29. syyskuuta 2018

Kesän suosikkikosmetiikka



Oon kesäisin ihan superlaiska meikkaamaan, tai ylipäätänsä turvautumaan mihinkään kosmetiikkaan, kun mun tukkani kuivuu auringossa vartissa, ja mä hikoilen kaikki meikit levälleen ja kosteusvoiteet ihostani ulos sillä sekunnilla, kun avaan oven lähteäkseni pihalle.

Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö mä meikkaisi kesäisin ollenkaan! Mä joudun vaan tekemään tosi paljon kompromisseja rutiinieni suhteen ja miettimään, miten saisin kaiken pysymään sulamatta paikallaan. Tänä kesänä mun meikkipussistani löytyikin muutama ihan lyömätön tuote, jotka pelastivat monet menot viime kesältä, ja nyt esittelen ne teillekin!




Ensimmäisenä luvassa on H&M:n Smoothing Face Primer ja Laveran 2in1 käsi- ja kynsinauhavoide (Laveran voide saatu). Tuo primer yhdessä puuterin kanssa korvasivat kesällä kokonaan meikkivoiteen, eikä mun tarvinut huolehtia lainkaan siitä, etteikö mun ihoni saisi hengittää.

Laivalla ollessani mä desifioin ja pesin käsiäni jatkuvasti, koska tiesin vallan hyvin kuinka paljon ihmisiä siellä päivittäin kävi, ja että kaikki heistä koskivat samoihin portaiden kaiteisiin kuin minä siellä liikkuessani. Tän Laveran voiteen ansiosta mun kädet eivät kuitenkaan missään vaiheessa näyttäneet tai tuntuneet kuivilta. Tälle voiteelle on kuitenkin pakko antaa aivan valtavan iso miinus sen pitkäkestoisesta, todella voimakkaasta ja nenään suorastaan pistävästä oliivin ja kamomillan tuoksusta, josta mun astman runtelemat keuhkoni eivät nauttineet yhtään.



Kicksin Metallit Liquid Eyeliner kullan värisenä oli ihan must hankinta kesällä. Se toi tosi kivasti vaihtelua ja raikkautta jatkuviin mustiin rajauksiin, ja sillä saa maalailtua hienoja koristuksia meikin lomaan tai muuten vain ympäri naamaansa.

Essencen Lash & Brow Gel Mascara oli myös valtava helpotus mun iholleni, sillä se vähensi kulmien piirtämisen tarvetta hurjasti, ainakin mulla - senkun harjasi kulmat sopivaan asentoon ja tadaa! Siinä olivat. Ripsissä mä en huomannut mitään eroa tavalliseen, muuta kuin että ripset tuntuivat kosteilta räpytellessäni.



Mä oon ihan myyty tolle Essencen All About Matt! -puuterille. Se pitää oikeasti ihon mattana, ja koska se on läpinäkyvää, se sopii kaikille ihonsävyille: mulla on esimerkiksi aina ennen ollut kolmea eri puuteria riippuen siitä, kuinka paljon aurinkoa olen saanut.

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä, mun kesän lemppareihin kuuluivat nää Essencen In Love With Rose ja Million Nude Faces -luomiväripaletit. Mulla on varmaan miljoona luomiväripalettia eri sävyillä eri tilanteita varten, mutta nää kaks palettia on vakiintunu mun arkimeikkiin. Rakastan sitä, miten helppo näillä on tehdä sekä näyttävä että hillitty silmämeikki, ja kuinka pigmenttisiä nää värit ovat: esimerkiks tuo In Love With Rose on kestänyt mulla jatkuvassa käytössä yli vuoden, ja Million Nude Faceskin täyttää kohta puoli vuotta.

Anyways, tässä olivat mun suosikit kesältä! Löytyykö teidän suosikeistanne mitään samoja, vai onko joku mun suosikeistani teille suuri inhokki?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti