365 päivää Haamupuheluja

perjantai 12. tammikuuta 2018

Tänään on mulle henkilökohtaisesti ihan supertärkeä päivä, nimittäin tasan vuosi sitten, 12. tammikuuta vuonna 2017, julkaisin tämän blogin ensimmäisen tekstin! Haamupuheluja täyttää siis tänään vuoden, ja mun kymmenvuotisen blogihistoriani aikana ei yksikään vuosi ole ollut yhtä antoisa kuin kulunut.

Mitä tähän blogivuoteen on mahtanut kuulua?
oulu suomi oulun kirkko tuomiokirkko kotimaanmatkailu matkailu matkustaminen
Kuva postauksesta Oulu marraskuussa, 12.1.2017

Mikä ihmisiä on kiinnostanut?

Tämä postaus on numero 59. Ensimmäinen postaukseni, Oulu marraskuussa, on uudelleenpostaus edellisestä blogistani, ja on tämän vuoden aikana kerännyt itselleen 172 katselukertaa.

Vuoden luetuin postaus, Myyttiset mielenterveysongelmat, on puolestaan kerännyt 505 katselukertaa, ja toiselle sijalle sijoittunut keikkaraportti Marilyn Mansonin jäähallikeikalta 263 katselukertaa. Kolmossijalla roikkuu mun pääainettani käsittelevä postaukseni Ai sä opiskelet MITÄ? 243 katselukerralla.

20 postausta ovat jääneet alle sadan katselukerran. Videopostaukset eivät ole olleet erityisen suosittuja - sen sijaan kulttuuriaiheet ja suosikkipostaukset ovat kiinnostaneet ihmisiä.

Mitään ihmeellisiä lukujahan nämä eivät varmasti monelle bloggaajalle ole, mutta minulle henkilökohtaisesti tämä vuosi on ollut menestyksekäs. Sitä paitsi, pohjalta pääsee vain ylös päin; ehkä ensi vuonna joku postaus rikkoo sen maagisen neljän luvun rajan?

kahvi aamukahvi kahvikuppi kevätmasennus masennus mielenterveys mielenterveysongelmat h&m kuvasto vaatekuvasto sotku
Kuva postauksesta Mulla on ikävä, 11.5.2017

Blogi muutamana lukuna

Vuoden aikana Haamupuheluja on kerännyt yhteensä 21 seuraajaa Bloggerissa, 4 seuraajaa Bloglovin'issa, ja 35 tykkääjää blogin Facebook-sivuilla.

Bloggerin oman laskimen mukaan 15497 katselukertaa. Elokuun alussa asentamani Google Analytics on puolestaan kerännyt tälle puolelle vuodelle 659 uniikkia kävijää, joista 17,2% eli 137 ovat palaavia. Istuntoja tällä puolella vuodella on 1986 ja sivuja per istunto on 3,29. Sivun katseluita on 6542. Välitön poistuminen prosesseista puolestaan on 39,83%.

Eniten katseluja blogiin kertyi joulukuussa (2722 kappaletta), ja Googlen kautta blogiini on tullut 139 katselukertaa.

Kommentteja on vuoden aikana tullut 121 kappaletta, kiitos teille kaikille niistä! Käytetyin tunniste tänä vuonna on ollut lifestyle, jonka alle on listattu 23 postausta. Olen ladannut Bloggeriin 574 kuvaa.

Lisäksi kävin yhdessä (1) blogimiitissä, jossa tapasin 14 mitä erilaisinta bloggaajaa (moikka vaan!)

helsinki pride pride-kulkue lgbt+ ihmisoikeudet homoseksuaalisuus seksuaalivähemmistö vähemmistö lgbt sukupuolivähemmistö sateenkaari sateenkaarilippu gaypride
Kuva postauksesta Helsinki Pride 2017, 2.7.2017

Vähän tylsää blogihistoriaa

Mä aloitin blogin pitämisen elokuussa vuonna 2008, ihan vaan koska kaikki muutkin tekivät silloin niin - blogit olivat 2000- ja 2010-lukujen taitteessa Se Juttu, ja kaikilla oli blogi. Mun ensimmäisellä blogillani, Strawberry Vomit -nimisellä online-päiväkirjalla, oli aikanaan 56 lukijaa: siihen aikaan oli todella helppo löytää itselleen isokin lukijakunta, koska kaikki lukivat blogeja.

Vajaan vuoden jälkeen mä kyllästyin kirjoittamaan elämäni negatiivisista puolista anonyymisti, ja perustin vuoden 2009 puolella blogin, jonka nimi on jo vuosia sitten unohtunut. Vuonna 2013 tämä blogi sai jäädä taakse, ja vuoden 2013 syksyllä perustin Marraskuulapsi-nimisen blogin. Kahden vuoden jälkeen päätin, ettei suomeksi kirjoittaminen ole mua varten, ja talvella 2015 aloin kirjoittaa englanniksi Dear November -blogia, jonka kautta osa teistäkin on tänne eksynyt.  Englanti ei kuitenkaan loppuviimein napannut, ja pitkän kriiseilyn jälkeen Haamupuheluja sai alkunsa.

