pikainen kuulumisten kertominen, jonka jälkeen oon taas kadonnut vuodeksi. Mulla on kuitenkin takana reissuja, keikkoja, museokäyntejä ja kavereiden kanssa vietettyjä peli-iltoja - miksen siis oo ollut aktiivisempi?



Lyhyt vastaus on, että Instagramin päivittely on nopeampaa ja helpompaa. Mun ei tarvi miettiä, mitä haluan sanoa, miten haluan kuvani asetella, ja se, minkä mun Insta-postit häviää kuvanlaadussa ja sisällössä, ne voittavat käytännöllisyydessä. Oon yhä täyspäiväisesti töissä ja teen 99% iltavuoroja, ja kun siihen on yhdistänyt viimeiseen vuoteen mahtuneet isot menetykset, opiskelun, keväällä käymäni riparin, kesän aikana tapahtuneen muuton, valmistumisen, ja isommat ja pienemmät seikkailut Suomessa ja muualla maailmalla, mulla ei ole oikein ollut aikaa tai energiaa blogin pitämiseen. Nyt oon kuitenkin saanut taputeltua oikeastaan kaiken, ja voin keskittyä täysillä vain työntekoon, joten oon ajatellut bloggaamisen pariin palaamista, jotta saisin edes jotain töiden ulkopuolista elämää.



Mulla on parhaillaan menossa armoton vanhojen kuvien läpikäynti ja muokkaaminen, ja hei, olenpa muokannut blogia varten niitäkin kuvia, joita en Instaan ole syystä tai toisesta postannut! Luvassa on siis myös ennennäkemätöntä materiaalia. 😉

2022 ensimmäinen

Oon kirjotellut tänne viimeksi yli vuos sitten, mikä on ihan tosi pitkä aika, vaikka se onkin tuntunut todella nopealta. Mitä mä olen puuhannut koko vuoden?

Marraskuussa mulla alkoi työharjoittelu päiväkodissa, ja siellä vietetystä ajasta pamahti papereihin arvosanaksi nelonen (asteikolla 1-5), eli hyvin meni. Tein joitakin sijaisuuksia kevään aikana eri päiväkodeissa ympäri Kotkaa, ja huhtikuussa mulla alkoi jo toinen työharjoittelu hoivakodissa. Sieltä ilmestyi jaksosta arvosanaksi vitonen, eli paljoa paremmin ei olisi voinut mennä

Harkan kanssa mulla alkoi samaan aikaan vammaistyön erikoistuminen, ja heti harkan jälkeen mulla alkoi kesätyöt Autismisäätiöllä. Koko kesä mennä hurahti ohitse, ja sopparin päättymisen jälkeen oon päässyt tekemään pari sijaisuutta sielläkin. Mulla on siis mennyt hyvin opintojen ja töiden osalta.



Mielenterveys mulla on menny vuorotellen ylämäkeä ja alamäkeä, joten ei siinäkään oikeestaan mitään uutta. Mulla alotettiin loppuvuodesta ahdistukseen tarvittaessa otettava Propral-lääkitys, jota oon tunnollisesti kanniskellut mukanani minne menenkin, ja oon huomannut siitä olevan apua. Mä oon myös aloittanut Ketipinorin syömisen uudestaan, ja sekin on helpottanut aika paljon. Mä koen voivani paremmin, nukkuvani paremmin, ja jaksavani keskittyä useampaan kuin yhteen asiaan kerrallaan, mikä on mulle tosi uusi tunne: yleensä mulla on yks massiivinen hyperfokus, joka vie kaiken mun energiani ja jonka ympärillä mun elämäni pyörii, mutta just nyt sellaista ei ole, vaikka mä elokuussa kompastuinkin hetkeksi uuen hyperfokuksen kaivamaan kuoppaan.



