16. tammikuuta 2018

Joulukuun suosikit

Jälleen on aika kuukauden suosikeille! Marraskuussa mulla ei yksinkertaisesti ollut niin montaa asiaa, joista olisin erityisesti nauttinut, että olisin nähnyt tarpeelliseksi tehdä niistä listaa. Joulukuuhun sen sijaan mahtui yhtä jos toista suosikkia, joista saattekin aivan tuota pikaa lukea!


Joulukuun kuunnelluin: Marilyn Manson - You're So Vain


rikosdokumentit dokumenttisarjat netflix sarjat tv-sarjat tv-sarja dokumentti rikos rikosdokumentti

Rikosdokumentit

Mä katsoin joulukuussa aivan älyttömän kasan rikosdokumentteja, kuten Making a Murdererin, joka käsittelee 18 vuotta raiskauksesta syyttömänä vankilassa istuneen miehen ja tämän perheen elämää, sekä uutta oikeudenkäyntiä, jonka johdosta mies joutuu vankilaan murhasta, sekä The Keepersin, joka kertoo katolilaisessa tyttökoulussa opettaneen sisar Cathy Cesnikin murhasta, koulun tyttöihin kohdistuneesta seksuaalisesta väkivallasta, sekä samaan aikaan tapahtuneista kummallisista asioista, ja niiden kietoutumisesta yhteen. Lisäksi mä katsoin kasan lyhyempiä dokumentteja, sekä useamman sarjan, joiden jokainen jakso kertoo eri rikoksesta.


netflix stranger things
Kuva: Netflix

Stranger Things

Istuin jouluaaton ja -päivän liimaantuneena koneelleni, sillä maratoonasin yhdellä istumalla molemmat tuotantokaudet tätä Netflixin hittisarjaa. Mä en käsitä, miten en oo aiemmin katsonut tätä, koska tää oli aivan mielettömän hyvä sarja! Lämpimät suositukset kaikille, jotka eivät sitä ole vielä nähneet. Kaikki ihanat 80-luvun leffareferenssit, uskomattoman hyvä soundtrack ja mulle ah-niin-rakas kasariestetiikka - tässä sarjassa ei ole mitään vihattavaa!

organic shop body desserts caramel cappuccino firming body cream vartalovoide vartalo voide kiinteyttävä

Organic Shopin Body Desserts Caramel Cappuccino -vartalovoide

Sain synttärilahjaksi mun serkuiltani tämän Organic Shopin vartalovoiteen, ja Muru sai Organic Shopin Body Desserts Tropical Mix -vartalonkuorinnan, jotka me korkattiin yhdessä joulukuun alussa. Vartalovoiteessa on tosi voimakas, mutta pehmeä ja miellyttävä karamellin ja cappuccinon tuoksu, joka ei kuitenkaan ole mun mielestä mitenkään imelä. Etenkin tuon kuorintavoiteen kanssa käytettynä mun iho oli pehmeä kuin vauvan pylly monen päivän ajan!


muistikirja muisti kirja lehtiö kansio tiger tarrat blogi suunnittelu blogisuunnittelu suunnittelua suunnitelma

Blogitekstien suunnittelu

Muru osti mulle Tigeristä ihan oman kansion blogitekstien suunnittelua varten, ja muutamalla supersöpöllä tarralla onnistuin saamaan siihen rakastamani tumblr-teini -lookin. Tää kansio onkin ollut tosi ahkerassa käytössä koko joulukuun ja tän kuun alun, ja mulla on jo sivukaupalla suunnitelmia, ajatuskarttoja ja luonnoksia odottamassa tänne asti pääsyä!

urtekram repairing shampoo rakennepaikkaava vegaani eläinkokeeton pesuaine nordic berries orgaaninen

Urtekramin Nordic Berries Repairing Shampoo

Osallistuin joulukuun alussa Sofian ja Niinan järjestämiin bloggaajien pikkujouluihin, joista meille lähti mukaan valtava määrä pikkujoulujen sponsorien tuotteita ja näytepakkauksia goodie bagien muodossa, eli hei, tämä tuote on saatu! Enpä koskaan uskonut voivani sanoa näin, haha.

Yhdestä pussista löytyi tämä Urtekramin shampoo, joka mulla onkin ollut käytössä joka ikisessä pesussa sen jälkeen. Tää tuoksuu aivan käsittämättömän hyvälle, puhdistaa hiukset tosi tehokkaasti ja jättää ne ihanan silkkisiksi ja pehmeiksi. Ainoa miinus on shampoon levittyvyydessä, musta tuntuu että tätä saa kaataa litra kaupalla päähän ennen kuin se riittää koko päähän. Tästä tuli kyllä kerta heitolla mun lempparishampoo, ja isot plussat tulevat shampoon vegaanisuudesta ja eläinkokeettomuudesta.


holo rainbow kynsilakka essence kosmetiikka kauneus kauneudenhoito puuteri matta mattapuuteri kivipuuteri

Essencen Holo Rainbow -kynsilakka ja All About Matt! -puuteri

Mä oon kauan haaveillut holo-kynsilakoista, eli holografisia hileitä sisältävistä lakoista. En kuitenkaan ollut koskaan nähnyt moisia lakkoja kenenkään kynsissä livenä, joten Essencen kynsilakka oli erinomainen testikappale! Mä päädyin rakastumaan tähän suloiseen, vaaleanpunaiseen taittuvaan kynsilakkaan, ja päädyin pitämään sitä kynsissäni peräti kolme viikkoa - normaalisti mä saatan vaihtaa kynsilakkaa kolmekin kertaa päivässä. Meikkisienellä taputtelemalla sai helposti tosi kauniin ja peittävän kerroksen hileitä kynnelle, ja tavalliseen tapaan siveltimellä sai levitettyä kauniin, kimaltelevan pinnan tavallisen kynsilakan päälle.

Toinen mun meikkisuosikeistani on Essencen väritön mattapuuteri, enkä mä todellakaan aio palata tästä enää entisiin puutereihin! Tää on aivan mielettömän riittoisa, tekee ihosta mattapintaisen todella tehokkaasti, ja levittyy kuin unelma. Mun lompakkoni on siis virallisesti pelastettu, kun en enää tarvitse eri puutereita jokaiselle vuodenajalle ja niiden tuomille ihon sävyille.

Löytyikö tästä teille tuttuja juttuja, omia suosikkejanne, tai kenties inhokkejanne?

2 kommenttia :

  1. Todella kivoja suosikeita!:) Muhun tuo Urtekramin shampoo ei taas iskenyt lainkaan, oon muutenkin tosi tarkka hiustenhoitotuotteista, shampoo ja hoitsikka on just sellaisia mitä en todellakaan osaa vaihtaa, sillä mulla on tosi vaikee tukka:D

    Stranger things on ihan huippu, kolmatta kautta ootellessa jos sellainen tulee (jostain kuulin että tulisi, en muista mistä). Mä en ennen uskaltanut katsoo mitään tuollaista, jostain syystä jännärit ja pienimuotoinen kauhu (siis oikeeta kauhua en katso, toikin oli mulle jo tarpeeksi kauhua..) ovat kyllä vähän alkaneet kiinnostaa vaikka pelkään ja säikyn helposti:D

    VastaaPoista
  2. Kivoja suosikkeja :) Mä käytän myös tuota Essencen puuteria ja oon tykännyt! Myös tuo Urtekramin shampoo mitä saatiin oli myös hyvä :)

    VastaaPoista