16. huhtikuuta 2017

10 matkakuvaa -haaste

Mulla on ollut aivan kamala matkakuume pitkän aikaa, mutta budjetti ei yksinkertasesti oo antanut vähään aikaan periksi käydä missään. Aloin pari viikkoa sitten törmäillä tähän Journey Diary -blogista vuonna 2015 lähteneen 10-matkakuvaa -haasteeseen, ja koska mulla on ulkoinen kovalevy täynnä kuvia edellisiltä reissuilta, päätin mäkin kantaa korteni tähän kekoon, vaikkakin pari vuotta myöhässä.

Ohjeet haasteen tekoon:
"1.  Haasteeseen saa tarttua kuka vaan, kunhan mainitsee haasteen alkuperän eli Journey Diary -matkablogin (linkki tähän postaukseen).
2. Linkitä vastauksesi tämän postauksen kommenttikenttään, jotta saadaan koottua haastepostaukset yhteen linkiksi/vinkiksi.
3. Halutessasi voit haastaa useamman bloggaajan.
4. Haasteeseen saa (ja pitää) osallistua aivan vapaasti, ei tarvitse jäädä odottelemaan, että joku sut haastaisi :p"

1. Kuva lentokoneen siivestä

Mun toinen lentomatka Lontoosta Suomeen vuonna 2014 oli varmaan tuhat kertaa pidempi kuin ensimmäinen vuotta aiemmin. Ainakin auringonlasku oli kaunis ja lohdullinen.


2. Paras vahingossa onnistunut otos


Oulussa marraskuussa 2016 hassusta kuvakulmasta napattu kuva Toripolliisista osoittautuikin kivaksi.

3. Matkakuva, joka saa hyvälle tuulelle

Muru oli mun seurana Lontoossa vuonna 2015 meidän ensimmäisen vuosipäivän kunniaksi. Mulla on tältä reissulta aivan mielettömästi kauniita kuvia maailman kauneimmasta kaupungista ja maailman kauneimmasta seurasta ja kaikki ne kuvat saa mulle hymyn huulille.

4. Luontokuva

Mä oon ihan supertylsä kaupunkilomailija, joten kaikkein luonnonläheisimmässä hengessä oltiin Turussa toukokuussa 2015, kun käytiin Turun linnassa yliopiston pääsykokeen jälkeen.

5. Kuva yläilmoista

Tallinnan Teletornissa me oltiin 175 metrin korkeudessa, mikä itsessään oli huomattavasti sykähdyttävämpää kuin tornista näkyvät maisemat.

6. Postikorttimaisema

Mä oon ollut Lontoossa kolme kertaa, joten se varmaan selittää näiden kuvien määrän tässäkin postauksessa.

7. Kuva matkaseurasta

Teatterin jälkeen metroaseman peileistä on hyvä otella kuvia. Joku tuntematon nainen liittyi meidän seuraan ihan pari sekuntia tästä kuvasta noin kahden kuvan ajaksi ja häipyi sitten. Hyviä muistoja.

8. Fiilistelykuva palmun alla

Voi eii, mä oon ollut palmujen alla viimeksi 2012, joten oli tosi vaikea etsiä sopivaa kuvaa tähän! Tän jouduin varastamaan Lotan Facebook-albumista, tässä meikämandoliino kurottamassa kohti mimosaa Kreetan Paleochorassa vuonna 2010.

9. Hyvää huomenta -kuva
Mun on kyllä pakko todeta, että nää hostellin kahvit oli kamalimpia ikinä - eipä sillä, en mä saanut Lontoossa missään muuallakaan hyvää kahvia.

10. Lempikaupunkini

Oulu onnistui viemään mun sydämen ihan täysin! En malta odottaa seuraavaa reissua!

Mä heitän haasteen eteenpäin Emmille ja Sagalle.

2 kommenttia :

  1. Oi, onpas ihania kuvia! Mullekin iski kauhea matkakuume (on ollut jo siitä asti, kun tulin takaisin Japanista lol :D), mutta onneksi sain tuon vakkariduuninkin niin pääsee sitten pian taas reissaamaan :> Suunnitelmissa olisi mennä Japaniin ensi vuonna uudestaan!

    Mutta kiitos paljon tästä haasteesta, aion toteuttaa tän tässä piakkoin, kunhan on aikaa selata kuvia mun edellisistä (vähäisistä) reissuistani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vakituisessa työpaikassa on kyllä se hyvä puoli että rahaa tulee ja lomat on varmoja, kun taas opiskellessa rahaa jää just sen verran että hengissä selviää ja lomia on jos on (mä oon opiskellut nyt 21 kuukautta putkeen ilman lomia). :'D Mä niin toivon että sä pääset takaisin Japaniin ja pidät siellä oikein hauskaa, se reissu on selkeesti tehnyt sulle hyvää ♡

      Poista