Mä oon pitänyt samaa hiusväriä yllä nyt melkein vuoden ajan, ja isoimmat muutokset siinä ovatkin olleet kesällä otettu permanentti ja parin viime kuukauden aikana kadonneet 45 senttiä pituutta. Mä oon vahvasti sitä mieltä, että mun hiukset ja niiden kokemat monet karut kohtalot ovat aika hyvä mitta mun henkisestä hyvinvoinnistani, ja se, että mitään massiivista ja radikaalia ei ole tapahtunut yli vuoteen on vaan hyvä merkki.

Kävin viime lokakuussa Tukholmassa, maaliskuussa Tallinnassa, ja elo- ja syyskuussa pyörähdin Lontoossakin monen vuoden tauon jälkeen! Seuraava reissu on näillä näkymin Måneskinin keikkareissu Tallinnaan toukokuussa, ja seuraava keikka on Placebon Black Box-keikka Helsingin jäähallilla tämän viikon torstaina. Kuluneen vuoden keikkoihin kuuluvat ainoastaan vahingossa Tukholmaan mentäessä nähty Reino Nordin ja Kotkan konserttitalolla alkukuusta esiintynyt Arttu Wiskari, jonka keikan liput ostettiin aiemmin mainitun Reino Nordinin keikan aikana. Oon siis pitänyt sekä matkapäiväkirjan että keikkakalenterin aika hyvin ajan tasalla, vaikken olekaan mitään tänne kirjoitellut.



Mulla on opintoja jäljellä enää muutama kuukausi ennen valmistumista. Ihan mieletöntä, vastahan mä hehkutin teille hakeneeni ja päässeeni kouluun! Ja kaiken tän opiskelun ja työskentelyn keskellä oon onnistunut pitämän yllä kaverisuhteita, luomaan uusia, hoitamaan viherkasvit, pitämään kämpän sellasessa kunnossa, että tänne kehtaa pyytää ihmisiä kylään, ja lukemaan (tai no, kuuntelemaan) enemmän kirjoja kuin vuosiin. Oon kattonut huiman määrän tosi hyviä dokkareita ja sarjoja ja elokuvia, löytänyt aivan älyttömän hyviä bändejä ja artisteja, ja pelannut niin mielenkiintosia pelejä että oksat pois, enkä malta oottaa että pääsen kertomaan niistä teille!

>Miten teidän vuotenne on kulunut, mitä olette tehneet?

Uudet vanhat opinnot

Mulla on nyt vajaa puolisen vuotta opiskelua takana ja pakko sanoa, tää on ollut ihan tosi hauskaa! Mua jännitti aivan hurjasti pärjäänkö täällä enää: mun viime vuosien aikana jyllänneet mt-ongelmat ovat jonkin verran syöneet mun muistiani ja kykyäni oppia uutta. Siitä huolimatta monet asiat tuntuvat yhä tulevan selkäytimestä.
Mulla on meneillään tällä hetkellä kasvun ja osallisuuden tukemisen jakso, joka päättyy ensi viikolla yhteisiin aineisiin ja niitä seuraavaan työssäoppimiseen. Mä en ekalla kierroksella tykännyt lainkaan varhaiskasvatukseen valmistavista opinnoista, mutta tällä kertaa on ollut ihan tosi mielenkiintoista. Veikkaisin, että ikä on tuonut vähän lisää ymmärrystä ja jaksamista - olin kuitenkin vain 15, kun viimeksi oon opiskellut mitään lapsiin liittyvää. Suhtauduin lapsiin jo silloin vähän nihkeästi, mutta näin kymmenen vuotta myöhemmin ja useamman kesän työkokemuksia rikkaampana osaan suhtautua niihin (tai siis, heihin) hyvin eri tavalla kuin teininä.
Odotan hurjasti seuraavaa opetusjaksoa, joka keskittyy varsinaiseen hoitotyöhön ja päättyy sairaala- tai hoivakotiympäristössä suoritettavaan harjoitteluun. Mä olen vähän haaveillut, että jatkaisin AMK:iin sairaanhoitajaksi tai sosionomiksi - tai mahdollisesti kaksoistutkinnolla molemmiksi! Mua kiinnostaisi ihan kauheasti työskennellä vanhusten parissa, erityisesti sateenkaariseniorien kanssa työskentely kiinnostaisin. Myös transpoli voisi olla mielenkiintoinen työympäristö, tai jopa leikkausosasto! Mahdollisuudet ovat rajattomat, ja vaikka viimeksi puhuinkin, ettei sosiaali- ja terveysalan työ oikein kiinnostaisin, mun on varmaan pakko syödä sanani. Kymmenen vuotta sitten sammunut liekki auttaa ihmisiä on syttynyt uudestaan, eivätkä nuoruuden "traumat" enää kummittele samalla lailla kuin vielä viime syksynä.

