Mä lensin tällä kertaa tavallisesta poiketen British Airwaysilla Heathrow'lle, mikä oli seikkailu jo itsessään. Oon käynyt Heathrow'lla kerran aikaisemmin, mun ensimmäisen englannin matkani yhteydessä vuonna 2013. Kentältä pääsin suoralla metrolla keskustaan alle tunnissa, ja keskustasta oli helppo vaihtaa metroa Golders Greeniin. Matka kentältä keskustaan oli noin 10 euroa halvempi kuin Gatwickilta olisi ollut matkustaa, koska kuljettiin metrolla eikä junalla, ja matka-aika oli kuitenkin melkolailla sama. Ainoa syy, miksen lennä useammin Heathrow'lle onkin se, että lennot sinne tuppaavat olemaan reippaasti Gatwickille meneviä kalliimpia, ellei onnistu nappaamaan aivan huipputarjoista jostain - mä syyskuussa liput ostaessani maksoin Ebookersin kautta menopaluusta vain satasen!
Mun oli alun perin tarkoitus lähteä katsomaan Amigo the Devilin keikkaa Borderlineen perjantaina 8.12., mutta viisumivaikeuksien takia keikka jouduttiin perumaan. Ekana iltana tultiinkin siihen tulokseen, että oli ihan hyvä niin, koska mä olin aivan mielettömän väsynyt koko päivän kestäneestä matkustamisesta.
Kun mun laukut oli viety kaverin asunnolle, me lähdettiin kohti Notting Hilliä. Me bussimatkailtiin Golders Greenistä eteenpäin, käväistiin Aroma-nimisessä buffetmestassa syömässä ja lähdettiin ihmettelemään Westfieldin ostoskeskusta, jonka jälkeen lähdimme kävelemään pitkin Portobello Roadia, jonka varrella on päiväsaikaan markkinakojuja. Oltiin kuitenkin liikenteessä niin myöhään, että kojut olivat jo suurimmaksi osaksi suljetut.
Meidän lauantaipäivä meni Greenwichissä! Käytiin ihastelemassa purjelaiva Cutty Sarkia, josta me jatkoimme matkaa joenrantaa pitkin Greenwichin yliopistoa kohti ja sieltä kohti The National Maritime Museum of Englandia, eli Englannin kansallista merimuseota. Mä aion kirjoittaa tästä merimuseosta täysin oman postauksensa, jonka pitäisi ilmestyä blogin puolelle loppukuusta!
(Vastaavanlaisesta laitoksesta Suomessa voitte lukea täältä!)
Merimuseon jälkeen käväistiin katsomassa, mitä Greenwich Marketilla oli meille tarjota, ennen kuin lähdimme takaisin kotia kohti. Pidimme leffaillan, ja katsoimme Netflixistä kauhuleffan nimeltä "Malevolent", eli suomeksi "Paha saa palkkansa" (2/5, katsoihan sen muttei mikään erityisen sykähdyttävä kokemus).
Mun viimeinen kokonainen päiväni Lontoossa oli sunnuntai, jolloin me lähdettiin ostoksille! Hypättiin Leicester Squarella metrosta ja käveltiin Chinatownin läpi. Käväistiin Forbidden Planetissa katsomassa, löytyisikö sieltä jotain nörttitavaraa (löytyi!), jonka jälkeen käveltiin Piccadilly Circusin ja Japan Centren kautta Oxford Streetille. Pysähdyttiin lelukauppa Hamley'silla, käytiin Forever21:ssa ostamassa mulle pari paitaa ja ihmeteltiin Oxford Streetin jouluvaloja samalla, kun käveltiin kohti Hyde Parkia ja Winter Wonderlandia!
Maanantaina me käväistiin uudelleen Portobello Roadilla, joska löydettiin perjantaina sen varrelta ihan superpersoonallinen vaateliike Ragyard, joka myy vintage-vaatteita. Ostin sieltä maailman söpöimmän vihreän college-paidan, jota käytinkin pitkän aikaa ihan nonstoppina täällä Suomenkin kamaralla. Mä varasin kentälle meoa varten vähän turhan paljon aikaa, ja päädyinkin kentälle taas kolme tuntia ennen koneen lähtöä. Mulla oli siinä hyvin aikaa käydä syömässä ja tehdä viimeisiä ostoksia - ostin lentokentällä sijaitsevasta kirjakaupasta pokkarina Thomas Harrisin The Silence of the Lambsin sekä The Red Dragonin, koska Uhrilampaita mulla ei vielä ollutkaan englanniksi ja Punainen lohikäärmekin pääsi muutossa hukkumaan. Jäinkin kassalla suustani kiinni melkein vartiksi, kun kaupassa työskennellyt vanhempi herrasmies halusi jäädä haastelemaan ostamistani kirjoista, niiden leffaversioista, sekä Hannibal Lecteristä yleisesti.
Mun reissu siis päättyikin tosi hauskasti, kun uskallauduin ihan itse keskustelemaan jonkun kanssa englanniksi, ja kotimatkalla mulla oli ihan superhyvä mieli. Mä en siis useimmiten englannissa ollessani puhu juuri lainkaan englantia, koska mun kuuloni on todella huono, enkä kehtaa pyytää ketään puhumaan kovemmin - mä en siis yksinkertaisesti kuule yhtään mitään, joten mun ystäväni Milla hoitaa useimmiten puhumisen mun puolestani.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti