13. marraskuuta 2018
Helsingin kirjamessujen saalis
Mä en ollut koskaan aiemmin käynyt kirjamessuilla, mutta tänä vuonna mä pääsin vihdoin kokemaan senkin. Mun kaverilla oli ylimääräisiä vapaalippuja kirjamessuille, ja saatiin Murun kanssa yhdet palkkioksi siitä, että Muru (joka haaveilee ryhtyvänsä opintojen jälkeen kustannustoimittajaksi) luki läpi kyseisen kaverin käsikirjoituksen läpi ja antoi siitä kommentit.

2. marraskuuta 2018
Puhutaan rehellisesti mielenterveydestä.
Lokakuu oli blogin puolella tosi hiljainen. Mä luin kyllä ihmisten postauksia aina, kun niitä tuli vastaan, mutta huolimatta siitä, että mulla oli Blogger vähän väliä nenän edessä auki, en vaan itse saanut sanaakaan tekstiä ulos.
Motivaation puutteesta ei oo kuitenkaan kyse: mä puuhailen blogihommia ihan päivittäin, kirjottelen postauksia luonnoksiin, valokuvailen tai muokkailen kuvia. Mä nautin bloggaamisesta ja haluan tehdä sitä, mutta jokin ton pienen, oranssin napin painamisessa on muuttunut lähes ylivoimaiseksi niin, että valmiin postauksen julkaisun sijaan mä tyydyn tallentamaan sen ja poistumaan Bloggerista kokonaan.

29. syyskuuta 2018
Kesän suosikkikosmetiikka
Oon kesäisin ihan superlaiska meikkaamaan, tai ylipäätänsä turvautumaan mihinkään kosmetiikkaan, kun mun tukkani kuivuu auringossa vartissa, ja mä hikoilen kaikki meikit levälleen ja kosteusvoiteet ihostani ulos sillä sekunnilla, kun avaan oven lähteäkseni pihalle.
Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö mä meikkaisi kesäisin ollenkaan! Mä joudun vaan tekemään tosi paljon kompromisseja rutiinieni suhteen ja miettimään, miten saisin kaiken pysymään sulamatta paikallaan. Tänä kesänä mun meikkipussistani löytyikin muutama ihan lyömätön tuote, jotka pelastivat monet menot viime kesältä, ja nyt esittelen ne teillekin!
Tilaa:
Kommentit
(
Atom
)