Oon ollut supertyytyväinen päätökseeni aloittaa alusta puhtaalta pöydältä, sillä uuden blogin syntymisen myötä mä pysähdyin miettimään, mistä mä loppuviimein haluan kirjoittaa. Oon aina kirjoitellut enemmän fiilispohjalta, puhunut niitä näitä, ja tyytynyt toisinaan jopa ala-arvoiseen laatuun. Mä sain silloin helposti yli sata postausta vuodessa, mutta lukijat ovat jääneet alle kymmeneen, kommentteja ei tullut nimeksikään, ja sivun katselukerrat jäivät kuukaudessa alle viiden sadan.

Tällä hetkellä mä yritän panostaa tekstien määrän sijasta laatuun: yritän keskittyä kirjoittelemaan asioista, joista mä oikeasti haluan kirjoittaa, ja teen vain niitä blogihaasteita ja vastaavia postauksia, joita oikeasti pidän mielenkiintoisina ja hauskoina. Lisäksi oon luopunut oikeastaan kokonaan kännykällä kuvailusta, koska pidän myös kuvien laatua tärkeänä kokonaisuuden kannalta.

Tulevan blogivuoden tavoitteenani on opetella tekstinsuunnittelua ja ennakointia, eli suunnitella ja kirjoittaa tekstejä jo etukäteen. Tällä mä pyrin nostamaan mun postausmääräni noin neljästä postauksesta kuukaudessa kahdeksaan.

oxford englanti matkailu matkustus matkustaminen lontoo englanninmatka
Kuva postauksesta Englannin matka kuvina, 3.11.2017

Mitä tästä opimme (ja pari vinkkiä aloittelevalle bloggaajalle)

  • Rajaa blogisi aihealue. Ihan oikeasti. Näin saat varmemmin blogillesi lukijakunnan, jotka oikeasti tulevat lukemaan sun blogia kerran toisensa jälkeen, eivätkä jää vain roikkumaan uuden heitä kiinnostavan postauksen toivossa, joka saattaa jäädä kokonaan tulematta. Lisäksi lukijoiden sitouttaminen on helpompaa, kun blogin aihealue on rajattu, ja blogitekstit kulkevat kivasti käsi kädessä.
  • Valitse aihealueeksesi sellainen, josta sulla riittää kirjoitettavaa. Ei kannata alkaa pitää esimerkiksi matkablogia jos ei ikinä käy missään, tai ruokablogia jos ruokavalio koostuu riisistä ja tonnikalasta. Mä esimerkiksi kirjoittelen matkustelusta, koska mä matkustelen aika paljon, ja jos en matkusta, niin mä suunnittelen reissuja itselleni ja muille. Kulttuurista (lähinnä populaarikulttuurista) mä kirjoittelen taas siksi, että mä opiskelen kulttuurialaa, ja koska mun arkeni pyörii aika pitkälti erinäisten populaarikulttuurin tuotteiden parissa.
  • Tiuha postaustahti ei ole välttämätön. Toki, mitä useammin kirjoittaa, sitä useammin on mainostettavaa sisältöä, ja sitä enemmän klikkauksia blogisi saa, mutta tää on kuitenkin useimmalle hauska harrastus, eikä jokapäiväinen leipä. Oman elämäntilanteen mukaan on ihan okei kirjoitella, oikeasti sun blogia mielenkiinnosta seuraavat malttavat kyllä odottaa uutta postausta viikonkin verran, jopa pidempään, koska hyvää kannattaa odottaa. Ei siis saa olla itselleen liian ankara.
  • Itsensä mainostaminen on ihan okei. Mulle koko bloggaamisen korkein kynnys on itseni mainostaminen. Se on kuitenkin okei, kaikki muutkin tekee sitä! Mä kuulun seitsemään blogiryhmään Facebookissa, jonka lisäksi mun päivitykset päätyvät Instagramiin, Snapchattiin, Blogipolkuun, Blogit.fihin, Bloglovin'iin ja Haamupuhelujen omille Facebook-sivuille. Eivät lukijat tyhjästä ilmesty, vaan joskus sun on tungettava väkisin tarjottavasi heidän nenänsä eteen - ties vaikka he löytäisivät blogistasi jotain, mitä ovat etsineet jo kauan!
korkeasaari pikkupanda eläintarha kotimaanmatkailu matkailu matkustaminen helsinki suomi
Kuva postauksesta Kolme vuotta ja Korkeasaari, 19.8.2017

Joten,

tässä on mun lempilapseni ensimmäinen elinvuosi, 365 päivää, tiivistettynä muutamaan hassuun riviin tekstiä. Mä olen enemmän kuin kiitollinen kaikille teille, jotka tällä hetkellä istutte lukemassa tätä - jätitte sitten kommenttia tai ette, ja olitte sitten lukijana tai ette. Kiitos!

1 kommentti

  1. Luettu. Ja jatkan lukemista tulevanakin vuotena. Ja vaikka en kyllä välttämättä ihan jokaista postausta ole välttämättä huomannut lukea, on ollut mukava viivähtää hetki sinun blogivuodessasi. Erityisesti minullekin mieleen jäi se mielenterveyttä käsitellyt postaus. Nina😊

    VastaaPoista

Instagram

© haamupuheluja. Design by FCD.