1. helmikuuta 2018
Lumi, lapsuudenkoti ja lemmikit
Hyvä helmikuun ensimmäistä kaikille! Mä oon viettänyt viimeisen viikon mun kotikaupungissani, ensin muutaman yön mun isäni luona, ja nyt oon ollut muutaman yön mun äitini luona mun lapsuudenkodissani. Pieni irtiotto on tehnyt hyvää, ja nyt kirjoitankin teille pitkästä aikaa vanhan kunnon kuulumispostauksen ennen paluuta normaaliin rytmiin!
Tänne Etelä-Suomeen satoi jälleen lunta muutama päivä sitten, ja ihme ja kumma, se on pysynyt maassa tosi hyvin. Helsingissä on kuulemma ollut koko päivän aivan mahdoton lumikaaos, joka on pikkuhiljaa valumassa tänne Kotkaankin päin: ulkona tulee lunta tälläkin hetkellä, ja tunti sitten mun täytyi laittaa ikkuna kiinni, kun kylmä viima alkoi ulista nurkissa, ja Peeta ryömi peiton alle mun seuraksi.
Elämänrytmi täällä on ihan erilainen kuin Helsingissä, ja viime päivät ovatkin kuluneet blogijuttujen parissa, koirien kanssa leikkiessä ja äidin kanssa Buzzia pelaillessa. Edellisessä postauksessa esittelemäni tatuointikin on ehtinyt parantumaan jo melkein kokonaan - ruvet ovat tulleet ja menneet, ja kutina on jo loppunut. Oon aloitellut yhden museologian kirjan lueskeluakin täällä ollessani, ja Helsinkiin päästyäni pitää ottaa asiakseni käydä kirjastossa hakemassa loputkin.
Vuosi on siis alkanut kaikin tavoin rauhallisissa merkeissä. Oon luonnostellut ja suunnitellut toistakymmentä blogimerkintää, joita aion alkaa julkaisemaan kahdesti viikossa ensi tiistaista alkaen - mä yritän saada julkaistua jotain joka tiistai ja perjantai, plus/miinus päivä tai kaksi. Tänä vuonna mä viimein opin ajankäytön hallintaa!
Miten teidän vuotenne on alkanut?
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
voi ei mitä koiria, ihana talvisia kuvia ja kuulostaapa kivalta irtiotolta :) ITsekin yritän nyt päivitätä blogia edes viikkottain katsotaan miten onnistuu!:D
VastaaPoista