Mulla on nyt vajaa puolisen vuotta opiskelua takana ja pakko sanoa, tää on ollut ihan tosi hauskaa! Mua jännitti aivan hurjasti pärjäänkö täällä enää: mun viime vuosien aikana jyllänneet mt-ongelmat ovat jonkin verran syöneet mun muistiani ja kykyäni oppia uutta. Siitä huolimatta monet asiat tuntuvat yhä tulevan selkäytimestä.
Mulla on meneillään tällä hetkellä kasvun ja osallisuuden tukemisen jakso, joka päättyy ensi viikolla yhteisiin aineisiin ja niitä seuraavaan työssäoppimiseen. Mä en ekalla kierroksella tykännyt lainkaan varhaiskasvatukseen valmistavista opinnoista, mutta tällä kertaa on ollut ihan tosi mielenkiintoista. Veikkaisin, että ikä on tuonut vähän lisää ymmärrystä ja jaksamista - olin kuitenkin vain 15, kun viimeksi oon opiskellut mitään lapsiin liittyvää. Suhtauduin lapsiin jo silloin vähän nihkeästi, mutta näin kymmenen vuotta myöhemmin ja useamman kesän työkokemuksia rikkaampana osaan suhtautua niihin (tai siis, heihin) hyvin eri tavalla kuin teininä.
Odotan hurjasti seuraavaa opetusjaksoa, joka keskittyy varsinaiseen hoitotyöhön ja päättyy sairaala- tai hoivakotiympäristössä suoritettavaan harjoitteluun. Mä olen vähän haaveillut, että jatkaisin AMK:iin sairaanhoitajaksi tai sosionomiksi - tai mahdollisesti kaksoistutkinnolla molemmiksi! Mua kiinnostaisi ihan kauheasti työskennellä vanhusten parissa, erityisesti sateenkaariseniorien kanssa työskentely kiinnostaisin. Myös transpoli voisi olla mielenkiintoinen työympäristö, tai jopa leikkausosasto! Mahdollisuudet ovat rajattomat, ja vaikka viimeksi puhuinkin, ettei sosiaali- ja terveysalan työ oikein kiinnostaisin, mun on varmaan pakko syödä sanani. Kymmenen vuotta sitten sammunut liekki auttaa ihmisiä on syttynyt uudestaan, eivätkä nuoruuden "traumat" enää kummittele samalla lailla kuin vielä viime syksynä.
31. elokuuta 2021
Uudet vanhat opinnot
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)