1. toukokuuta 2018
Ja niin Manta sai lakin
Hyvää vappua! Mä olin eilen Helsingin Kauppatorilla seuraamassa, kun 150-vuotias HYY lakitti Havis Amandan. Torille ja sen lähistölle oli pakkautunut yli 60000 katsojaa! Tungos keskustassa oli sen mukainen, mutta meidän jatkopaikallamme Kaisaniemen puistossa ei onneksi ollut tungosta - kaikki muut taisivat lähteä Ruttopuistoon tai Kaivariin.
Mäkin pääsin ekaa kertaa sitten viime vapun ulkoiluttamaan haalareita! Oon ollut tosi laiskanpuoleisesti mukana yhtään missään yliopistojutuissa ikinä, joten tällaiset tilaisuudet on aina pakko käyttää hyväksi. Ensi vappua varten olisi tarkoitus hommata lisää haalarimerkkejä, vasta tuosta eilen otetusta kuvasta huomasin, kuinka vähän mulla niitä oikeastaan onkaan.
Meidän vapunvietto päättyi jo puoli yhdeksältä, mutta kuten kaikessa muussakin, ei juhlinnassa ollut tärkeintä se määrä vaan se laatu - keli oli mitä parhain koko alkuillan, seura oli erinomaista, ja kelin viiletessä ei harmittanut yhtään lähteä ihmisten aikoihin kotia kohti.
Millainen meno teillä oli vappuna?
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Vappuviikonloppu meni railakkasti, kiitos kysymästä. Jouduin perumaan tai sanomaan ei useille tapahtumaehdotuksille vappuaattona. Lauantaina menin kaverini synttäreille ja siitä karaokebaariin, sunnuntaina menin jätskifestareille ja siitä Lintsille keikkaa kattomaan, maanantaina olin toisen kaverin luona viettämässä vappua ja siitä menin karaokebaariin ja tiistaina elikkäs tänään olin Työväen Vapun menoa kattomassa.
VastaaPoistaJoku päivä nään sitten Mantan lakituksen, ehkä sitten ko itekki oon palannut koulunpenkille. :D
Vau, sullahan on ollut kiireinen vappu! :D Manta kannattaa ehdottomasti käydä kattomassa jos joskus on aikaa/mahdollisuus, se on kaikessa yksinkertasuudessaan ihan törkeän siisti kokemus!
Poista