11. joulukuuta 2019

Maailma, jota ei ollut - Väli- ja Etelä-Amerikan muinaiskulttuureja Kansallismuseossa

AVOINNA

Ti, to-su: 11:00-18:00
Ke: 11:00-20:00

Osoite: Mannerheimintie 34, 00100 Helsinki
Saapuminen: Kampin bussi-terminaalilta ja metroasemalta, sekä päärautatieasemalta n. 10 minuutin kävely, tai ratikoilla 4 ja 10 pysäkki "Kansallismuseo".


6. joulukuuta 2019

Työporukalla Tallinnaan

Meillä oli jo viime kesänä puhetta työporukalla, että olisi ihan huippuhauskaa lähteä porukalla Tallinnaan katsomaan paikallisten museojäänmurtaja Suur Tõlliä. Viime kesänä reissu jäi välistä paristakin syystä, mutta tänä vuonna mä otin asiakseni lähteä tekemään tikusta asiaa ja niinpä me yhdessä kahden työkaverini kanssa hyppäsimme 28. elokuuta Jätkäsaaresta laivaan ja käväisimme viettämässä kaksi päivää etelänaapurissa.


4. lokakuuta 2019

Paluumuuttaja

Huh, tuntuupa hyvälle palata taas muutaman kuukauden tauon jälkeen tänne Bloggerin puolelle! Tässä muutaman kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua kaikenlaista, ja tulenkin kertomaan näistä jutuista teille aivan lähipäivien ja viikkojen aikana, mutta tänään mä aloitan kertomalla kesän suurimmasta muutoksesta.

Mä olen palannut Kotkaan.



15. kesäkuuta 2019

Purjehdusretki Rankkiin



Torstaina työsähköpostiin napsahti aivan huikea tarjous: meidän työpaikan porukka kutsuttiin M/aux Vivanin kyytiin ja pienelle purjehdusreissulle Kotkan saaristoon! Meitä ilmoittautui kuitenkin niin vähän, että mua kehotettiin kysymään, saisiko reissuun ottaa seuralaisen ja luvan tultua Muru hyppäsi Helsingissä bussiin ja huristi Kotkaan.

1. kesäkuuta 2019

Kesätyöpaikkani museohöyryjäänmurtaja Tarmo

Kyselin Instagramin puolella oisitteko te kiinnostuneita lukemaan mun maailman siisteimmästä kesätyöpaikastani täältä blogin puolelta, ja suurin osa teistä vaikutti kiinnostuneelta kuulemaan 112-vuotiaasta höyryjäänmurtaja Tarmosta.


7. toukokuuta 2019

Barbie: The Icon Kansallismuseossa kesällä 2018



Lähes vuosi tästä visiitistä ja sain viimein aikaiseksi muokata kuvat tätä postausta varten! Kävin heinäkuussa 2018 katsomassa Kansallismuseossa Barbie: The Icon -näyttelyn, jossa esiteltiin erilaisia Barbieita nuken 60-vuotiaan historian varrelta. Näyttely oli Kansallismuseon vaihtuva näyttely, ja tällä hetkellä sen tilalla on nähtävissä 1.9.2019 asti Nick Brandtin pysäyttävä valokuvanäyttely Inherit the Dust.

2. toukokuuta 2019

Hiuspäivitys: melkein 28 kuukautta myöhemmin

On kulunut taas yli vuosi siitä, kun mä olen viimeksi päivittänyt mun hiustenkasvatusprosessiani tänne blogin puolelle! Mä ajelin mun hiukseni pois 13. tammikuuta 2017 ja oon sen jälkeen antanut sen kasvaa enemmän tai vähemmän vapaasti. Mä oon kirjoittanut tästä projektista jo muutaman postauksen, jotka voitte käydä lukemasta seuraavista linkeistä: 1, 2, 3, 4.


22. maaliskuuta 2019

Twenty One Pilots @ Ziggo Dome, Amsterdam 12/03/2019



Mä mainitsin jo Twenty One Pilotsin Helsingin keikkaa käsittelevässä postauksessa, että olin lähdössä katsomaa poikia myöskin Amsterdamiin, ja niin siinä myös kävi! Mä olen kirjoittanut erillisen postauksen Amsterdamin reissusta, joten tässä postauksessa mä keskityn ainoastaan itse keikkaan ja eroihin Ziggo Domen ja Helsigin jäähallin välillä.

19. maaliskuuta 2019

National Maritime Museum

AVOINNA

Ma-su: 10:00-17:00

Osoite: Park Row, East Greenwich, London SE10 9NF
Lähimmät metroasemat: Greenwich



Mä oon ihan hupsahtanut mereen ja merenkäyntiin - ja merimuseoihin! Edellisellä Lontoonreissullani joulukuussa Milla veikin mut käymään Greenwichissä, jossa sijaitsee Englannin kansallinen merimuseo. Itse Suomen merimuseossa työskennelleenä olin superutelias näkemään, miten Englannin vastaava laitos oikein kilpailee kotimaisen kanssa, ja kerronkin siitä nyt teille.

14. maaliskuuta 2019

Ihana Amsterdam

Oh boy, mullapa on teille seikkailu jaettavaksi! Hihkuin jo edellisessä postauksessani, että olin lähtössä maaliskuussa Twenty One Pilotsin keikalle Amsterdamiin lapsuudenystäväni Anninan kanssa, mutta meidän kahden päivän pikareissumme ei osoittautunutkaan niin simppeliksi kuin olimme sen suunnitelleet!

Tän postauksen sisältö keskittyy lähinnä itse reissaamiseen ja turisteiluun kaupungilla - keikasta olen kirjoittelemassa myöhemmin kokonaan oman postauksensa, ettei tästä pääsisi tulemaan liian pitkää kuvaoksennusta.



9. helmikuuta 2019

Twenty One Pilots @ Helsingin Jäähalli 06/02/2019



Mun suunnitelmissani oli alottaa jonkin sortin säännöllinen, joka keskiviikkoinen postausrytmi, mutta noh, Twenty One Pilots tapahtui. Mä aioin kirjoittaa postauksen keikasta julkaisukuntoiseksi jo torstaiaamuksi, mutta olinkin niin väsynyt illan jäljiltä, etten saanut sitä sitten aikaiseksi.

Me päädyttiin Murun kanssa lähtemään siis TOP:in jäähallikeikalle päivän varoitusajalla, kun keikkapäivän aattona serkkuni laittoi viestiä ja kysyi olisimmeko me kiinnostuneita lipuista. Totta kai me oltiin, ja seuraavana iltana me seistiin kymmentä vaille seitsemän loputtoman pitkältä tuntuvassa keikkajonossa satojen ja taas satojen muidenkin fanien kanssa.

30. tammikuuta 2019

Lontoo 12/2018

Vuosi sitten matkasuunnitelmiani blogissa esitellessäni ilmoitin, että vuonna 2018 ei käydä kertaakaan Lontoossa - toisin kuitenkin kävi, ja kävinkin vuoden aikana Briteissä peräti kahdesti, ensimmäisen kerran maaliskuussa ja toisen kerran joulukuun alussa.