Paluumuuttaja

Huh, tuntuupa hyvälle palata taas muutaman kuukauden tauon jälkeen tänne Bloggerin puolelle! Tässä muutaman kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua kaikenlaista, ja tulenkin kertomaan näistä jutuista teille aivan lähipäivien ja viikkojen aikana, mutta tänään mä aloitan kertomalla kesän suurimmasta muutoksesta.

Mä olen palannut Kotkaan.



Tää tuli mulle itsellenikin vähän yllättäen, mutta en halua kuitenkaan sanoa että yllätyksenä. Mua Instagramissa seuraavat tietävätkin jo, että loppukuusta ei vietetä häitä, töiden loputtua ei palattu avoliiton auvoon Helsinkiin, vaan heinäkuun alusta mun parisuhdestatukseni on ollut sinkku, elokuun ensimmäisestä päivästä mun osoitteeni virallisesti mun vanhoilla kotikulmillani, ja syyskuun alussa juhlin ensimmäistä päivää, kun mun nimissäni on enää yksi asunto.

Mä en aio avata tätä tilannetta enempää; me ollaan Murun kanssa edelleen kavereita ja tekemisissä, ja tullaan jatkossa näkemään toisiamme ainakin jonkin verran eläinten tiimoilta. Kummallakin elämä on jatkunut ja tulee jatkumaan edelleen.



Mun kotini on 55 neliöinen kaksio lasitetulla parvekkeella - ei sieltä halvimmasta päästä, mutta tutulla ja turvallisella alueella tutussa taloyhtiössä. Pienempikin olisi minulle yksinäni riittänyt, mutta haluamiltani alueilta ei ollut hakuhetkellä pienempää saatavissa. Eläimet kuitenkin tulivat molemmat mun luokseni, joten ylimääräinen tila ei ole pahitteeksi.

On myönnettävä, että yksin asuminen on tehnyt mulle tosi hyvää, ja vaikka kamalinta on olla yksin vastuussa kaikesta, on se ehdottomasti myös parasta koko hommassa. Mulla on pitkästä aikaa kotoisa olo omassa kodissani, saan tehdä ratkaisuja jotka tuntuvat musta hyvältä ilman, että asiasta on neuvoteltava etukäteen ja esimerkiksi ruuanlaitossa ei tarvitse enää huomioida kuin omat preferenssinsä. Oon testaillut todella paljon kasvisruokia, ja voisinkin tulla juttelemaan niistä vielä erikseen lisää.



Kuten sanoinkin jo, elämä jatkuu. Mä oon hakenut töitä talvelle muutamastakin paikasta ja jos ei tärppää, niin mä otan tän talven ihan vaan kauan kaivattuna hermolomana. Joka tapauksessa, musta on tosi mukava palata taas blogin pariin ja nyt kun on saanut hetken verran hengähtää, löytyykin aivan toisella tavalla intoa höpistä tänne.