22. toukokuuta 2018

#TBT: Villit ernuvuoteni

Mulla on viime viikkoina ollut tosi nostalginen fiilis. Mä oon käynyt läpi kamalan kasan vanhoja valokuvia, vaihtanut kuulumisia vanhojen kaverien kanssa, ja kuunnellut hurjasti musiikkia, josta tykkäsin kymmenisen vuotta sitten. Tässä postauksessa mä kerron vähän siitä, millaista oli elämä "erilaisena nuorena", eli ernuna, ja näytän teille hurjimpia kuvia vuosien varrelta!

Psst! Jos haluatte tietää, miten näissä kuvissa isossa roolissa esiintyvä meikkilook on syntynyt, YouTuben puolelta löytyvässä How I used to do my makeup -haastevideossa on siihen ohjeet!

Maaliskuusta elokuuhun 2009, ihan ensimmäiset ernulookit.

14. toukokuuta 2018

Kesän 2018 bucket list

Vaikka mulla ei lomaa tänä kesänä olekaan, en aio jäädä töihin-kotiin-nukkumaan-toista -syklin vangiksi, vaan tehdä kesällä mahdollisimman paljon kaikkea kivaa aivan tavalliseen tapaan!

Mutta ensin, koska mä en täällä blogin puolella olekaan vielä kertonut mun kesätöistäni muuten, kuin ohimennen mainiten, aionkin kertoa teille mitä tuun kesän puuhailemaan. Mä nimittäin sain Lontoossa ollessani tietää, että pääsen kesäksi töihin Suomen merimuseolle, tarkemmin sanottuna merikeskus Vellamon yhteydessä sijaitsevalle museohöyrylaiva Tarmolle oppaaksi! Työt jatkuvat näillä näkymin elokuun loppupuolelle asti, ja sen jälkeen mulla on parin viikon "loma" ennen, kuin yliopistolla jatkuu taas opetus.



12. toukokuuta 2018

Millainen bloggaaja olen? 20 kysymystä ja vastausta

Tämä kyseinen haaste tuli mua vastaan sekä Paulan että Iidan blogeissa, ja ajattelin heti, että tässä on haaste, johon munkin on tartuttava, vaikkei mua kukaan tähän missään välissä haastanutkaan! Oon tosi jälkijunassa tän kanssa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö näin?