Long time no see, long time no ABC

Heippa vaan, ihan liian pitkästä aikaa!

Haamupuheluja on ollut aina blogi matkailusta, musiikista ja museoista, ja valitettavasti viimeisen vuoden vallinnut tilanne on tietyllä tapaa vienyt meiltä kaikki näistä. Mä en ole käynyt keikalla yli vuoteen, ja matkat ja museoreissutkin ovat jääneet viime kesänä vietettyihin kahteen päivään Tallinnassa. Musta on tuntunut pitkään, että turhaan mä istun alas ja yritän alkaa väkisin vääntämään tikusta asiaa. Mielenterveyskin on rakoillut pitkin vuotta, ja vaikka siitäkin oon kirjoitellut jonkun verran, ei siinä hetkessä ole ollut energiaa jakaa fiiliksiä tänne. Jonkin aikaa mietin, pitäisikö suosiolla lyödä hanskat tiskiin ihan kokonaan - kuka muka edes lukee blogeja enää?



Bloggaaminen on aina ollut mulle sellainen henkireikä, mun omaa aikaani, keino laittaa asioita muistiin ja tilaisuus jakaa mun ajatuksiani ja kokemuksiani muillekin. Se ei oo sellainen asia mistä olisin valmis luopumaan. Ja hei, oonhan mä tehnyt tosi paljon asioita, jotka jollakin tapaa sopivat mun hyvin kulttuuripainotteiseen sisältööni! Oon kuunnellut musiikkia ja podcasteja, katsonut leffoja, pelannut videopelejä. Miksi en kirjoittaisi niistä?



Ai niin, ja onhan mulla uutisiakin! Mä nimittäin keskeytän yliopiston.

Ennen kun kukaan kauhistuu, niin on mulla muitakin uutisia! Mä pääsin nimittäin kouluun.

En muista, olenko koskaan maininnut, mutta mä opiskelin teininä muutaman vuoden lähihoitajaksi lukion ohella. Kaksoistutkinto osoittautui kuitenkin henkisesti niin kuormittavaksi, että ammattiopinnot saivat jäädä, ja totta puhuakseni mua on vuosia kaihertanut, etten suorittanut niitä loppuun. Yliopisto-opinnot eivät koskaan ollut mun haaveissani, vaan ne tulivat mukaan enemmän tai vähemmän exäni painostuksesta. Toki ala oli ja on yhä kiinnostava, en vain halua tehdä sitä työkseni, ja museoalalle pääsee niin monia muitankin reittejä, etten nähnyt aiheelliseksi yrittää väkisin vääntää opintoja, joiden suorittamiselle ei ole motivaatiota. Mun uudet opintoni alkavat toukokuun kolmas ja kestävät kaksi ja puoli vuotta, jonka jälkeen voin siirtyä työelämään, tai jatkaa opintoja. 



Huh, jopas sain monta asiaa kerralla sydämeltäni! Miten teidän vuotenne on mennyt? Millaista korona-arkea teillä eletään ja onko tämä kaikki vaikuttanut mitenkään teidän bloggailuunne?

ps. sori ihan kamala kuvanlaatu, snapchatin kuvanlaatu onkin näköjään tipahtanut hurjasi siitä kun olen viimeksi sieltä tallennetuja kuvia julkaissut 😅